Toukokuun alkupuuhia

 

 

Kuukausi hurahti vauhdilla. Neulomistauko oli aikalailla sen mittainen. Ja blogitauko.

Liekö aurinko herättänyt minut kevätväsymyksestä kun jaksoin alkaa virkata Alisalle puuvillanuttua.  Lankana tässä oli Drops Cotton Light joka onkin ihana pehmeä puuvillalanka. Tosin löyhäkierteisyydessään vähän tarkkaa virkattavaa.

 

Strömsön sivuja selaillessa osui silmiini tämä kiva virkkausjuttu: kahdesta kuusikulmiosta virkattu nuttu.

Ohje löytyy täältä Ylen Strömsön sivuilta.

 

Olipa helppo virkata.

 

 

Tässä kaksi kuusikolmiota ennen taittelua  nutun muotoon.

Nyt on ihanan lämmintä. Kevät oli pitkä ja kalsea, nyt sitten vaan tätä lämpöä.

Tämän me ansaitsemme!

 

Valmista

Pääsiäisloma aikana sain kuin sainkin vauvanpeiton valmiiksi ja myös tuleva äiti tykkäsi siitä, hän näki sen tosin vaan kuvana.  Usein vauvoille tehdään hyvin vaaleita pastellisävyisiä peittoja, mutta minä tälläisenä väri-ihmisenä tykkään, että vauvoillakin saa olla väriä.

Peitto on kokoa 100 x 80 cm. Ei siis mikään ihan pieni vaunupeitto.

Tähän peittoon sain kulutettua muutamia vuosia lankavarastoissa pyörineen langanlopun, kuten vaaleimman punaisen, joka on vaikka kuinka vanhaa hiukan kirjavaa Woolia. Samaahan on myös sinisenä ja ainakin harmaana (myös varastossa minulla) ja tätä vauvanpeittoa oli niin kiva tehdä, että jo ajattelin, että pitäiskö tehdä toinen vauvavarastoon.

Tässä on punaisia sävyjä monta, mutta vihreitä vain kolme. Liilaa ei ole lainkaan, vaikka kuvasta voisi niin päätellä. Lnagat ovat erilaisia Woolin vahvusia villa- ja villasekoitelankoja. Vauvan peiton haluan silti aina tehdä koneessa pestävistä langoista.

Reunaksi valitsin reunuskirjastani helpon pylväspykäreunan. 

Mukava ajatella, että pieni suloinen vauva nukkuu loppukesästä tämän peiton alla.

Hei vaan hiihtolomalta!

Ohoh, ihan itsekin hämmästyin, että onpa kulunut aikaa edellisestä postauksesta.  Aika on hurahtanut lomaa edeltävien työkiireiden kanssa huimaa vauhtia, eikä ole ollut oikein resursseja muuhun kuin arjen pyörittämiseen. Mitään käsitöitäkään ei ole esiteltävänä, koska yksi lahjaprojektiki on vielä kesken ja lahjojahan ei esitellä ennen luovutusta! Pienet sukat neuloin loppulomasta Toivo-vauvalle kevättä ajatellen, koska äiti esitti toiveen, että rintarepun käyttöön otettuaan vauvan pienet jalat kaipaisivat lämpöiset polvisukat. Matkin ihan suoraan Tiinan vauvan sukkia Muita ihania-blogissa.

Tälläistä kantapäätä en ollut ennen tehnyt, mutta kyllä ne sain aikaiseksi hiukan miettimällä. 

Lomalla tilasin lisää kivoja nauhoja ja tuttinauha-tarvikkeita, koska niitä on nyt kyselty. Muutama työkaveri esitti tilauksen ja tuntuu, että tästä omasta suvustakaan ei vauvat tunnu loppuvan, vauvabuumi meneillään siis.

Ja lisää ostoksia. Näihinhän sorruin välittömästi. Arnen&Carloksen sukkalangat saavat vielä hetken odottaa, mutta eivät varmaan kauaa. Vaikuttavat jotenkin hiukan erilaisilta sukkalangoilta, eikä hintakaan ollut minusta paha. Regian sukkalangathan ovat hyvälaatuisia.

