Aina iltaisin

Koko viikonlopun olemme saaneet seurata ihmeellistä näytelmää. Kun aurinko laskee meren taakse Preiviikinlahdella, kanadanhanhet lähtevät  lentoon. Taitavat lentää puiduille pelloille tankkaamaan energiaa.

Sadoittain niitä lentää taloni yli ja ääni on kaakatus on huima. Ja siipien suhina. Parvia lentää puolen tunnin sisällä jatkuvalla syötöllä kymmenittäin. Ja vauhti on ihan huimaava. Laskeskelin, että parvissa on noin 50-200 lintua. Tai yritin laskea, minkä vaan ehdin.

Uskomaton luonnonnäytelmä täällä länsirannikolla pistää melkein hiljaiseksi. Lentäkää hyvällä onnella hanhet. 

Arkikuvat 2/5: Autoilu avartaa

Ajoin kortin 26-vuotiaana. Meillä kotona ei ollut autoa. Isä ajoi junaa ja me perheenä matkailimme junalla kesäisin, olivathan matkat silloin ilmaisia (silloin oli kyllä mahtavat edut veturinkuljettajilla, tuskinpa enää...) Inhosin aluksi autolla ajamista ja opin sen kunnolla vasta sitten, kun sain ihan yksin harjoitella ilman, että kukaan ähisi pelkääjän paikalla.

Koska minulla on autotalli hyödynnän sen. Inhoan auton rapsutusta ja kosteita tuulilaseja, toisaalta myös lämmitysjohtojen kiinnitystä ja siksi autoni on aina kouluaamuisin tallissa. Talli on niin ahdas, että uuden auton ostaessani, se ei meinannut mahtua ovesta. Mies keksi soveltaa rekkahalleissa näkemäänsä ajoapua, keltainen naru auttaa tiukkaa talliin ajoa! Siitä pystyn katsomaan niin, että se reilu 5 cm jää kummallekin puolelle sivupeiliä!

Nykyään autolla ajaminen on minulle ihan välttämätöntä, koska kahdesti viikossa vaihdan koulua välitunnilla. Autolla ajaminen on minusta kivaa  ja mielestäni olen siinä hyvä. Eipä ole pellit kolisseet montaa kertaa, eikä kertaakaan pahasti. 6km:n koulunvaihtomatka sujuu vauhdilla, mutta on välillä kyllä stressaavaa., etukäteen. Varsinkin talvella ja liukkaalla. Tänään oli taas SE päivä. 9.45 loppui tunti Kaarisillan yhtenäiskoulussa. Minä jo rutinoituneena valmistan nopean lähdön jättämällä autoni mopoautoparkkiin, koska siitä on nopeampi huristaa matkaan. Tarkkana naisena yritän silti välttää mahdolliset haverit ja jätän auton välituntialueen toiseen päähän, jotta se olisi turvassa kolusta myöhästyviltä kiireisiltä mopo- ja mopoautokaahareilta, sekä pikkupoikien palloleikeiltä. Parkkipaikalle on pidempi matka, näin säästän pari minuuttia.

6km:n matkalla maisema muuttuu kerrostalolähiöstä

lähes maalaismaisemaan.

60 luvun lähiökoulu muuttuu 50-luvun tyypilliseen suomalaiseen kolmikerroksiseen. Näitä on varmaan samankaltasilla piirustuksilla rakennettu monta ympäri Suomea. 

Eilen kuulin ilouutisen. Ensi vuoden lukujärjestyksessä minulla ei ole yhtenäkään päivänä tätä koulunvaihtoa, vaan saan joka toisen päivän viettää ihan koko päivän vain yhdessä koulussa , kolme pääkoulussani ja kaksi tässä Ruosniemen koulussa! Hienoa, tätä olen odottanut jo lähes 20 vuotta!

