Korsmanin talossa

Tänään olimme muutamien työkavreiden kanssa Museoinfossa, joka pidettiin tänä vuonna Rakennuskulttuuritalo Toivossa. Kahvit joimme samassa pihapiirissä olevassa Korsmanin talossa.

"Rakennuskulttuuritalo Toivon ja Korsmanin talon yhtenä keskeisenä tehtävänä pidetään lasten ja nuorten kulttuuriperintöopetusta. Tärkeä työväline tässä opetuksessa on Korsmanin talo, joka on ennen kaikkea suunniteltu tunnelmalliseksi aikamatkaksi nykylasten isovanhempien lapsuuden Poriin. Vaikka talo on avoinna myös yleisölle, käytetään sitä koulujen lukuvuoden aikana ennen kaikkea kulttuuriperintöopetukseen esikouluikäisitä aikuisopiskelijoihin saakka. Käynnit on suunniteltu eri ikäryhmien mukaan, joten kun pienimmät hakevat klapeja alustasta, jauhavat kahvia kahvimyllyllä ja syövät pullamossoa, koostuu yläkoululaisten ja sitä vanhempien vierailu pääasiassa sanallisesta opastuksesta. Lisäksi on mahdollisuus varata aika pienen hirsitalon pystyttämiseen" Edellämainittu selostus on suora lainaus Satakunnan museon sivuilta.

 Ylläolevat kuvat on Korsmanin talosta, joka on rakennettu vuonna 1874. Talossa on sisutettuna porilaiskoti vuodelta 1951. Ylimmässä kollaasissa kuvia Korsmanin talon keittiöstä, seuraavassa makuuhuoneesta ja tässä alimmassa olohuoneessa. Paljon nostalgisia, tuttuja esineitä  minullekin 50-luvun lopussa syntyneelle.

                           Sen hirsitalonkin me opettajat saimme pystyyn.

Fasset-muisto

Tässä viimeviikkoina muutamassa blogissa olen nähnyt vanhojen neuletöiden esittelyjä. Minullakin on tallella muutama, niitä mielestäni onnistuneimpia neuleita, joita en ole malttanut antaa kiertoon. Aika monet ikäiseni käsityönharrastajat kävivät varmaan 1991 tutustumassa Kaffe Fassetin neulenäyttelyyn Helsingissä. Minäkin jonotin siellä Taideteollisuusmuseon ulkopuolella ja olin ihan seitsemännessä taivaassa sen värikkyyden nähtyäni. Minullehan värit ovat tärkeitä. Muutenkin taiteilijan ote neuleisiin oli hyvin avartava, kaiken ei tarvinnut olla niin pikkutarkkaa ja täsmällistä, mikä sekin oli ihan tervetullutta tälläiselle hyvin pedanttisen koulutuksen saaneelle ihmiselle, jolle siisteys on ollut aina se selkärankaan iskostettu opetus.

Tämän villapaidan neuloin Fassetin kirjan ohjeen mukaan kun tytär oli varmaan ala-asteen toisella tai kolmannella luokalla, 90-luvun puolivälissä. Muistan niin elävästi tämän työn ja sen melkein maagisen fiiliksen kun neuloin sitä Florica-langoista, joissa oli silloin ihan mahdottoman upeita värejä, ja paljon. Illalla lasten mentyä nukkumaan en itse malttanut mennä lainkaan, vaan aina piti neuloa vielä seuraava väriraita.  Florica-lankaa jäi vaikka kuinka paljon ja muistan, että annoin ne äidilleni, joka neuloi niistä vaikka kuinka paljon värikkäitä neuleita, ainakin siskolleni Annalle samalla mallilla neulepaidan.

Tämä ei ole pihapuun neulegraffitti vaan samaisista langoista edesmenneen äitini minulle neuloma Florica-huivi. Tämä on tietenkin minulle tärkeä työ ja viimetalven pakkasillakin tämä oli ihanan lämmin. Täytyy vaan harmitella ja kysyä, miksi missään Novitan langassa ei ole tälläisiä värikarttoja enää? Aina vaan ne sesonkivärit ja esimerkiksi tämän hetken värikartassa ei  Seitsemässä veljeksessä lainkaan ole keltaista, jota minä kyllä pidän ihan perusvärinä. Onneksi viime viikolla löysin kaupungin ainoasta käsityölankaliikkeestä suurinpiirtein samanvahvuista norjalaista keltaista lankaa. Vähän noloa olisi sanoa oppilaalle, joka suunnittelee keltaraidalliset lapaset, ettei sellaista lankaa ole. Muuten me käytämme Seitsemää veljestä, joka on edullisinta käyttöömme.