Tänään alkaa viikonlopun leffa- ja sukkaputki. Mikäs sen kivempaa,. varsinkin kun ulkona tulee märkää räpäskää ja jo eilen kävin kaupassakin, ettei nokkaa tarvitse ulos pistää. Rakas aviopuolisoni saapuu luokseni tänään viideksi ja lupasin hänelle pitsaa! Tämän kahden talon aviolitto tuntuu kyllä mahtavalta, vaikkei sitä kyllä vamaan kaikki ymmärräkään, mutta siitä viis...  On ihanaa välillä olla ihan yksin ja ihan superia sitten taas olla kaksin!  <3

Alkuloma meni Helsingissä, jossa kokoonnuimme porukalla juhlimaan seuraavaa suvun vauvaa, joka syntyy ensi kuussa. Käytiin tyttären kanssa sushilla ja kierreltiin kaupunkia.

Koska minä olen vähän sitä mieltä, etten tarvi mitään (huono shoppilija) keskityin vaunuvahtiin kun lapsen äiti kierteli kivijalkakauppoja. Lapsukaiselle ostin kyllä jotakin. Vauvan ensimmäisestä junamatkasta jäi muistoksi juna-aiheihen puuhelistin.

Tässä yksi lahja tulevalle vauvalle, jo toinen samalla mallilla. 

Oikein hyvää ja helmikuista viikonloppua kaikille. Jos eivät kelit suosi ulkoilua, niin ainakin kummastakin päästä pidentynyt päivä tuntuu piristävän. Kevättä kohti mennään, vauhdilla!

Unipeitto-halipeitto

Muistan jo lapsuudenkodistani sen, että siskollani Päivillä oli ahkerassa käytössä niinsanottu unirätti, jota Päivi kutsui nimellä Kisupeitto. Enpä oikein tiedä mistä se peitto oli lähtöisin. Joku nuhjaantunut riekale se minun silmissäni oli. Äiti varmaan salaa pesi sitä välillä. Päivillä se kuului ilman muuta nukahtamiseen illalla. Olemme tästä peitosta jutelleet ja Päivi sanoo vieläkin muistavansa sen turvallisen tunteen, minkä se unirätti hänelle toi. Itse en muista, että minulla olisi ollut mitään unilelua saatikka riepua. Sen sitten taas muistan, että pikkusiskollani Annalla oli: äidin pitkät kiharat hiukset. Niitä Anna kieputti sormiensa ympäri ja jos äiti lapsen nukahdettua häipyi varovasti paikalta, niin usein kuului samantien epätoivoinen kiljunta: tukkaa! Vanhin tyttäreni otti taas tavakseen silittää käsivarttani ja lirissä olin minäkin! Kun yritin jossakin vaiheessa hiipiä pois, seurasi epätoivoista huitomista ja käsi piti vielä hiukaksi aikaa palauttaa lapsen ulottuville...

Nykyään näitä niinsanottuja unipeittoja myydään valmiina leluosastojen- ja kauppojen vauvaosastoilla ja netti on pulloillaan niiden ohjeita, sekä neule-että virkkausohjeita kumpiakin. Jos googlaa englanninkilellä "Safety blanket" tai "Lovey blanket" tai hakee niitä Pinterestistä, niin niitä löytyy ohjeineen vaikka kuinka paljon.

Vauvan pikkupeiton tarkoitus on kai se, että vauva saa sitä puristella ja helliä unta odottaessaan ja sen voi vaikka laittaa kasvoilleen luomaan turvallista oloa ja auttamaan unen saapumista. Monilla ihan tutut sideharsoliinat toimivat samoin. Tänään tiesin vauvaperheen tulemaan meille syömään. Niinpä ajattelin toteuttaa lupauksen ja virkata vauvalle uni- tai halipeiton, mikä se nyt sitten onkaan!

Minusta siitä tuli söpö ja väritkin olivat äidille mieluisat. 

Tästä pupusta otin vähän osviittaa, mutta lähes samanlaisia oli pilvin pimein. Tosin minä halusin virkata pupulle myös kädet, koska minusta se näytti vähän kurjalta ilman niitä.

Lankana tässä oli Dropsin Cotton Lightin vähän murretut sävyt.

Tänään sitä vähän testailinkin, kun vauva nukkui  sylissäni. Sievästi hän peittoa rutisteli pikku käsillään. 

Se, mistä tulee sitten se tärkeä unijuttu onkin sitten vauvan hallussa, sitähän ei vielä tiedä kukaan...

Vauvan peitto

 

Viikon sisällä mukavana välityönä syntyi vauvanpeitto vaunuihin. Kokoa peitolla on 70x60 cm.

 

Tämä virkkaus on minulla jo luissa ja ytimissä, niin monta peittoa tällä systeemillä on jo syntynyt.

 

Lankana tässä on sekalaisia lankoja lankavarastostani. Paljon Karismaa ja myös muita vastaavan vahvuisia villasekoitelankoja.

