Saako olla piirakkaa?

 Eilinen päivä meni aikalailla neuloessa miehen sormea potiessa. Neuloin Nalle-langasta Piirakkasukat, Novitan sukkalehden mallin mukaan. Kardemumman talossa  näitä ollaankin jo neulottu ja varmaan muuallakin, koska malli on kiva.  Tykkäsin mallista kovin, mutta halusin tehdä ne ohuemmasta langasta, vaikka ohje oli Seitsemään veljekseen. Niinpä näistä tuli vähän pienet omaan jalkaani, mutta sopivammat nuoriin ja hentoihin jalkoihin.

 Lanka on minusta hienoa tähän malliin. Ihan vaaleaa ruskeaa. Tyttärelle niitä eilen esittelin, että ne on piirakkasukat. Itse ajattelin vähän omenapiirakkaa ja omenan siivuja siististi aseteltuna pohjatakinalle.

Tytär sanoi heti, että ne on selvästi rypytettyjä Karjalanpiirakoita. Eli tässä (taas) oli muna selvästi viisaampi kanaa, kuten sanotaan. Langan värikin on just sopivaa, kuin ruistaikinaa. Lehdessähän ei ole mallin suunnittelijaa. Ilmeisesti tämä on siis vanha malli, monessa suvussa perintönä kulkenut.

Asetin piirakat hienoimmalle astialle mitä kaapista löytyy.
Muuta piirakoita en näille astioille maltakaan laittaa. Astiat on Arabian Fasaani-sarjaa, jotka olen äidiltä perinyt ja jotka on aikoinaan kuulunut Yyterin Kartanon seppä Blomgrenille, joka oli äitini kasvattiäidin isä.

Olkaa hyvät, maistakaa!

Lautasen pohjsta löytyy leima. Siitä näkee, että tämä astia on valmistettu vuosina 1900-1920. Nämä voi tarkistaa täältä

Himoittu papukaija-aarre ja huiputusyritys

 Edesmenneellä anopillani oli paljon vanhoja Arabian astioita. Kuten tämä kuvassa olevan papukaija-kannu. Kerran kiinteistöyhdistyksen hiihtokilpailuissa hän oli tarjonnut lämmintä mehua tästä kannusta. Antiikkitietoinen naapurin rouva oli kauhistellut ja sanonut, että miten ihmeessä hän malttaa tuollaisesta kannusta tarjota ulkona mehua? Sehän on vaikka kuinka arvokas, ainakin 400 markkaa!

Kului muutama viikko ja mummun luo saapui kiertavä antiikinostajahuiputtaja. Mies kysyi mummulta ovelana, että onko talossa mitään vanhaa? Mummu  oli vielä ovelampana näyttänyt kannuaan. Mies oli heti sanonut, että maksaa siitä 100 markkaa. Mummu oli nauranut vaan ja sanonut, että se on kuulkaas paljon arvokkaampi, sen arvo on ainakin 400markaa! Mies oli häipynyt nolona.

 Nyt tämän kannun omistaa toinen tyttäristäni. Kuitenkin tämä varmaan vielä hetken saa olla täällä minun ilonani, kunnes tytär saa vähän isomman kodin.

Eilen tulleessa Suuressa käsityölehdessä oli samainen kannu ja siitä ristipisto-ohje.

 Minä tykkäsin kannusta jo  markka-aikana, vaikka se olikin mummulla, kaapissa. Vuonna 1997 sain sen lainaksi ja maalasin akvarellin seinälleni.

Se on keittiön seinällä ollut siitä asti. Kun kannu häipyy minun huushollistani kuva siitä jää silti sinne. Taidan jättää ristipistokannun tekemättä...

Muuten... googlasin ihan mielenkiinnolla ja nyt kannu maksaa n. 750- 1000€.
Hyvä mummu!