No, vielä Kaffeen....Tässä kirja, näitä varmaan saa enää vanhojen kirjojen myymälöistä ja kirjastoista tietenkin. Muistan muuten, että isosiskoni Päivi neuloi alhaalla oikealla olevan puseron ohuesta puuvillalangasta. Sekin oli aika mahtava!

Pieniä aurinkoja

 

Ihana kimppu auringonkukkia piristää minua tänään. Siivonnutkin olen, ainakin hiukan... Mahtava helleaalto hellii meitä lämmöllään. 

 Varmaan monessa porilaisessa kodissa on viime viikkoina saatu nauttia näistä kauniista pikkuauringoista. Minä myös työpaikallani.

 Aamulla lähdin veitsellä varustautuneena seikkailemaan aurinkokukkapellolle. Tuli melkein viidakkomainen olo.  Porin kaupunki on ilahduttanut asukkaitaan näillä mukavilla aurinkokukkapelloilla, joita on ripoteltu ympäri kaupunkia. Kiitoksia vaan, kimppu lämmitti mieltä ja kaunistaa kotia tänä viikonloppuna, jolloin myös vietetään kesän päättäjäisiä, venetsialaisia ulkolyhdyin ja -valoin.

Hyrskyn myrskyn

 Toinen työviikko takana ja koti kuin hyrskyn myrskyn. Onneksi en ole ihan turhan tarkka, koska muutenhan täällä ei kestäisi. Olen mestari jättämään tavaroita levälleen, taitaa jopa olla sukuvika.Samaa piirrettä oli jo äidissä ja muutamissa siskoissa...  Kun on näitä projekteja, jotka paisuu ja paisuu, kuten pyykkikasaprojekti minkä selvittäminen ei ole ihan suosikkilistan ykkösenä.

Astianpesukone ei tyhjene itsestään ja se vaikuttaa heti keittiön järjestykseen.

 

Tilkkupeittoprojekti kuuluu suosikkeihini, vaikka pari viimeistä iltaa meni lähinnä löhöillessä telkkarin edessä ja lukiessa. Eilen menin nukkumaankin jo heti yhdeksän jälkeen!

Tilkut mokomat sekoittavat  koko olohuoneen. Kun niitä tilkkuja pitää "säätää". Yritän pitää tilanteen hallinnassa, mutta tilkkupeittosyteemini on jatkuvan sabotaasin uhrina.

Sukkasadon suunnittelu ottaa myös oman tilansa.Pitää varata langat ja malleja valmiiksi syyskuun ensimmäistä päivää varten.

Työkassikin huutelee perään. Pitäis sitä ja tota. Kukaan muu kuin Nekku ei siitä kassista ole kiinnostunut kuin vasta sunnuntai-iltana. Onneksi minulla on yksi iltapäiväpainotteinen lyhyt päivä, silloin pystyn perehtymään näihin.

Mutta silti, hyvä fiilis. Kiva viikko takana ja meni hyvin siitä hiton luupiikkikantapäästä huolimatta! Tänään on mukava mökkireissu hyvässä seurassa.
 
Hyvää viikonloppua kaikille! Ja tervetuloa lukijoiksi uudet lukijat, teitäkin on taas tänne tupsahtanut!

Muovista uusiokäyttöä

Viime aikoina on paljon nähty muovipakkauksista tehtyjä töitä. Viimeksi asian palautti mieleen Liisa.
Samanlaisia tuotteitahan on valmistanut jo useamman vuoden Makee design. 
Itsekin olen heidän tuotteitaan ostanut käsityömessuilta ja Porin Taito shopista. Ne ovat kivoja tuotteita ja on hieno idea valmistaa uusiomateriaalista tuotteita myyntiin.