 

Uskoisin, että peitto sopii vaunuihin, joissa on samoja värejä.

Hienon kesän kukat

Tänään, viimeisenä lomapäivänä päättelin pari viimeistä langanpäätä keskikesän peitosta, jonka virkkasin oikestaan heinäkuun aikana. Ajattelen, että tästä peitosta tulee vähän kuin tämän kesän muistopeitto. Kepeän kesäinen ja kevyt, kuten tämä heinäkuukin. Olen tätä virkannut muutaman palan silloin tällöin , useimmiten ulkona. Eilen yhdistin peiton palaset, se oli hiukan kuumaa puuhaa helteessä osittain peiton alla! Toivon, että syksy antaa vielä lämpimiä iltoja, jolloin voi käärityä tämän peiton alle nauttimaan ulkoilman hämärästä.

Peiton virkkasin 4.5 virkkuukoukulla tällä Dropisn ohjeella kaikenlaisilla langan lopuilla. Peitto on kokoa 136x 136 cm ja siinä on ruutuja 6x6, siis 36 kukkaa.  Alkuperäissuunnitelma oli 7x7, mutta minusta tästä tuli ihan sopiva näinkin. Yhdistin tilkut alkuperäisen mallin mukaan, mutta reunuksen tein kuitenkin omalla tyylillä ja olen kyllä lopputulokseen tyytyväinen. Reuna antaa peitolle hiukan leveyttä ja ehkä hiukan myös sitä kepeyttä.

Tälläisestä läpinäkyvästä peitosta tulee mieleen yksi äitini kertoma tarina hänen ja isäni seurusteluajoista. Äiti asui pienessä mökissä kasvatustätinsä kanssa ja tädillä oli mustankirjava virkattu peitto, josta näkyi läpi. Koska talossa oli vain kamari ja kööki, nuoripari joutui seurustelemaan tädin valvovien silmien alla. Täti muka nukkui peiton alla. Äiti ja isä olivat sitä mieltä,että hän katseli koko ajan silmä tarkkana peiton läpi, ettei nuoripari vaan tee mitään sopimatonta! Olivat kokeneet olonsa vaivautuneeksi siinä tädin muka kuorsatessa kamarin toisella puolella. Olen nähnytkin peiton, se oli samallalailla musta taustaltaan, mutta perinteisiä isoäidinneliöitä.

Painoa tällä minun peitollani on 1080g, mutta kuitenkin peitto tuntuu rakenteensa vuoksi paljon paljon köykäisemmältä. Se onkin muuten jännää, että peiton tuntu on ihan erilainen riippuen virkkaustavasta. Minusta isoäidinneliöinen on painavin ja tämä taas kevyin, siis omista isoista virkatuista peitoistani. Laskujeni mukaan tämä on nyt seitsemäs. Yksi peitto on pikkusiskolla, kaksi tyttärillä ja loput omassa käytössä.

 Värit peittoon valitsin jämälangoistani. Tässä on keltaisia, oranssia ja punaisia sävyjä. Valkoista on keventämässä ja raikastamassa lähes jokaisen tilkun keskustassa. Viisi sinistä tilkkua  antavat hiukan sitä viileyttä muuten niin punakeltaiseen värimaailmaan. 

Päivi -siskon vierailulla juttelimme käsitöistä. Päivi vähän pohdiskeli sitä, ettei tarvi enää yhtään peittoa, mutta haluaisi silti virkata uuden peiton. Omana kantanani sanoin, että minusta käsitöissä myös se prosessi on tärkeä, suunnittelu ja toteuttaminen ja luovuuden purkaminen omaan tyyliin. Kuka oikeastaan tarvitsee sen kummemmin vaikkapa tauluja.  Peittoja voi pitää vaikka kasassa sängyn päällä, tai heitellä sohvan selkänojille. Minusta olikin hauskaan se kun alkuvuodesta sisko toi meille entisen opiskelukaverinsa toiselta puolen Suomea katsomaan käsitöitäni. Hän lukee blogiani ja oli hauska se spontaani kommetti: vau, onpa hienoa nähdä nämä peitot livenä! Kyllä siis ne omat käsityöt ilahduttavat monen muunkin silmää, kuten taulut, patsaat ja mikä vaan käsin tehty. Se vaan on niin, että jos sisimmässä elää tekemisen tarve niin miksi sitä jarruttelee! Tämä on nyt jo neljäs itselleni virkattu peitto. Silti nyt himmaan peittosuuunnitelmia ja siirryn hiukaksi aikaa neulomisen ihmemaailmaan, mitä nyt huomenna alkavilta töiltä ehdin.

