Valmis kukkapeittoni

 Tässä poseeraa uusin perheenjäsen, afrikankukallinen peittoni, jota olen virkannut runsaat kaksi kuukautta. Ohje kukkaan löytyy mm. punomosta. Oman peittoni  ensimmäinen postaus oli 20. helmikuuta. Runsaat kaksi kuukautta siinä siis meni, enkä kauheasti muuta tässä välissä tehnyt. Jotain pientä silti. 

 Tässä on lähes kaksi kiloa villalankaa (ei ole nyt sellaista vaakaa, jolla saisin tarkan lukeman, punnitseminen jää siis myöhemmäksi)

 Tätä olen virkannut monella välitunnilla ihan yksikseni omassa rauhassa, sekä päätellyt välillä tympääntyneenä lankoja. Isoäidinneliöitä virkkaaville kuudesluokkalaisille lupasin tuoda tämä vapun jälkeen esiteltäväksi, siitä sain virtaa loppukiriin.

 Viimeisen pylväskerroksen virkkasin kolmella värillä ja olen tyytyväinen tähän värivalintaan. Se viimeinen pylväskerros myös yhdistää tilkut. Se oli tosi kätevää.

Värit ovat ryhmitelty tarkoituksella niin, että ne muodostavat erilaisiia värialueita, että siinä silmä jaksaa leikkiä ja etsiä erilaisia kohtia. Nämä ovatkin niitä lähes ainoita vappuakukkia pihallani!

Kyllä kelpaa ottaa vappua vastaan tämän peiton alla! Tänään olen myös helpottunut, että peitto on valmis! Aika iso projekti ja jo kolmas tänä vuonna virkkaamani peitto. Tämä oli se isoin projekti ehdottomasti.

Ehkä nyt ehdin lueskella myös muita blogeja, kun kukat eivät huutele enää... blogimaailmasta olen ollut ihan pudoksissa viime aikoina.

Oikein hyvää vappua kaikille!

Seonnut kaupunki

 Kun olin 21- vuotias voitti Porin Ässät Suomen jääkiekkomestaruuden. Ei hajuakaan koko tapahtumasta. Opiskelin, ei "paljo kiinnostanu vissii kotikaupunki tapahtumat" porilaisittain sanottuna.

 Nyt olen 56-vuotias. Eilen Porin Ässät voitti 35 vuoden jälkeen samaisen mestaruuden ja nyt se kolahti enemmän. Se herättää silti  ristiriitaisia tunteita: voiko tästä edes iloita, kun on viimeksi käynyt jääkiekko-ottelussa vuonna-84.

Päätin, että voi ja täytyy! Tämä kaupunki ansaitsee positiivista  iloa! Eilen olin sietokykyni äärirajoilla sen takia, että pelkäsin, että niin monet kivat ihmiset pettyvät. Iloitsen nyt niin monien todellisten fanien tähden. Niiden, jotka ovta jaksaneet käydä  melkein koko elämänsä jääkiekko-otteluissa ja kannustaa omaa joukkuettaan myös huonoina aikoina. Niinpä minäkin pysähdyin tänään kotimatkalla töistä ja ikuistin Juhana Herttuan katsomassa Ässien lippua  Porin kauniin venetsialaistyylisen kaupungintalon katolla. Enkä muuten ollut ainoa, joka pysähtyi kuvaamaan.

Poikkesin ruokakauppaan ja katsoin Ässien fani-tuotteita. Ei ihan minun heiniäni.  Poikkesin Alkoon ja ostin Pata valkoviinin. Huomenna juomme sen Ässien kunniaksi, ja myös niiden monien työkavereiden ja ystävien kunniaksi. Hyvä, että  olette jaksaneet kannustaa!
Koska on niin mukava elää seonneessa kaupungissa. Täällä voi lehtikin vaihtaa nimeä, yks kaks. Hulluja me porilaiset!

Kotona onnellisena

 Olen täydellisesti endorfiinihumalassa. Kaksi viikkoa sitten vähän synkkänä ajelin lumisateessa Kankaanpäähän tuki ja liikuntaelinvaivaisten yksilöllisen kuntoutuksen toisella jaksolle. Kaksi viikkoa yhteen putkeen tuntui ankealta, lähinnä sen takia, että tuli lunta. Marraskuussa kun puhelimme, että sitten kun seuraavan kerran palaamme Kankaanpäähän, on jo kevät. ...