Ristiriitaiset tunteet

Tykkään lumesta. Nyt vaan tuntuu siltä, että taidanpa peukuttaa sen puolesta, ettei sitä lunta enää tulisikaan, kun ei kerran aikoinaan tullut. Pahalta vaan näyttää. Viikon päästä tänne Poriinkin on luvattu talvikelejä. Pakkasta, lunta... Plääh...
Ainoa syy miksi toivoisin pakkasta on se, että lapsilla olisi kivempaa. Ja koulussa päästäisiin luistelemaan. Tälläinen talvi ei ole varmaan liikunnanopettajien ihannetalvi...
Minusta tämä on ihanteellinen, ainakin vaihteeksi muutaman lumisen talven jälkeen: ei ole liukasta, pääsee hyvin kävelemään, kun ei ole pakkasta autoilukin on kivempaa, eikä tarvi töissä aamuisen palelluttaa sormia, kun pistää autoa taskulampun valossa lämmitystolppaan, eikä töistä lähtiessä tarvitse kaivaa autoa lumen alta. No, se valo? Aamulla luimme lehdestä, että päivä on jo pidentynyt yli 20:lla minuutilla. Kyllä se siitä!

Neulon lapasia, jotka eivät jotenkin sovi tähän vihreään talveen. Neulonpa silti!

Lintutornissa

 Eilen heti töistä tullessani lähdimme miehen kanssa retkelle Kaarluodon lintutornille Preiviikinlahdelle. Preiviikin lahti sijaitsee linnuntietä kilometrin päässä kodistani, mutta kävellen sinne on kaksi kilometriä.

 Matkalla meren rannalle ylitimme kaksi ojan loppua. Ne laskevat tässä kohdassa ihan matkan päässä mereen, mutta olivat nyt kovin vaisuja. Vesi on kovin matalalla. Jos kiinnostaa niin kurkatkaapa, millainen virta samassa ojassa oli kevällä 2011, kun oja oli täynnä vettä. Silloin hädin tuskin pääsimme sillan yli. Täällä on kyseinen kevätkuvaus.

Lintutornilla on meille erityinen merkitys, koska täällä olimme ensitreffeillä tasan 11 vuotta sitten 2. syyskuuta.

Silloin minulla oli eväänä kaksi omenaa ja rasiallinen salmiakkia. Eilen meillä oli oikein kunnon eväsreppu, joka sisälsi kuumaa teetä, salaattiannokset ja leivät. Jälkiruuaksi olikin sitten suklaata ja se nostalginen rasia salmiakkia. :)

Preiviikinlahti on kaunis, mutta lintuja ei näkynyt. Keväällähän lahti on oikea lintuparatiisi, joutsenten levähdyspaikka. Koska meren pinta on kovin matalalla, tuntui nyt, että merikin oli kovin kaukana....

Isäni lapsuudenmaisemissa

Tässä kuvassa on isäni Leon lapuudenkoti nykyasussaan. Se ei enää kuulu suvulle vaan on myyty muille.

 Se sijaitsee Yyterissä lähellä merta, mutta ihmeellistä kyllä lähes järven rannalla. Isäni kertoi, että he lapset kantoivat järvestä pesuvedet ämpäreissä, mutta astiat mentiin kesällä tiskaamaan järven rantaan. Se oli lasten hommaa.

Piha on ihan villiintyneiden juhannusruusujen ja ruohojen vallassa. Tänään vietin iltapäivän näissä maisemissa vanhaa setääni tapaamassa. Hän oli viettämässä juhannusta tyttärensä kanssa. Lapsuudestani muistan vierailut Fatijärven rannalla. Siellä asui kaksi setää ja yhden tädin kesämökki oli myös alueella, sekä tietysti sisarusten isän Emilin koti tässä kuvien pihapiirissä.

Kävelin rantaan, samaa polkua pitkin mitä serkkujen kanssa juostiin saunaan ja takaisin kun olin heillä yötä. Fatijärvi on pieni, pyöreä kirkasvetinen järvi, lähellä merta toisella puolella Yyterin korkeaa dyyniä .

 Joskus kuulin jostakin, että se jopa voisi olla meteoriitin muodostama, tiedä sitten.....

Fatijärveä ympäröi kaunis metsä, suorastaan huimaava ja rehevä sekametsä, silti toisella puolella meren lähistölle tyypillinen kangasmetsä ja hiekkapohja on sitä minulle läheisintä metsäyyppiä.