Hellesekoilua

Huh hellettä tosiaan. Toiset tykkää, toiset ei. Minä toistaiseksi tykkään. Se mikä helteessä on hienoa omakotitalossa asuvalle on se reviirin laajeneminen. Minun on ainakin niin luontevaa kulkea sisälle ja ulos, kun ei tarvi laittaa mitään lisävaatteita ulos siirtyessä. Niinpä helteellä tyypillistä on sehlaus edestakaisin , siäään ulos, sisään ulos. Näin kovilla helteillä en ole oikein ulkona jaksanut  tehdä käsitöitä. Eilen sentään tein pienen jutun ihan myöhään auringon jo vähän hellittäessä.

Jokailtainen juttuni on kasvimaan haraaminen kaikista parhaimmalla harallani, joka on tehty vanhasta käsiharasta kiinnittämällä siihen varsi. Hara on vuosikymmenten ikäinen, varsi siinä on ollut vasta kymmenisen vuotta. Mies kiinnitti sen siihen pyynnöstä. Pikkuharalla pystyy haraamaan pieniäkin kasvien välejä.

Harasta tuli pikkuriikkisen hienompi kun virkkasin siihen akryylilangalla pikkuisen varsikoristeen. Saas katsoa mitenkä se kestää sadetta ja aurinkoa. Tuntui, että hara siitä hiukan piristyi... ja minä myös!

Kukkaro

Virkkasin kukkaron ystävälle, hän saa sen huomenna. Voipi olla, että hän näkee sen jo tänään, täällä..  ;)

Tässä on hänen lempiväriään oranssia ja tästä kukkaraosta oli puhetta jo pari kuukautta sitten.

 Nämä kukkarot on kivoja töitä. Pitääpä poiketa katsomaan, onko näitä kukkaronlukkoja tullut lisää nappikauppaan,  kun olivat loppukeväästä loppuneet. 

 

Jännä juttu, että tänään sattui olemaan ystävän syntymäpäivä, vaikken sitä muistanut. Huomenna olemme sopineet tapaavamme, onnea silti jo tänään Paula. 

Pientä tyhjyyden tunnetta

Toukokuussa ystäväni Päivi kävi ostamassa langat peittoon, jonka olin luvannut virkata hänelle. Tämä on nyt neljäs iso peitto, jonka virkkaan tällä mallilla. Peitto valmistui tänään ja pääsi aurinkonurmelle kuvattavaksi.

Peiton olen tehnyt Attic24 Ripple Blanket-mallin mukaisesti. Silmukoita kerroksella on 219 ja kerroksia 99. Peitto on aikalailla neliskulmainen. Painoa peitolle tuli vajaat 1400g. Suunnittelin peiton ruutupaperille ja käytin tarkkaa vaakaa, jotta sain langat riittämään tasaisesti. Keriä kun oli eri määrä, eniten oranssia ja harmaata. Silti en noudattanut ohjetta ihan orjallisesti. Merkkasin kerroksen hakaneuloilla 50cm:n välein ja seurasin kerien hupenevaa määrää. Yhdestä 50g:n lankakerästä tuli noin neljä raitaa, mutta kävi jännästi, että juuri se turkoosi, jota oli yksi vain yksi kerä, riitti ihan juuri ja juuri  neljään raitaan, jotka sijoitin tasaisesti peittoon. Nämä turkoosit raidat näkyvät hyvin ylimmässä kuvassa. Monissa muissa väreissä, lanka ei riittänyt, muttei se haitannut, kun oli aina uusi kerä aloittaa. Mustaa lankaa otin vähän omista varastoistani, koska halusin sitä vielä pari raitaa lisää. Lankana tässä on Dropsin Karisma, 100% villaa. Peitto on pehmeä ja kevyen tuntuinen.

Reunoissa on neljä kerrosta kiinteitä silmukoita ja viimeisenä oranssi rapusilmukkakerros.

Aina tälläisen ison työn jälkeen tulee tyhjä olo: mitä seuraavaksi. Ja pieni luopumisen tuskakin tulee, ehkä enemmän henkinen, kuin materiaalinen. Ihan oikeasti hyvillä mielin annan tämän uuteen kotiin, minne se suuntaa sunnuntaina, vähän kuin rakas lapsi muuttaisi  pois kotoa....

Ystävyyspeitto

Virkkaaminen vie taas mukanaan. Kuin aalloilla keinuisi kun virkkaa tätä aaltoa: neljä pylvästä, kaksi yhteen,  kaksi yhteen , neljä pylvästä,  kaksi samaan,  kaksi samaan....