Minä tein näitä viime viikolla oppilaiden töitä ideoimaan. Tämä on mukava välityöideanakin. Muovitettuja kukkaroita ja penaaleja on oppilaiden kanssa tehty jo useamman vuoden.  Materiaalin hankkiminen on vaan vähän hienovaraista. Ei voi oikein sanoa oppilaille, että opettaja käski ostamaan karkkia: tämä on seuraava työ. Ehkä vanhemmat eivät oikein tykkäisi ajatuksesta... Asiassa pitää olla ovela ja mainostaa sitä pitemmällä tähtäimellä.

Suomalaisilla on kyllä viehtymys materiaalin uusiokäyttöön. Jo äitini virkkasi ja kutoi mattoja maitopusseista 60-luvulla ja itse asiassa niitä kuteita on perittynäkin muutamia keriä.Sama ideahan on jo räsymatoissa: tehdään uutta vanhasta.

 Näitä kahvipussikasseja on tässä maassa nähty jo vuosikausia ja joidenkin mielestä jo kyllästymiseen saakka. Mutta, itsekin, pistän talteen kaikki kahvipussit ja joskus koulussa tehdään sitten yksi luokallinen kahvikasseja. Punomalla näin huolellisesti en ole kyllä itse tehnyt yhtäkään vaan ihan perinteisesti ompelemalla.Tämän kassini on tehnyt edeltäjäni Eva toisesta koulustani, Ruosniemen koulusta. Katsokaa kokeneen käsityötaitajan viimeisteltyjä yksityiskohtia. Mielestäni tässä tekniikassa teollisuuskone olisi tarpeen ja käsitykseni mukaan tämä on sellaisella ommeltukin.. Minulle ompelukonehuoltaja sanoi kahvipussikassejen ompelun  käyvän kyllä aika tavalla koneiden päälle.

 Varmasti on vaikea sanoa, kuka on tämän kritallimuovilla päällystämisen idean keksinyt? Voin ainakin sanoa, että materiaali on jo aika vanhaa ja työtapa.Tämän kritallimuovikukkaron on tyttäreni suunnitellut ja aloittanut ja minä loppuun valmistanut vuonna 1998 tyttären ollessa 7-luokalla.Sitä hän käytti koko kouluaikansa.  Muistan jo 90-luvun alussa  käsityönopettajille jossakin esitellyn kritallimuovia ja sen käyttömahdollisuuksia. Sitä käytettiin tapleteissa ja pienissä tuotteissa. Sen allehan voi ommella myös paperia, kangasta ja vaikkapa kangastilkkuja tai langanpätkiä. Materiaali on käyttökelpoinen monessa tuotteessa. Minäkin olen joskus tällä tavalla teettänyt tapletteja.

Ylilentoja

Sunnuntai-iltana oli pakko lähteä haukkaamaan happea. Ajattelin myös  ottaa muutaman syksyisen kuvan. Taivas oli jo hiukan tummenemassa. Tällä hetkellä ulkona ei ole kovin kuvauksellista, kaikki on vähän rapistumassa eikä vielä ole syksyn kauniitta värejä. Parhaimmat kuvat sain mielestäni taivaalta. Pieni lintuaura lennossa etelää kohti, hetken päästä lentokone pohjoiseen. Minä jäin siihen väliin....

Luovuutta- ei liian heikkohermoisille!

Monessa kodissa sohva on vähän kuin kodin sydän. No, se voi olla tietysti keittiö, takka tai mitä muuta, kodissani sohva on ainakin suosituin (ja kilvoitelluin...) paikka olohuoneessa. Oma sohvani ei ole design-sohva, ei Artekia, ei Muuramea, ei Vepsäläiseltä, ei Kruunukalusteesta, ei edes IKEAsta, niinkuin niin monien sohvat tänä päivänä. Sohvani on  löytö suoraan SPR:n Kontista, josta se hetken mielijohteesta ostettiin kun vanha sohva heitettiin pois edesmenneen kissan raavittua se erittäin EI-esteettiseksi. Koska täällä tuntuu aina vaan asustelevan kissoja en halua uhrata paljon rahaa sohvaan, enkä halua uhrata uutta sohvaa kissojen käsittelyyn.

Kun meille viime vuonna tuli pieni kissa sen lempipiilopaikka oli sohvan alla, minne se juoksi isompaa karkuun kun leikki meni liian hurjaksi. Nekku on vielä mennyt erittäin vaivanloisesti sohvan alle mahallaan litteänä sukeltaen ja kiemurrellen. Yhtenä päivänä katsottiin  menoa ja J sanoi, että jos se joskus jää päästään kiinni.
Siitä se idea sitten lähti!