Tässä minä ja vanha Timo-setäni serkun kuvaamana pihakeinussa.

Tässä kuvassa isäni sisarineen kotinsa portailla ätinsä kanssa. Kuvassa isä pojista vanhimpana keskimmäisin, veljistä Timo pienin. Kuinka paljon mahtuukaan vuosia näiden postauksen viimeisen ja ensimmäisten  kuvien välille, ja ihmiskohtaloita... sama porras silti vielä on pytyssä....

Korkealla

 Olen tässä viimeisten kuukausien aikana käynyt kolme kertaa Yyterin Näkötornissa, jota ennen sanottiin kyllä Kaanaan vesitorniksi. Vesitornissa olen käynyt jo aika nuorena, koska se on valmistunut vuonna 1963, ollessani kuuden vuoden vanha.

Syntymäkotini on ollut kivenheiton päässä tornista, mutta jäi silloisen Vuorikemian tehtaan alueelle ja pakkolunastettiin. Yyteristä muistoni ovat hyvin vähäiset, ehdinhän siellä elää vain muutaman vuoden. 

Muutama vuosi sitten olimme siskoni kanssa katsomassa, löydämmekö alueelta mitään vanhasta kodistamme, joka muuten silloin kun sieltä muutettiin, oli ihan vastarakennettu. Ajattelen, että aikamoinen tragedia vanhemmilleni ja varsinkin vanhimmalle siskolleni. Äidilleni talon pihapiiri oli ollut koti puolitoistavuotiaasta.

  Itse en muista talosta muuta kuin juuri sen muuttopäivän, se taitaakin olla ensimmäisiä muistojani. Löysimme sieltä ainoastaan muutaman palasen  kattohuopaa ja sen maakellarin, josta jo silloin varoitettiin lapsia: älkää menkö kellarin katolle, se on niin vanha , että voi sortua. Varmaan yli satavuotias kellari oli vielä kasassa kattoineen päivineen! Jos kiinnostaa mitä siskoni Paula kertoi tästä tutkimusmatkastamme kesällä 2011, perusteellinen kertomus löytyy täältä.

Tornista on komeat näkymät merelle päin. Tehdas näyttää kauhealta ylhäältä katsottuna, vaikka onkin leipää ja toimeentuloa tuonut vuosien varrella monille porilaisille. Kuvassa vähän ikkunan heijastukset haittaavat.

Näkötorni ei ole kyllä ulkoapäin mikään kaunotar, mutta oman aikakautensa rakennus kuitenkin.

Sinne kyllä kannattaa pistäytyä jos kesällä poikkeaa Porissa ja Yyterissä. Minulle koko Yyteri on ollut aina merkityksellinen juuri sen takia, että vanhempani ovat siellä kasvaneet ja käyneet kansakoulua. Isäni on kotoisin pienen  Fatijärven rannalta, aika läheltä merta. 

Seonnut kaupunki

 Kun olin 21- vuotias voitti Porin Ässät Suomen jääkiekkomestaruuden. Ei hajuakaan koko tapahtumasta. Opiskelin, ei "paljo kiinnostanu vissii kotikaupunki tapahtumat" porilaisittain sanottuna.

 Nyt olen 56-vuotias. Eilen Porin Ässät voitti 35 vuoden jälkeen samaisen mestaruuden ja nyt se kolahti enemmän. Se herättää silti  ristiriitaisia tunteita: voiko tästä edes iloita, kun on viimeksi käynyt jääkiekko-ottelussa vuonna-84.

Päätin, että voi ja täytyy! Tämä kaupunki ansaitsee positiivista  iloa! Eilen olin sietokykyni äärirajoilla sen takia, että pelkäsin, että niin monet kivat ihmiset pettyvät. Iloitsen nyt niin monien todellisten fanien tähden. Niiden, jotka ovta jaksaneet käydä  melkein koko elämänsä jääkiekko-otteluissa ja kannustaa omaa joukkuettaan myös huonoina aikoina. Niinpä minäkin pysähdyin tänään kotimatkalla töistä ja ikuistin Juhana Herttuan katsomassa Ässien lippua  Porin kauniin venetsialaistyylisen kaupungintalon katolla. Enkä muuten ollut ainoa, joka pysähtyi kuvaamaan.