Helsinkiä ja Satakuntaa

 Jokainen on varmaan (muutamaan) kertaan kuullut mainittavan, että Helsinki on tänä vuonna maailman designpääkaupunki. Pitihän tänne Satakuntaankin ostaa  pari aiheeseen liittyvää tuotetta, koska olivat mielestäni niin kivoja. Arabian Kotikaupunki- sarjan suunnittelija on Miira Zukale. Ostin itselleni Kortteli-mukin.

 Täällä Porissa on maailmankirjat olleet sekaisin, koska maakunnan ykköslehti Satakunnan Kansa muuttui viime viikolla tabloidi-kokoiseksi. On siinä ukkojen toriparlamentti varmaan ollut tohkeissaan. Minusta pieni lehti on mukava ja paljon parempi aamiaisseura siihen isoon lehteen verrattuna. Sentään saamme maitoa ihan tutussa tölkissä ja omasta meijeristä. Minulle uudet Valion maitotuotteiden designit on tuttuja vain kuvista, vaikka kyllä täältä Valion maitoakin saa, ainakin vissiin Ärrältä!

                 Mukava on lukea jossakin tuotteessa Made in Helsinki.

Toinen ostamistani mukeista on nimeltään Meri. Meri onkin Poria ja Helsinkiä yhdistävä asia. Tästä mukista löytyi monia minullekin tuttuja rakennuksia.
Helsinkihän  on minulle tuttu paikka ja ehdottomasti Porin jälkeen Suomen kaupungeista se tutuin. Onhan se ollut opiskelukaupunkini, siellä opiskeli myös vanhin tyttäreni ja nyt siellä asuu toinen siskoni. Jännä juttu silti (ehkäpä olen vähän maalainen, tai ainakin perussatakuntalainen), en opiskeluaikanakaan koskaan ajatellut jääväni Helsinkiin. Tänne Poriin piti vaan päästä ja hyvä olikin kun sain heti töitä, 23-vuotiaana. Mutta Helsinkiin on aina kiva mennä ja kotiin, tänne Poriin on aina kiva tulla takaisin. Runsaan kolmen viikon päästä taas talviloman alussa suuntaankin sinne. Kiva nähdä mitä tämä desingnpääkaupunkius sisältää?

Pienenä tyttönä

Täällä blogeissa on ollut ihania vanhoja kuvia. Juuri niitä näin Heleenan ja Seijasiskon  blogeissa. Niinpä nyt minäkin kokeilin ensimmäistä kertaa skannata oman kuvani. Tässä kuvassa olen kolmevuotiaana kodisamme Porin Yyterissä, jossa asumme ihan viimeisiä aikoja. Kaupunki pakkolunasti uuden talomme, kun siihen ihan viereen alettiin rakentaa Vuorikemian tehdasta. Kuvassa näkyy innostuminen kuvan otosta. Olen saanut  parhaat nuket syliini. Vauvanukke on minun ja isompi siskoni Paulan. Näitä sanottiin silmänukeiksi, koska niillä oli avautuvat ja kiinni menevät silmät. Minulla on kuvassa paksut sukat ja todennäköisesti sukkanauhoilla kiinnitettävät. Muistan, että sain ensimmäiset sukkahousut, kun mentiin  häihin. Kirjahyllyssä näkyy Aarteiden kirja-kirjasarja, joka meille lapsille oli ostettu, Täällä Pohjantähden alla, tietokirjasarjoja, pieniä keraamisia posliiniesineitä ja valokuvia. Monet näistä esineistä on vieläkin josskin tallella, hajasijoitettuina eri koteihin. Minulla on ajan tyyliin rusetti päässä. Varmaan punainen.

Tässä alemmassa kuvassa on samainen lasivitriini, omassa kodissani. Sen sisällä on lasiesineitä, perittyjä ja ostettuja. Alla oikealla on jo äitini lapsuuden kodissa olleita Arabian Fasaani-sarjan posliiniesineitä.  Näiden kuvien välillä on varmaan runsaat 50 vuotta. Kunpa voisin ajan siivin lentää tulevaisuuteen ja nähdä missä nämä minulle tärkeät ovat  silloin.

