Äidille

 Tänään ajattelen äitiä.  Huomenna kirkossa luetaan kuulutukseni. Äiti ei ole näitä toisia kuulutuksiani kuulemassa.Minusta tuntui silti hienolta juuri se, että ne luetaan äitienpäivänä.Ja on hienoa on se, että äiti ehti tutustua tulevaan mieheeni ja he tulivat toimeen keskenään. Kutsui jopa miehen yksin syömään kanssaan  kotiinsa, halusi varmaan tutkia millainen mies oikein on!

Itse en käy kirkossa kuin harvoin. Mitä nyt koulussa tulee käytyä. Mutta, huomenna ajattelimme mennä vanhanaikaisesti kuulemaan kuulutukset. Ei sellaisia enää osallemme tule.

Äiti saa virkatut kukat, uskon, että äiti pitäisi niistä, käsityöihminen kun oli, viimeiseen saakka.

Meillä on ikäeroa 30 vuotta. Kun minä täytin 50 vuotta, oli äiti melkein 80. Ennen syntymäpäiväänsä hän poistui keskuudestamme jättäen jälkeensä ison pinon sukkia, joita hän oli kutonut lapsilleen ja lapsenlapsilleen : hänen piti ne antaa syntymäpäivillään jokaiselle.Tämä kortti on spesiaalikortti äidille syntymäpäiväkutsukseni tammikuussa 2007. Siinä me ollaan, äiti ja minä pieni kikkarapää.  Sitä säilytän aarteena, se löytyi äidin kodista kunniapaikalla kun hän kuoli pari kuukautta syntymäpäivieni jälkeen.

Muut saivat tyytyä tähän korttiin. Tässä minä veikistelen 1-vuotiaana.

Tässä me äidin likat nostamme maljat. Tämä kuva on minusta suloisin kuva vanhasta äidistäni.

Matkailua ennen

Eilen näin vaatehuoneessa tyynyn, jonka äitini ompeli minulle kerran autooni autotyynyksi. Rehellisyyden nimissä se oli jopa minulle silloin liian "retro". Enpä ole sitä käyttänyt.

 

Punaiseen tyynyyn (minulla on aina ollut punainen Volkswagen) äiti ompeli lapsuuden lomamatkoilla matkamuistoksi ostettuja hihamerkkejä. Ne ovat tosi ihania. 

 Lapsuudestani muistan, että matkustimme Pohjois- Suomeen, niin pitkälle kuin junalla pääsi. Isämme oli veturinkuljettaja ja saimme ilmaiset junamatkat. Jostakin syystä emme olleet Itä-Suomessa. Kajaanissa kyllä muistan käyneemme. Voisin kuvitella, että äiti ja isä ajattelivat, että kannattaa mennä mahdollisimman kauas, kun ilmaiseksi pääsee. Meitä oli matkassa äiti, isä ja kolme vanhinta tytärtä, nuorin ei ollut silloin vielä syntynytkään. Viimeisen matkan teimme isän kanssa vain me kaksi sisarta Päivi ja Auli kun nuorin sisko oli vauva. Silloinkin menimme Kemijärvelle saakka.

Matkustaminen oli jotenkin juhlallista. Meillä oli teltta mukana ja yövyimme teltassa sekä matkustakodeissa. Matkabudjetti ei ollut järin suuri. Mutta nykypäiväin vinkkelistä tuntuu hullulta ajatella, että meillä oli matkalaukku ja äidillä hame päällä ja isällä puku. Telttamatkalla!
Kuvissa ei ollut mitään taiteellista. Tarkoitus oli varmaan vaan todistaa jälkipolville, että täällä käytiin.
Albumini on täynnä näitä mustavalkoisia kuvia. Kuvat on kaukaa otettu ja seisomme kaikissa jonkun patsaan tai muistomerkin edessä. Voi niitä aikoja! Näissä kuvissa olemme Kuopiossa ja Helsingissä. Seinäjoella seisomme Lakeuden Ristin edessä ja tämä onkin siltä viimeiseltä reissulta, olen siinä 9-vuotias, vuosi siis 1966.

