Täällä taas!

 

Syksy on hurahtanut syyslomaan. Ihana tämä syksyinen loma. Kymmenen viikkoa koulua mennä hurahti nopsaan. Blogi sen sijaan on ollut hissukseen. Sekä myös muiden blogien lukeminen. Oikeastaan olenkin ollut tietokoneella tosi vähän ja siirtynyt puhelimen käyttäjäksi. Uusi tietokone ja uusi käyttöjärjestelmä vaatii totuttelua, siihenkin ehkä nyt pääsen tutustumaan paremmin lomalla.

 

 Instagramin käyttö puhelimella on helppoa.  Olenkin hurahtanut siihen. Jos haluatte katsella kuviani Instagramissa, minut löytää sieltä  nimellä avreskola. Siihen olen kuvannut myös pieniä käsitöitä, jotka ovat valmistuneet ja saman tien päässeet käyttöön, pääsemättä koskaan tähän blogiin. Silti en meinaa blogiakaan unohtaa. Nyt alkaa olla sellainen olo, että sitäkin voisi alkaa taas päivitellä, pieni tauko teki terää.

 

Muutamia blogipäivityksiä on siis tiedossa, mutta aloitan tästä ehdottomasti tärkeimmästä. Eilen vietimme pienellä porukalla ristijäisjuhlaa. Tyttäreni tytär Alisa Katriina sai nimen ompelemassani kastemekossa. Mekosta lupaan kuvia myöhemmin.

 

Kahvipöydän komistus on tietenkin kakku. Alisan kunniaksi leivottu kakku olikin hieno.

Siitä on vielä parempia kuvia Tyrniä ja tyrskyjä -blogissa. Sari kyllä osaa kakun teon.

 

 

 

Kuten arvata saattaa vaaleanpunainen oli se pöydän väri. Minkäs sille mahtaa, että se vain on niin tyttö-väri! Alisan tädin leipomat kuppikakut olivat myös kauniita ja hyvän makuisia.

 

 

 

Alisasta on kahdessa kuukaudessa tullut pieni pyöreäposkinen tyttö. Hän on suloinen!

Sairaanhoitajaa pukkaa

Sairaanhoitajaa pukkaa: sukuun.... ja siis myös puikoilleni. Se saanko muunnetuksi Debi Birkinin Nurce Florencen suomalaiseksi miessairaanhoitajaksi on sitten jo eri asia. Mutta lahkeet on jo hyvässä mallissa! Piti lainata tyttärelle muutama vuosi sitten tekemääni nukkea malliksi, vaikka ohjeenkin löysin (ihme) monistekasoistani...

Palaan asiaan ja esittelen teille Nurce Andrewin lähipäivinä!

Karkasi käsistä

Mikä? Langanlaskenta. Viime vuoden laskin onnistuneesti langan menekin ja kulutuksen. Miksi? Ihan vaan nähdäkeni kulutanko enemmän kuin ostan.  Tänä vuonna kumpikin laskenta meni pieleen. Olen unohtanut kirjata monen monen lankakerän oston ja nyt lopetin myös langan kulutuksen seurannan, vaikka jo ostin itselleni uuden tarkan vaa´an.  Hmm... joskus vaan kaikki ei käy kuten suunnittelee.

Voipi johtua itsesuojeluvaistosta tämä lepsahtaminen, koska en taatusti ole käyttänyt niin paljon lankaa kuin mitä olen ostanut.

Viimeksi ostin Roosa nauha-lankaa Taito shopista (hyvä  tarkoitus pyhittää sortumuksen?) ja totaalinen sortumuminen tapahtui  Lidlin käynnillä, kun näin siellä ohuita sukkalankoja. Niistähän aina tykkään (ja niitähän aina tarvitaan). No nämä ovat ihan selviä herkkuvärejä, vaikkapa tämä ihana keltainen ja raidoittuva harmaa. Sitäpaitsi olen ennenkin ostanut Lidlin lankoja ja ne ovat olleet hyviä, kestäviä ja ennenkaikkea halpoja...

Ja tässä lisää niitä herkkuja Saksan maalta. Eli hei hei kulutuspalkki blogin sivupalkissa. Mitä sitä suotta vääntää veistä haavassa. Ratkesin jo talvella kun tein monta langannoutoreissua Liljan Lankakauppaan Siikaisiin. En edes uskalla ajatella kaikkia niitä keriä. joita on monessa kaapissa, monessa laatikossa  ja mitä mielikuvituksellisemmissa paikoissa. Kuin kaappijuoppo pulloja, minä piilottelen  keriä sängyn alla. Mutta kun sille ei voi mitään  ja jos luovuuskohatus iskee niin silloin pitää olla värejä. Piste!