Aitoja ja alkuperäisiä

Tyttäreni ovat perineet isänsä äidiltä ihania astioita. Useimmat näistä esineistä ovat sijoitttetuna kotiini, koska tytöillä ei ole vielä lopullista omaa kotia. Toini-mummulla oli ihan varmaan käyttämättömiä Kastehelmi jälkiruokakulhoja alkuperäiseesä pakkauksessaan. Niitä on kuusi kappaletta. Ne ovat turkoosin värisiä. Näitähän valmistetaan taas. Mutta nämä ovat aitoja ja alkuperäisiä, suoraan 70- luvulta, oletan...

Kopiteltiin Paula-siskon kanssa tällä ja se muutti väriä!

Purkkeja..taas...

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut hamstraajan taipumuksista. Siitä, että olen kova keräämään purkkeja. Niistä on jo aikaisemminkin ollut puhetta ja puhetta...

Nämä purkit olen ostanut puoli-ilmaiseksi Majakka- vanhaintavaran myymälästä Porista. Ne ovat englantilaisia Portmeirion- sarjan purkkeja. Nimi on Oranges and Lemons, suunnittelija Susan Williams-Ellis. Näissä on puukannet, joissa muovitiiviste. Niitä voisi käyttää vaikka marmelaadipurkkeina, jos käyttäisi marmelaadeja, minä en...Niinpä nämä ovat koriste-esineitä.

Tämän purkin ostin hiihtolomalla Helsingistä Arabian tehtaanmyymälästä. Tämä on Rörstrandin tuotantoa, nimi on Kulinara. Nimensä mukaan se sai heti veden kielelleni ja kuvittelin siinä jo kesäisen kurkkutillisalaatin tai ihanan syksyiden pikkelssin.. Siinä on muovitiivistetty kansi ja kannen allakin pieni hauska yksityiskohta: "den som spar han har"!  Tämä on ihan jääkaappipurkki ja tämän otan kyllä ihan käyttöpurkiksi.

Vaarallisia tilanteita

    Voi hitsi kun täällä astiakaapin päällä on kivaa! Nekku ei huomaa mua...

Kiva lamppukin tuolla katossa.

No, miks toi tänne tuli. Se aina matkii mua! Tääl on ihan liian ahdasta.. Ihmeen purkkeja ja kulhoja...Pitää häipyä...

No miks se Rosvo lähti pois. Se on just tommonen... Just kun meillä oli kivaa!

       Miten täältä uskaltaa hypätä. Tuo pahuksen kaulurikin haittaa...

                 Noiiin... viuuh... siitä vaan!

Ja sit jo tänne oven päälle! Mites täältä sit tullaan alas?

Porilaista kädentaitoa

Porilaisena tunnen ylpeyttä, kun esittelen Sarpanevan pataa, jonka tyttäreni sai miesystävältäni lahjaksi. Nyt on kummallakin lapsellani pata, vanhemmalla isompi ja nuoremmalla pienempi. Tämä pienempi pata on kuulunut äitini äidille Hiljalle, jonka huushollista sain sen aikoja sitten hänen kuoltuaan, kun äitini jakoi jotain tavaroita meille lapsille. Annoin sen myöhemmin siskolleni, koska pata oli niin pieni, ettei meidän nelihenkisen perheemme pataruuat olisi siihen mahtuneet. Sisko sitten antoi sen kummitytölleen, kun ei ollut sitä käyttänyt.Eli se on oikein reissannut suvun naisilla ristiin rastiin. Tämä isompi pata on edelleen täällä meillä, koska tytär ei ole oikein vielä asettunut lopulliseen asuntoonsa, minne voisi kaikki tavaransa viedä. Tässä padassa on kokonaista kolme kertaa valmistettu ruokaa kotonani. Joka kertaa Burgundin pataa punaviineineen kaikkineen.