Ylilentoja

Sunnuntai-iltana oli pakko lähteä haukkaamaan happea. Ajattelin myös  ottaa muutaman syksyisen kuvan. Taivas oli jo hiukan tummenemassa. Tällä hetkellä ulkona ei ole kovin kuvauksellista, kaikki on vähän rapistumassa eikä vielä ole syksyn kauniitta värejä. Parhaimmat kuvat sain mielestäni taivaalta. Pieni lintuaura lennossa etelää kohti, hetken päästä lentokone pohjoiseen. Minä jäin siihen väliin....

Juhlahetkiä mökillä

 Ajomatka halki Suomen ja tänään takaisin oli vaivan väärtti. Saimme viettää ihanaa mökkiaikaa, minäkin, mökkielämälle vieras. Punkaharjun Enanniemi Punkaharjun harjualue taustalla oli mitä kaunein. Eilen saimme vielä juhlan aihetta ja syyn leipoa piirakan poimimistani mustikoista. Ystäväni sai tiedon, että hänen melanoomansa on saatu kokonaan poistettua. Voi sitä riemua ja vapauttavaa tunnetta, ilon itkuakin.  Matkalle lähdimme epävarmoissa tunnelmissa lääkärin optimistisista kommenteista huolimatta. Ajattelimme pelonsekaisin tunnelmin paluumatkaa, jos kutsu käy takaisin Poriin.... Tänään sain kuitenkin yksin hyvillä mielillä ajella takaisin halki Suomen ja jaksoin lähteä matkaan jo puoli kuusi, säästyen näin pahimmalta helteeltä.

 En ole koskaan kutonut noin kauniissa maisemassa. Muutaman metrin päässä avautui Puruvesi.

Kaiken muun ohella ehdin myös opetella uusia juttuja kamerastani. Olin tyytyväinen siihen miten sain auringon välkeen vangituksi.

Iltasin juttelimme ja pelasimme korttia tuikkujen valaistessa takkaa. Kiitos vaan ihanasta viikosta R!
Hassua miten irtauduin tästä bloggaamisesta ihan täysin. Varmaan ihan hyödyllistä, vaikka blogiin tulee kyllä postausta vielä tästä reissusta lisää. Huomenna pitääkin sitten käydä blogilistani blogit läpi ja katsoa, mitä mukavaa muut ovat puuhailleet tänä heinäkuun toiseksi viimeisenä viikkona.

Varjojen leikkiä

Viime perjantaina, kun koulun loputtua kolmelta sammuttelin sähköjä, koulun ompelukonepöydällä oli oppilaani, 8-luokkalaisen Riikan tekemä viisikulmioista ompelema pallo. Auringon säteet heijastuivat säleverhojen takaa ja minä jäin pyörittelemään palloa. Se oli joka kerta ihan erilainen hiukan pyörähtäessään. No,ei se ole ihme koska siinä on jokainen kahdestatoista viisikulmiosta eri kangasta. Joskus ihan yllättäen näkee jotakin tosi kiehtovaa...

Nyt sitten ei aurinkoa ole ollut näkyvissä; tänään on satanut jo ollut tosi kylmä. Ulos en mene sateella pihahommiin, niinpä sitten istun sisällä ja neulon sukkia.

Tänään sentään sain kukan. 5-luokkalainen Camilla teki minulle ihanan neulatyynyn. Katsokaa yksityiskohtia, nappejakin kaksin kappalein.

Katson maalaismaisemaa

Paljon mielenkiintoisempaa valokuvauskohdatta tuskin on kuin pihapiiri maaseudun tyyliin. Siitä puuttuu turha kliininen siisteys, siinä on tekemisen meininki. 110 vuotta vanhan suulin (Porissa nämä ovat aina suuleja) katonrajassa näkyy vielä päreet. Tikat ovat tehneet omat kolonsa aikojen saatossa. Maalaispihaan kuuluvat työkoneet olellisesti, ja ruoste.

 

Puuta on moneen lähtöön, pellon ojat ovat vielä vettä täynnä. Vanha kärrynpyörä on mitä kaunein juuri siinä mihin se on jäänyt.

