Kuten blogin lukijat ovatkin jo kuulleet, olen tänä syksynä saanut ihan uuden uutukaisen luokan käyttööni. Tervetuloa nyt Kaarisillan koulun käsityöluokkaan.
Olen asettunut taloksi oppiladen kanssa ja luokka on tullut kodikkaaksi ja toimivaksi nykyaikaiseksi käsityöluokaksi. Siskoni Päivi kirjoitti tässä taannoin omassa
blogissaan , että Kansaneläkelaitoksen kauniit tilat ylevöittävät käyttäjien mielestä arjen. Tämä jäi mieltäni askarruttamaan. Vaikka kouluni peruskorjausta ei suunnitellut Alvar Aalto, koen samoin näissä uusissa tiloissa.
Iloa koen joka ikinen aamu, kun aamuhämärissä menen luokkaani. Yleensä olen siellä jo seitsemän jälkeen. Haluan rauhoittua ja nauttia luokan rauhasta ja aloittaa päivän siellä ihan yksinäni. Tämä on iän tuomaa ylellisyyttä; ei tarvitse pukea ja ruokkia muita päivähoitoon tai kouluun.... .
Kaikki on niin selkeää ja tarkoituksenmukaista. Olen niin kiitollinen siitä, että saan viimeiset työvuoteni viettää tälläisessä kauniissa ympäristössä ja, että arkkitehti suunnitteli niin kivan luokan vanhaan 60-luvun rakennukseen.
Luokan kivoimpia yksityiskohtia on ritilä, johon laitetaan työt esille. Tässä pehmoankerias luikertelee ritilän päällä..
Mikä hienointa, minulla on luokan vieressä, lasioven takana työhuone, sellaista en olisi osannut odottaakaan silloin kun peruskorjausta alettiin suunnitella..
Olen huomannut, että myös oppilaat arvostavat kauniita tiloja. Aamulla reppuhyllyt täyttyvät repuista ja naulakot takeista ja tilat pysyvät siisteinä.
Tänä syksynä olenkin todella ajatellut tilojen merkitystä arjessa ja työssä jaksamisessa. Tuntuu, että uusissa korjatuissa tiloissa kaikki jaksavat paremmin. Koen olevani kyllä onnekas ja tunnen jo hiukan haikeutta siitä, että työurani on viime vuosissa....