Äidiltä äidille

Eilen me kaksitoista naista vietimme tyttäreni vauvakutsuja, Baby Showereita. Nehän ovat tulleet Amerikan maalta ja ilmeisesti ovat nykyään kovin suosittuja. Silti uskon, että kautta aikojen vähän samalla tavoin naiset ovat kannustaneet ja tsempanneet äidiksi tulevaa, ihan ympäri maailmaa.  Näissä juhlissa oli eri-ikäisiä, jo äitejä, sekä niitä joille äitiys on vielä tai ehkä tulevaisuuden asia. Ystäväni Paula oli virkannut kaikille vieraille rintarossit, jotka minä koristelin asianmukaisella tekstillä ja rusetilla. Kuvassa tuleva äiti keinuttelee keinutuolissa rintakoru rinnassa.

Kiitos vielä Paula näistä koruista, niistä tykkäsivät kaikki kovin ja niiden jakaminen oli kiva ohjelmanumero. Niitä oli yhteensä 12 ja kaikki erivärisiä aina samanvärisine rusetteineen.

Vauvakutsuissa muistetaan äitiä ja vielä syntymätöntä ja varmaan ennenkaikkea tsempataan tulevaa äitiä uuteen vaiheeseen elämässään.  Hieno lahja oli  tulevan isotädin yllätyslahja vauvalle. Tytär sai hänen poikiensa vanhoja vauvanvaatteita kertomuksien kera ja olipa joukossa minunkin ompelemani ulkoilupuku suoraan 90-luvulta.

Hienoin lahja kaikista oli minusta äitini kirjoma villainen vuoritettu peitto, jonka äitini oli antanut pikkusiskolleni, tällä tulevalla isotädille hänen tullessaan äidiksi. Äitimme tuntien tiesimme peiton syntyhistorian. Todennäköisesti äidillä oli ollut valkoinen villakangaspala ja hän oli sitä pyöritellyt ja siitä se idea sitten oli lähtenyt. Vihreät virkkaukset ympärille ja kaikki kedon kukkaset tulevalle vauvalle onnea tuomaan.

Itselläni ei ole mitään havaintoa kyseisestä peitosta, se on minulta mennyt ihan ohi, todennäköisesti omien kiireiden takia. Olkaa hyvät ja ihailkaa äitini kirjontataitoa. Oli hienoa, että äitikin oli läsnä näissä kekkereissä. Hänhän kuoli runsas seitsemän vuotta sitten ja olisi täyttänyt  tänä vuonna 87 vuotta lähes päivälleen ensimmäisen lapsen lapsen lapsensa laskettuna syntymäaikana.

Nyt palaan taas arkeen mukavan viikonlopun jälkeen. Runsas kuukausi pitää vielä malttaa odottaa, kunnes olen oikeasti Mamma.

 Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille blogiystäville!

Sadepäivä on hillo ja plättypäivä

Juhannus hurahti kylmissä merkeissä. Tänään aamulla kävin kastelemassa kasvimaata ja ihmettelin raparperin kasvuvoimaa. Se taitaa tykätä vähän viileämmästä säästä.  Olen tehnyt kolme kertaa piirakkaa, tytär on hakenut kaksi kertaa raparperia raparperisiirappiin . Juhannusaattona keitin myös muutaman litran raparperi- inkiväärimehua. Se onkin sitten oikein herkkujuomaa, resepti löytyy muutaman vuoden takaisesta postauksesta täältä.  Se hurahti taas aikalailla nopeasti parempiin suihin. Mutta aina vaan se raparperipöheikkö näyttää yhtä suurelta, kun sieltä yhden varren kiskoo niin heti jo toinen lykkäää lisää vartta.

Hetken päästä jo sitten, kun olin saanut kasteltua, alkoikin sataa kaatamalla. Muistin,että jääkaapissa on vielä juhannusaattoisia mansikoita ja pakastimessakin muutama pussi viimevuotisia.

Aloinpa sitten keittää hilloa. Keitin hilloa tällä Dansukkerin reseptillä, koska oli sitä inkivääriä (ja on vieläkin).

Ja mikäs siinä sitten juolahtikaan mieleen kuin plätyn paisto tai letun tai minkä sitten vaan, rakkaalla lapsella on monta nimeä tässäkin tapauksessa. Meillä kotona sanottiin aina porilaisittain, et paistetaa plättyi. Niinpä paistettiin ja syötiin... mies jo tuossa hyppäsi nokosille... Taidan seurata esimerkkiä. Iltapäivällä tytär tulee hakemaan täältä jotakin sinistä ja jotakin vanhaa ja sekös äitin mieltä lämmittää. Ne kyllä löytyi jo korurasiasta, mutta unohtui viime visiitillä tänne.