Hernekepit odottavat kevättä katoksen alla. Viimekesäinen halonhakkuupaikka on jo odottamassa seuraavaa puukuormaa.

Tämä on kollaasikuvaus maalaispihapiirin pääsiäisestä  2011.

Pääsiäisyllätys

Eilen olimme J:n luona. Oli kiva seurata kevään edistystä hänen pihassaan.  Siellä kasvaa yksi ainokainen sinivuokko, portaan juuressa, kivijalan edessä. Olen kysellyt muutaman kerran kukkiiko se, mutta J (tyypillinen mies!) ei ole koskaan huomannut katsoa sitä. Illalla menimme katsomaan ja se näytti siltä, että kukinto on ohi.

Tänään se sensijaan olikin täydessä loistossaan! Kukat olivat vain sulkeutuneet auringon painuttua.

Pellon reunassa myös leskenlehdet sulkivat illalla silmiään.

J on rakentanut ison pelto-ojan yli sillan, jotta ojaa ei tarvitse kiertää. Näin säästyy yksi kilometri kävelymatkaa luokseni. Tänä keväänä siltaa nostettiin muutamalla kymmenellä sentillä, koskaa ojan vesi nousi kovin korkealle. Sain perustellisen selvityksen siltatyöstä. Olen nauranut, että tämä on tavallaan riiuureissusilta.. J:tä nimitän joskus siltainsinööriksi Paasilinnan Onnellisen miehen mukaaan.

Paitsi kukat, myös kaikki muu avautuu.

Herukat ovat eteläpuolella kuusiaidan edessä. Niiden lehdet ovat jo pian aukeamassa. Kuusiaita odottaa leikkaamista.

Perunat ovat alkaneet itää. Viljelemme tällä hetkellä neljää lajiketta ja ihan kotikäyttöön. Olympia on pääviljelyksessä, koska se on hyvä yleisperuna. Se on pernintönä J:n kotitilalta ja sitä hän vaalii. Yhdessä Porilaisessa siemenliikkeessä omistaja kehui Olympiaa oman lapsuutensa perunaksi. Sitä oli aina ja se oli paras! Se on kehitetty Berliinin olympialaisiin ja sitä ei varmaan enää myydä , ainakaan yleisesti. Meillä on myös Siikliä, Timoa ja uutuutena Rosamundaa, joka oli jo aika hyvin itänyt.

Myös minun, itse ostamani, Huvitus-omenapuuni jakselee hyvin. Se on kasvamassa paremmassa maassa kuin oman pihani maa. Onkohan J.Llä paineita, ettei sille tapahdu mitään. Se on suojeltu ylöspäin ja maan alle mahdollisimman hyvin, etteivät myyrät ja jänikset pääsisi yllättämään.

Sitten se pääsiäisyllätys. Blogini lukijat ovat lisääntynyt tasaista tahtia ja ajattelin tässä joskus, että jos selvästi saan selville kuka on tasan 50.s lukija annan hänelle palkinnon, jälkikäteen, etukäteen tietämättä. Nyt sitten pääsiäisen kunniaksi palkitsen Jossun lähettämällä hänelle nämä sukat! Tervetuloa lukijaksi ja kaikille muillekin toivotan hyvää pääsiäisen jatkoa.

Luontoretkellä

Viime viikonloppuna lähdimme kävelylle meren rantaan. Ajattelin, että siellä olisi joutsenia, joita kokoontuu Preiviikinlahdelle satamäärin keväisin. Kylämme tien ali virtaa Pietniemen oja.

Pitkospuita pitkin pääsee lintutorniin.

Tässä ollaan kivenheiton päässä merestä. Tässä samaisen ojan virtaama oli suorastaan pelottava, onneksi saappaat jalassa juuri ja juuri päästiin sillan yli.

Kapusimme lintutorniin ja saimme todeta, että Preiviikin lahti oli ihan jäässä vielä, eikä joutsenia näkynyt vielä yhtään. Toisin sanoen, uusintareissu on pakollinen. Ehkä ensi viikonloppuna tilanne on toinen... Tietoa upeasta Preiviikin lahdesta täällä.