Tämä on nyt neljäs peitto, jota virkkaaan tällä tyylillä, tosin hiukan erilaisia ovat kaikki olleet.  Tämän virkkaan ystävälleni Päiville, jonka ystävyys on kestänyt tiiviinä 37 vuotta. Tapasin hänet ensimmäisenä päivänä aloittaessani opiskelun Helsingin yliopistossa syksyllä 1977. Satuimme istumaan ensimmäiselle oppitunnilla vieretysten ja meitä yhdisti ainakin yksi asia hetimiten: kynsienpureskelu! Myöhemmin olemme päässeet kumpikin jollakin tavalla silloisesta tavastamme, mutta meitä yhdistää monta muuta asiaa vieläkin, kummitytöt Anni ja Ulla, sekä mutkattomuus ystävyydessämme. Ja monien elämäntilanteiden jakaminen ja luottamus. Ja se, että sanomme aika suoraan, joskus luulen, että Päivi suuttuu, muttei suutu kuitenkaan, ainakaan lopullisesti. 

Muutama viikko sitten Päivi kävi ostamassa Siikaisten Leväsjoen  Liljan lankakaupasta Drops-Karisma langat aaltopeittoon, jonka lupasin hänelle virkata. Värit ovat niin Päiviä! Näen näissä murretut mausteen värit ja myös Päivin kodin värit.

Kolmasosa peitosta on virkattu. Ensi viikolla se suuntaa kanssani Punkaharjulle, jonne irtaudun kotikuvioista yli viikoksi. Sopivaa retriittiä virkata hyvän ystävän seurassa edessä avatuva Puruvesi. (Toivottavasti sentään ilman toppatakkia!) No, tehdään me siellä muutakin, mm. meinataan kiertää koko Puruvesi ympäri.

Peiton suunnittelu oli tarkkaa työtä. Koska lankoja on eri määrä punnitsin yhden kerroksen kulutuksen ja laskin kuinka moneen raitaan yksi lanka aina riittää. Suunnittelin kokonaisuuden niin, että ne värit, joita on vähemmän riittäisivät tasaisesti läpi peiton. Reunuksesta tulee harmaa, siihen on alunperin varattu enemmän lankaa. 

Tämä on niin kivaa.

Koulun loppurutistuksen takia, pihakiireiden ja virkkausmaanisuuden takia koko blogimaailma on on ollut jäähyllä. Mutta kyllä taas palaan, kunhan loma alkaa!

Yhtä virkkausta vaan

Tänä koko kevät tuntuu nyt olevan vaan yhtä virkkausta, eikä loppua näy. Aloin sairaslomalla maaliskuussa virkatuilla pikkupehmoilla, vauvan puuvillapeiton kautta siirryin virkkaamaan siskoltani saaduista turkkilaisista puuvillalangoista isoäidin kuusikulmoita.  Näita sitten runsaassa viikossa virkkasinkin mielipuolisella vimmalla illat ja aamutkin...sekä muutamt välitunnit.  Tässä valmiit. Lankaa piti ostaa lisää ja  tämä projekti jatkuu, jatkuu.  Nyt virkkaan lisää sinisiä. 

 Lähdin turkoosin ja vihreän kautta keltaiseen ja oranssiin, 

punaiseen ja violettiin.

Mutta kyllä näitä tillkkuja tarvitaan paljon, jotta saisi edes jonkinkokoisen peiton!

Mies pyöritteli siinä vaiheessa päätään, kun fiilistelin, että osaan periaatteessa virkata silmät kiinni kerroksen alusta  loppuun. Tässä kun on helppo vasemmalla kädellä tunnustella, mihin seuraavaksi oikea käsi iskee koukun. Hmm... onkohan tämä jo huolestuttavaa hourupäisyyttä!

Meinaan yhdistää sitten joskus tilkut äidiltä perimällä markka-ajan valkoisella langalla, jota on muovikassillinen. Uskon, että se raikastaa. Nyt kuitenkin jatkan välillä villalla. Minua odottaa lähes valmis nojatuolin päällinen, jota aloittelin edellisessä postauksessa, sekä ystäväni Päivin lankapussi, josta lupasin virkata hänelle aaltoraitasen torkkupeiton. 

Mutta sokerina pohjalla, oppilaitten tänään valmistuneita virkkauksia. <3  Klikatkaa kuva suuremmaksi. Kuinka hienosti jo viidesluokkalaiset osaavat virkata, heistä kun suurin osa ei ollut virkannut aikaisemmin kuin ketjusilmukoita.