Tässä padan pohjassa oleva leima.  R tulee nimestä Rosenlew,joka on ollut porilainen perheyritys. Se on tuottanut kaiken maailman metallitöitä,alkeellisista puimakoneista jääkaappeihin ja jossakin välissä paistinpannuja ja patoja. Joku voi muistaa Rosenlewin merkin jääkaapeista, niistä pulleista, joita oli tosi yleisesti käytössä 60-luvulla.Nykyäänkin Rosenlew-merkkisiä kodenkoneita on, mutta niitä ei enää valmisteta Porissa.

Tämän vanhan paistinpannun leima on saman yrityksen, nimi vaan on ollut toinen. Pannu on tosi vanha, mutta ihan hyvä vieläkin.

Nykyään Sampo-Rosenlew valmistaa leikkuupuimureita Porissa ja ei kuulu enää Rosenlew-suvulle. Kävin kerran tutustumassa tehtaaseen ja jännä yksityiskohta oli se, että Sampo-leikkuupuimureiden polttoainesäiliöt valmistetaan samalla muotilla, millä on valmistettu niitä entisajan pulleita jääkaappeja.

Jos satutte pistäytymään Porissa tai jopa olette siellä parhaillaan, suosittelen lämpimästi tutustumaan Rosenlew museoon. Se on tosi hieno teollisuusmuseo, josta saa hyvän käsityksen teollisuuden kehittymisestä.

Pomonat

Pienenä tyttönä 60-luvulla sain yhden Pomona-sarjan purkin. Se on yläkuvassa vasemmalla oleva luumupurkki.Silloin en kyllä tiennyt, että se on Pomona-sarjaa. Se oli vaan luumupurkki. Myöhemmin sain jostakin toisen, sitten jo olin ostamassa niitä kirpputoreilta.  Tällä hetkellä minulla on sarjan kaikki muut purkit joko isona tai pienenä paitsi mustikka ja karviainen. Kerran jo olin huutamassa karviaista Huutonetistä mutta tulin järkiini. Olen jopa miettinyt, että onko loppujen lopuksi vähän vajaa kokoelma täydellisin? Sitten kun on kaikki, niin mitä sitten! Tuleeko sitten vähän tyhjä olo ja sitten jo silmät kiiluen alkaa haalia jotakin uutta josta saisi täydellisen...

Viimeinen kuva on paras.Lasittunut katse on sopii hyvin tähän purkkikokoelmaan.

Emilia-lautaset

 Aikaisemmin olen saanut perintönä yhden tälläisen lautasen. Se on kuulunut alunperin äitini äidille Hiljalle, jonka pienestä ja vaatimattomasta , mutta sievästä kodista, muistan tämän esineen jo pienestä tytöstä. Siellä se oli sulassa sovussa pienen muovisen tummaihoisen vauvanuken (silloin sitä kyllä sanottiin neekeri-nukeksi...), isomman tummaihoisen naispatsaan,jossa oli muistaakseni vain pää, Viipurin linna-kanavatyön sekä jonkun seinävaatteen, jossa oli hollantilainen tuulimylly ja tulppaaneita. Mahtavatko siskoni muistaa näitä?  Tähän Emilia-sarjaan kuuluu myös mukikin, olen joskus nähnyt sellaisen lautas-muki-setin. Koristekuvion suunnittelija on Raija Uosikkinen. Jollakin tavalla kuvio on kiehtova kaikessa naiviudessaan. Varmaan juuri sen takia muistan tämän esineen, koska olin pienenä kova tyttö piirtämään juuri prinsessoja ja muuta romanttista. Voin kuvitella, että kuva on saanut pienen tytön mielikuvituksen rullaamaan: vauva, äiti ja vauvanvaunut. Juuri sellaista mitä minäkin mielelläni piirsin.

Joululahjaksi sain sitten tämän lautasen, jonka Paula-siskoni oli ostanut huutokaupasta. Paula, katsoin, että Laatutavarassa samanlainen lautanen maksaa 69€ eli se oli löytö!