Tässä sitten seuraa se heikkohermoisuusosuus! 

Eilen  entinen kissanvihaaja, nykyinen kissanystävä, saapui tänne varustuksinaan pistosaha ja nitoja. Luovuus ei todellakaan tunne rajoja. Onkohan toista sohvaa, johon on verhoilua purkamalla tehty kissan mentävä kolo, joka on sitten uudestaan verhoiltu niin, ettei sitä oikein huomaakaan, mutta....

josta pienen Nekun on helppo mennä kun hiiri livahtaa sinne ja päinvastoin.

 Ja mikä parasta, sinne mahtuu myös se toinen, isompi Rosvo-kissa, joka ei ole koskaan ennen mahtunut koko sohvan alle.

Voi sitä kissanriemua!

Tyttäreni ei meinannut uskoa kun tästä kerroin, mutta näki kuitenkin omilla silmillään. Tuumi kyllä vähän, että kannattaako ihan koko maailmalle asiaa julistaa.... voi olla, että pidetään aika outona.... Ajatteli varmaan äitinsä mainetta.
Pikkusiskoni taas tuumasi yksituumaan, että aika mammamainen ratkaisu. Meillähän perheessä on vuosia muisteltu sitä,  kun äitimme totesi kissalleen, joka meni leipäkoriin nukkumaan, että voi voi, kun kovat näkkileivät painaa sun kylkiäs ja siitä lähtien korista tuli kissan nukkumispaikka ja leivät saivat uuden paikan....

Lauantaina Raumalla

 Lähdimme tänään aamulla ystäväni Katrin kanssa "etelänmatkalle" Raumalle. Päävisiittikohteet olivat Lumo-luomupuoti ja Jätti-Rätti.

 Rauman reissu on vähän kuin pieni ulkomaanmatka, niin erilainen kaupunki se on kuin Pori. Kadut ovat kapeita, kapein on Kitukränn. Silti on kiva, että kaupungin keskusta on elävä ja kaupat sijaitsevat vanhoissa puutaloissa. Ei ihme, että Vanha Rauma on Unescon maailmanperintökohde.

Luomukauppa Lumo oli vallan ihastuttava tuttavuus.  Ostin sieltä tuliaiseksi juustoa, risottoa ja pippurikermakastiketta.

Itse en ole mikään luomufanaatikko, mutta tämänkesäisen ruokaremontin myötä voisin olla sitäkin, jos tälläinen luomukauppa olisi lähempänä. Siellä kun myös silmä lepäsi ja esineiden esillepano on mitä hienoin. Melko uudessa Anna-lehdessä oli muuten juttu Lumo-luomukaupasta ja - kahvilasta, jossa vielä ennen kotiin lähtöä poikkesimme.

Myös Jätti-Rätin puuvillalankavalikoimat saivat minut vähän samanlaisiin fiiliksiin: miks ei meillä Porissa ole tätä kauppaa. Melkein kaikki kankaat reilusti alle 10€metri ja tämä kasa lankaa vajaa 13€.  Kyllä noista taas virkkailee.

Energiaa

Ensimmäinen työviikko on ohi ja olen pullollani tyttöenrgiaa. Tyttöjä olen kohdannut reilusti toistasataa, poikiakin kyllä, mutta tyttöjä enemmän. Olen myös kohdannut tauon jälkeen mukavia työkavereita kahdessa eri koulussani ja uusia työkavereita myös. 

Kotona taas piisaa kissaenergiaa. Olen virkanut tilkkupeittoon lähes kaikki tilkut ja yrittänyt koota sitä olohuoneen lattialle ennen yhdistämistä, jotta saisin aseteltua tilkut ennen viimeisen, yhdistävän kerroksen virkkaamista niin, että värit asettuisivat mahdollisimman tasaisesti. Kissoista se on kiva leikki. Voi sitä riemua ja vauhtia kun kaikki on taas sekaisin! Kun vaan selkäni käännän.... 

Hienoa tässä arjessa on se, että oikeasti on järjestys,  työtä ja vapaata, vuoronperään. Lomalla sitä ei oikein muista ja vapaasta luopuminen pelottaa, mutta kun kyytiin hyppää se tuntuukin kivalta!  Ja vapaata osaa kyllä arvostaa kun on ahkeroinut! Nyt viikonloppu tuntuu tosi mukavalta ja pitkältä.... 