 Kaikki kääntyi ihan päälaellaan, kun endorfiinihumala veti mukaansa meidät seitsemän monin tavoin vaivaista. Vaikka lihakset tulivat välillä tosi kipeiksi, fysioterapeuttien yksilöllinen, kannustava suhtautuminen meihin sai meidät uskomattomiin suorituksiin ja toisten tuki oli myös mahtavaa. Tiukka lukujärjetys piti hyvässä vireessä ja jos siinä oli aukkoja niin täytimme ne kämppiksen kanssa ihan omaehtoisesti hyödyntämällä  mahdollisuuksia.

Ihmeellisintä koko jutussa on se, että kun tuli takaisin missään ei ollut lumen häivääkään ja Kokemäenjokikin virtasi vuolaanaan, vaikka lähtiessäni se oli umpijäässä niiden kovin yöpakkasten jäljiltä. Kevät tuli siis just silloin kun olin kotoa poissa.

 Mitä nyt sitten? Koska kuntoutus lopui olen nyt omillani. Mieltä lämmitti silti se, että jo pienillä tavoitteilla, joita minulle asetettiin syksyllä, pystyin nostamaan tasoani kuntotestissä sekä myös lihaskuntotestissä. Tänään aloitin sauvakävelyn, koska luupiikkipahoilainen on jo aikaisemmin tänä keväänä poistunut vaivaamasta.

Nyt mennään vähän lujempaa vähän suuremmalla sykkeellä! 

 Kukkapeitosta puuttuu enää  vähän paloja, niitä virkkasin ja kiinnitin peittoon viitisen kymmentä.

 Kotiväkeä tuli kyllä ikävä ja eniten ikävöimäni sai minulta perussukat tuliaisena.

Viimeisenä esittelyssä varsinainen ihanuus. Voitin tämän ihanan paketin Aikun blogiarpajaisissa ja tämähän piti hakea heti samana päivänä tänne saapuessani. Kiitos Aikku! Suklaat on jo syöty ja teetä taidan kokeilla heti tänä iltana!

Ihana olla kotona ja mikä hienompaa on kiva mennä töihin maanantaina. Täydellinen irtautuminen arkielämästä on mahtava juttu!

Pipo päivässä

 Eilen neuloin pipon, tänään virkkasin myssyn. Samasta Duett-langasta. Tykkään erityisesti tästä virkatusta myssystä. Mallia virkkasin ihan niin sanotusti omasta päästä, kokeilemalla ja hyvä siitä tuli. Sopivan lötsö. Ettei mun pöyheän kiharat hiukset littaannu.

Tästä neulotusta sanoi toinen makutuomari, että oudon värinen... Hm... ehkä ei ainakaan minulle tyypillinen. Toinen makutuomari, naispuolinen,  sanoi, että ihan hyvä se on.  No, näillä mennään sitten pari viikkoa ja parin viikon päästä ei sitten pipoa enää tarvitakaan, vai mitä?

Neljässä kuukaudessa olen kuluttanut lähes neljä kiloa lankaa, minusta hyvä saavutus. mutta miks se ei näy missään??? Olenhan kuitenkin ostanut vain vaivaiset puoli kiloa... ;)

Kuntoutusta

 Ensi viikolla menen kuntoukseen, jossa vietän kaksi seuraavaa viikkoa yhteen putkeen. Niinpä aloin kutoa itselleni kevätpipoa, joka lämmittää, muttei pistele, koska on puuvillaa ja merinovillaa.  Kuvittelen, että siellä ulkoillaan tiiviisti ja aamut ovat vielä olleet kovin kylmiä. Täällä kotikulmilla kävellessä tuntuu, että villapipo kirsitää ja kutittaa, vaikka on kylmä. Kevään merkki sekin.

Langat ovat tammikuisen peiton jämiä, ja taidan neuloa siitä vielä vaikka lapasetkin.

 Kevät todella tulee keikkuen tänä vuonna Ennenkin olen huomannut sen, että äkkinäinen valon tulva vie voimia, niinpä olen ollut saamaton, enkä saa mitään aikaiseksi. Rosvonkin ilme kertoo vähän samasta....

 Silti polut levenevät,

 ja klapivaraston lattia häämöttää. Muutama motti tästä on poltettu talven mittaan. Eilen kuulinkin radiosta, että viimeksi kolmekymmnetä vuotta sitten on ollut yhtä kylmä kevät.

Mieltäni ilahduttaa tämä kukkaketo lattialla. Kuvittelen, että kun palaan Kankaanpäästä, kaikki kukat ovat valmiita ja virkkaan ne yhteen suit sait sukkelaan.

                             Hyvää viikonjatkoa kaikille täällä pistäytyville!