Eilen sain ostetuksi vihdoin ja viimein isompaan lautaseen kiinnitysmekanismin. Vaikutti muuten huomattavasti "hellemmältä" kuin tuon vanhan vastaava ja taidankin ostaa siihenkin uuden. Nyt ne sitten saivat molemmat paikan olohuoneen seinällä.

Himohamstraajat

Telkkarista tulee sarja himohamstraajista. Se on kyllä aika järkkyä katseltavaa. Nämä ihmiset säästävät kaiken.Edellisen ohjelman naisen pihakin oli täynnä kamaa. Siellä oli mm.vaaterekkejä lumisessa maisemassa! No, häädön uhalla hän oli kutsunut pelastuspartion paikalle, mutta eihän siitä mitään tullut, kun hän parkui joka esineen perään, eikä millään voinut luopua mistään. Eli hän oli toivoton tapaus.

Meilläkin on sitä suvussa, mutta huomattavasti lievemmässä muodossa.Jo toisessa sukupolvessa on viehtymys tiettyihin asioihin. Jo aikaisemmin kerroin purkkikeräilystä. Äitikin oli sellainen, että villiintyi aina jostakin.Näitä lasimaljoja oli meillä ensin yksi. Oikeanpuoleinen on ollut aina (minun ikäni) lapsuudenkodissani ja minut on siinä kastettu. Jossakin vaiheessa, kun tuli kirpputorit, Mamma alkoi käydä niillä ja osti sitten näitä kulhoja monia, monia. En edes tiedä kuinka monta... Varmaan kaikille lapsilleen ja myös osalle lastenlapsista. Joku niistä oli jo hukassakin ja kaikki eivät edes muistaneet saaneensa niitä. Nämä värikkäät kulhot ovat lasteni.

 Myös minulla on sama taipumus lasiesineiden himoitsemiseen, Pienen aurinkopullon olen saanut lahjaksi pienenä tyttönä, eikä ole aavistustakaan mistä tai keneltä. Näitä sitten joskus ostan, kun näen kirpputorilla. Yhden ison aurinkopullon jätin kerran ostamatta, kun se oli kallis.Hiukan se harmitti jälkeenpäin...

Tarjous ja keräilytuotteet ovat myös heikkous jo toisessa sukupolvessa. Euromarketeissa ei ole kyllä ollut yhtäkään keräilytuotetta, mitä äitini ei olisi ostanut, kun se kuponkivihko tuli postissa Me-lehden välissä.Minäkin olen lukuisia kertoja käynyt kaupassa äidin asioilla mukanani tarkka laskelma siitä, että ostosten summa varmaan on sopiva näille tarroille.Ettei siis maksa liikaa tai liian vähän! 

 Jonakin vuonna kaikki saivat lahjaksi Kerman savea, Mariskooleja,pussilakanoita, kattiloita, aterimia... en edes muista kaikkea. Ei silti; ne olivat laadukkaita ja Mamma osti niitä aina paljon ja pula-ajan kokeneena hyvästä sydämestään. Mamman kuoleman jälkeen niitä (esim. aterimia ja Mariskooleja)löytyi vielä komeroista ja Mariskoolit kärsivät jo inflaation. Yksikin poikapuolinen lapsenlapsi hämmästytti minut sanoen: Mikä on mariskooli! kun sitä hänelle tarjottiin! Käsitttämätöntä miten meidän suvussa joku voi olla noin tietämätön!

Olin muuten hämmästynyt, kun kerran Huutonetissä näin siellä myytävän Tradekan spesiaalivärisiä Mariskooleja ja ne olivat kalliita! Vähän kuin harvinaisuuksia. Meidän suvussa ne eivät sitä ole!

No, minäkin nyt sitten seuraan äitini jalanjälkiä ja kerään jo toista sarjaa Essence-viinilaseja. Aikaisemmin ostin puoli tusinaa punaviinilaseja (K-kaupan keräilysarjaa silloin). Eli...hmm... aika toivoton tapaus, mutta jään kyllä toiseksi sen amerikkalaishimohamstraajanaisen  rinnalla.