                                      Hyvää viikonloppua kaikille!

Aikaisemmin olen saanut jo tämän tunnustuksen, nyt sain sen Pinniltä. Kiitos vaan Pinni!

Emalilöytö

 

Eilen minua ilahdutti uusin metallikeräyslöytö, jonka sain omakseni. Kaksi kauniin valkoista emalikattilaa oli löytynyt metallikeräyslatikosta. Isompi (15 l :n ? ) oli aivan virheetön muutamaa pikku pilkkua lukuunottamatta. Siinä on jopa kansi. Itse asiassa minulla on nyt ihan samanlaiset punainen ja valkoinen kansineen. Ilmeisesti kaikki ihmiset eivät ole tietoisia miten kovissa hinnoissa emalikattilat on kirpputoreilla.  

 Tämän kesäkuisen samaisesta metallikeräyslaatikosta löytyneen Sarpanevan padan olenkin jo aikaisemmin esitellyt.  Mukavaa, että minulla on sen verran pitkä mies, että pystyy näitä aarteita minulle kaivamaan, itse tuskin ylettyisin!

Voihan mehustus!

Tänä vuonna mehustus ei ole oikein napannut. Itse en  juo mehua lainkaan. Tytär sanoi viikonloppuna, että enkö edes lääkkeksi meinaa keittää mustaviinimarjamehua? Itselläni mustaherukkapuskat on vähän huonossa hapessa, niinpä suuntasimme kolmen kilometrin päähän J:n pensaisiin. 

Mehustus on haastavaa hommaa ja olen sitä saanut elämässäni aikalailla harrastaa. Huippuvuotena keitin 17 mehumaijallista mehua. Mehuja keitettiin äitini, minun, edesmenneen anoppini ja raskaana olevan tai raskaasti työllistetyn pikkusiskoni puskista niin, että mamma poimi milloin missäkin pihassa ja minä keitin kahdella mehumaijalla myös irtolevyä apuna käyttäen. Kaksi mehumaijaa kun ei mahtunut samalle hellalle. Mamman jalka oli leikattu, eikä hän voinut keittää silloin, mutta poimimisessa hän oli haka. Lapseni vieläkin muistavat kauhulla tätä mehustusurakkaa. Mehustus vei veronsa ja se tapahtui yleensä just samoihin aikoihin kun työt alkoivat. Täällä kotona huhtoi kireä äiti huutaen kuumien mehujen keskellä: ÄLKÄÄ tulko tänne, täällä on kuumaa ja vaarallista!! Koko huusholli haisi mehulta ja joka paikassa torjuntayrityksistä huolimatta oli tahmeaa ja mehuista... Mammakin oli joskus niin sekaisin puskissa äheltäessään, että meni kerran vahingossa naapurin talon avoimesta ovesta sisään ja aikansa kuljeskeli ja ihmetteli miten täällä on kaikki huonekalut vaihtuneet? Selvitykseksi pitää sanoa,että omani ja naapurin talot ovat samanmalliset ja samanlaiset ulkoapäin eikä silloin ollut aitaa välissä..

 No, nyt pääsen helpolla. Ei ole janoisia lapsia juomassa mehua. Mehua ei paljoa tarvita. Nyt on mehut pullotettuna  siisteissä pulloissa. Ehkä vaan näissä muutamissa pulloissa on se psykologinen "turva".
"Tulkoon vaan silmitön talvi, jäätyköön maa,rakkauden riepuun me  kietoudutaan" laulaa Miljoonasade. Sitä se on se syksy: varustautumista. Mehua, hilloa, villasukkia, etikkakurkkuja, vihreitä tomaatteja , lapasia, kaulahuiveja, torkkupeittoja.... Se taitaa olla meillä suomalaisilla ihan geenistössä... Tämän huomaa näissä blogeissakin, varustaudutaan.... Minäkin jo suunnittelen sukkien kutomista ja sain eilen kutsun Sukkasadon Heinälatoon, vaikka sukkia on vaikka kuinka ja paljon piirongin laatikossa.

             Kaiken keskellä  kuu on ilahduttanut meitä valollaan.Se on kaunis...