Ystävyyspeitto

Virkkaaminen vie taas mukanaan. Kuin aalloilla keinuisi kun virkkaa tätä aaltoa: neljä pylvästä, kaksi yhteen,  kaksi yhteen , neljä pylvästä,  kaksi samaan,  kaksi samaan....

Tämä on nyt neljäs peitto, jota virkkaaan tällä tyylillä, tosin hiukan erilaisia ovat kaikki olleet.  Tämän virkkaan ystävälleni Päiville, jonka ystävyys on kestänyt tiiviinä 37 vuotta. Tapasin hänet ensimmäisenä päivänä aloittaessani opiskelun Helsingin yliopistossa syksyllä 1977. Satuimme istumaan ensimmäiselle oppitunnilla vieretysten ja meitä yhdisti ainakin yksi asia hetimiten: kynsienpureskelu! Myöhemmin olemme päässeet kumpikin jollakin tavalla silloisesta tavastamme, mutta meitä yhdistää monta muuta asiaa vieläkin, kummitytöt Anni ja Ulla, sekä mutkattomuus ystävyydessämme. Ja monien elämäntilanteiden jakaminen ja luottamus. Ja se, että sanomme aika suoraan, joskus luulen, että Päivi suuttuu, muttei suutu kuitenkaan, ainakaan lopullisesti. 

Muutama viikko sitten Päivi kävi ostamassa Siikaisten Leväsjoen  Liljan lankakaupasta Drops-Karisma langat aaltopeittoon, jonka lupasin hänelle virkata. Värit ovat niin Päiviä! Näen näissä murretut mausteen värit ja myös Päivin kodin värit.

Kolmasosa peitosta on virkattu. Ensi viikolla se suuntaa kanssani Punkaharjulle, jonne irtaudun kotikuvioista yli viikoksi. Sopivaa retriittiä virkata hyvän ystävän seurassa edessä avatuva Puruvesi. (Toivottavasti sentään ilman toppatakkia!) No, tehdään me siellä muutakin, mm. meinataan kiertää koko Puruvesi ympäri.

Peiton suunnittelu oli tarkkaa työtä. Koska lankoja on eri määrä punnitsin yhden kerroksen kulutuksen ja laskin kuinka moneen raitaan yksi lanka aina riittää. Suunnittelin kokonaisuuden niin, että ne värit, joita on vähemmän riittäisivät tasaisesti läpi peiton. Reunuksesta tulee harmaa, siihen on alunperin varattu enemmän lankaa. 

Tämä on niin kivaa.

Koulun loppurutistuksen takia, pihakiireiden ja virkkausmaanisuuden takia koko blogimaailma on on ollut jäähyllä. Mutta kyllä taas palaan, kunhan loma alkaa!

Arkikuvat 2/5: Autoilu avartaa

Ajoin kortin 26-vuotiaana. Meillä kotona ei ollut autoa. Isä ajoi junaa ja me perheenä matkailimme junalla kesäisin, olivathan matkat silloin ilmaisia (silloin oli kyllä mahtavat edut veturinkuljettajilla, tuskinpa enää...) Inhosin aluksi autolla ajamista ja opin sen kunnolla vasta sitten, kun sain ihan yksin harjoitella ilman, että kukaan ähisi pelkääjän paikalla.

Koska minulla on autotalli hyödynnän sen. Inhoan auton rapsutusta ja kosteita tuulilaseja, toisaalta myös lämmitysjohtojen kiinnitystä ja siksi autoni on aina kouluaamuisin tallissa. Talli on niin ahdas, että uuden auton ostaessani, se ei meinannut mahtua ovesta. Mies keksi soveltaa rekkahalleissa näkemäänsä ajoapua, keltainen naru auttaa tiukkaa talliin ajoa! Siitä pystyn katsomaan niin, että se reilu 5 cm jää kummallekin puolelle sivupeiliä!

Nykyään autolla ajaminen on minulle ihan välttämätöntä, koska kahdesti viikossa vaihdan koulua välitunnilla. Autolla ajaminen on minusta kivaa  ja mielestäni olen siinä hyvä. Eipä ole pellit kolisseet montaa kertaa, eikä kertaakaan pahasti. 6km:n koulunvaihtomatka sujuu vauhdilla, mutta on välillä kyllä stressaavaa., etukäteen. Varsinkin talvella ja liukkaalla. Tänään oli taas SE päivä. 9.45 loppui tunti Kaarisillan yhtenäiskoulussa. Minä jo rutinoituneena valmistan nopean lähdön jättämällä autoni mopoautoparkkiin, koska siitä on nopeampi huristaa matkaan. Tarkkana naisena yritän silti välttää mahdolliset haverit ja jätän auton välituntialueen toiseen päähän, jotta se olisi turvassa kolusta myöhästyviltä kiireisiltä mopo- ja mopoautokaahareilta, sekä pikkupoikien palloleikeiltä. Parkkipaikalle on pidempi matka, näin säästän pari minuuttia.