Poikkesin ruokakauppaan ja katsoin Ässien fani-tuotteita. Ei ihan minun heiniäni.  Poikkesin Alkoon ja ostin Pata valkoviinin. Huomenna juomme sen Ässien kunniaksi, ja myös niiden monien työkavereiden ja ystävien kunniaksi. Hyvä, että  olette jaksaneet kannustaa!
Koska on niin mukava elää seonneessa kaupungissa. Täällä voi lehtikin vaihtaa nimeä, yks kaks. Hulluja me porilaiset!

Käsityöostoksia

 Käsityömarkkinoilta löysin kivoja käsitöitä. Mutta voiko yli viisikymppinen ostaa nukkeja? Tässä tapauksessa voi. On aina kiva tukea nuoria käsityöläisiä. Nämä hassut nuket ovat Kerttukaupasta.

 Kankaanpäästä oleva pärekopan tekijä Jorma Kallio on mestari jo neljännessä polvessa.  Ostin ihan tuoreen, vielä kosteanpainavan  pärekorin, joka oli juuri äsken saanut muotonsa näytöksessä. Kori on nimeltään Pimukori, se on tarkoitettu kauppakoriksi.  Pärekorin tekijä hakee mäntynsä Venäjän Karjalasta, paras pärepetäjä on 250 vuotta vanha, sellaisia ei Suomesta kuulemma enää saa. Tämän korin tekemiseen mieheltä meni tunti.

Pori Folkia

 Porissa vietetään Pori Folk- kaupunkifestivaalia.  Tänään pysäköidessäni autoa Viidennen kaupungin osan eli Viikkarin Sibeliuksen puiston viereen ilahduttivat mieltä puistoon pyykkinaruille ripustetut lasten kansallispuvut.

 Äitini ompeli siskolleni Päiville tälläisen Munsalan kansallispuvun 60- luvulla ja meille kaikille kolmelle muullekin kanssallispuvut, niiden nimiä en muista nyt.

                 Korsmanin talon pihassa pidettiin käsityötoria ja siellä oli varsin mukava meininki!

                                      Korsmanin pihassa on kauniit perinnekukkapenkit.

Pelimannimusiikki antoi hyvän tunnelman tälle kesäiselle lauantaille.

Myyntikojuista suosikkini oli varmaan  Kerttukauppa, jonka kierrätystuotteet olivat varsin viehättäviä!
Täällä myös tein ostoksia, joista lisää myöhemmin.

         Olikohan tämä loppukesän kesäisin lauantai? Kylmenmpää on kuulemma tiedossa.

Suomi-areenaa

 Täällä Porissa eletään, paitsi Pori jazzia, myös mitä suuremmin Suomi-areenaa. Tämän päivän ilahduttavin julkkisbongaus oli Toisenlaiset frendit-ohjelman Sanna ja Kata. Ihan pyynnöstä poreerasivat. Olenhan ohjelman fani. Ihanaa, että maailma muuttuu näin. Itse olen ollut nuorena ylioppilaana kehitysvammaisten suuressa hoitolaitoksessa harjoittelijana; onhan tämä ihan muuta kuin silloin, jolloin kehitysvammaiset lähinnä piilotettiin. Kehitysvammaisetkin ovat nyt muiden rinnalla Suomi-areenassa ja tuntuivat olevan kovin suosittuja ja poseerasivat myös muille kuin minulle!

 "Sosiaalinen media- hyötyä vai humpuukia".Mielenkiintoinen keskustelu, keskustelijoina mm. Kaarina Hazard, Merja ylä-Anttila ja Jussi Lähde. Kiinnosti tietenkin bloggaajaa.

Mariskooli  täynnä areena-tuliaisia omalle miehelle, jonka sirkkelionnettomuudesta tuli tänään kuluneeksi kolme viikkoa. Kipua edelleenkin, silti parempaan mennään! Kiva päivä tänään, siskon kanssa omassa kotikaupungissa.