6km:n matkalla maisema muuttuu kerrostalolähiöstä

lähes maalaismaisemaan.

60 luvun lähiökoulu muuttuu 50-luvun tyypilliseen suomalaiseen kolmikerroksiseen. Näitä on varmaan samankaltasilla piirustuksilla rakennettu monta ympäri Suomea. 

Eilen kuulin ilouutisen. Ensi vuoden lukujärjestyksessä minulla ei ole yhtenäkään päivänä tätä koulunvaihtoa, vaan saan joka toisen päivän viettää ihan koko päivän vain yhdessä koulussa , kolme pääkoulussani ja kaksi tässä Ruosniemen koulussa! Hienoa, tätä olen odottanut jo lähes 20 vuotta!

Pöllöfiilis ja Pinterest-koukussa

 Tänään virkkasin pöllön. Sopii hyvin tähän vähän pöllähtäneeseen tunnelmaan... Lääkityksestä johtuen olo on vähän pöppöröinen. Mutta nyt on kiva ajatella kouluun menemistä ja sitä, kun saan esitellä virkkaukseni lapsille. Nyt juuri viides-ja kuudesluokkalaiset ovat alkaneet kerrata virkkausta sijaiseni  kanssa ja  uskon että kokeiluni tulevat tarpeeseen ja inspiroivat lapsia. Ja näitähän ei ole koskaan liikaa.

Viikonloppuna latasin puhelimeeni Pinterest-sovelluksen. Onpa kätevää. Ja niin nopea käyttää, ja ihan vaikka puolittain makuuasennossa selkävaivaisena. Virkkauksiahan on niin helppo tehdä ilman ohjetta, kunhan perusjutut hallitsee ja muunnella omanlaisensa kun on tuollainen vinkkipatteristo! Kerrankin voi oppilaille sanoa, että ottakaas ihan luvalla kännykät esiin ja hakekaa virkkausideoita. Omalla pöytäkoneella olen myös käyttänyt Pinterestia, muttei se koneelle meno ole aina niin nopsaa kuin älypuhelimen käyttäminen. 

Lääkäri jatkoi sairaslomaa vielä viikolla. Ensi viikolla menen vielä lääkäriin ennen loman loppumista. Onkohan kenelläkään vinkkejä siihen, miten saisi jalan tunnon palautumaan normaaliksi? Tuntuu ihan siltä, kuin jalanpohja olisi puudutettuna. Olen yrittänyt liikkua ja sain myös jumppaohjeita, mutta ohjeiden venytykset kyllä tuntuvat nostavan tuskan hien pintaa, ei oikein vielä luonaa.. Lääkäri suositteli pieniä lyhyitä lenkkejä, esim talon kiertämistä muutamia kertoja päivässä. Tänään kuljin miehen kanssa pienen metsälenkin, ihanaa, pitkästä aikaa. Näillä mennään, toivorttavasti ensi viikolla jalka palautuu normaalimmaksi, että pääsen töihin! Silti olin helpottunut sairaslomasta, pelotti jo maanantain 7:n tunnin päivä, kun ei oikein kunnolla voi istua, eikä kävellä. Ja miten voi nappailla kolmiolääkkeitä, jos pitää ajaa kesken päivän autolla toiseen kouluun.....

Kameralla otetut kuvat ovat pitkiä ja ohuita niinkuin tämä pikkupöllönen, joka poseeraa pellinvetimen päällä.

Siinä onkin jo kokonainen lintuparvi. Pikkuiset olen saanut ystävältäni Paulalta, joka myös sairaslomalaisena kävi luonani ja toi  tuliaiseksi ylimmän pikkulinnun. Myös alimmainen lintu on Paulan tekoa, se on roikkunut vetimessä jo vuoden päivät!

Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille, ihanaa kun aurinko paistaa!

Hyvän vuoden katsaus

Tänään sytyttelin tuulessa ulkolyhtyjä, sisällä on ihanan lämmintä kynttilän valossa. 

Vuoden vaihtuessa tulee aina mietittyä loppuvaa vuotta. Tuntuu, siltä, että tämä vuosi on ollut ihan mahdottoman hyvä vuosi. 

Henkilökohtaisessa elämässäni tapahtui  hyviä asiota. Helmikuussa menin kihloihin ja kesäkuussa naimisiin. Vuoden loppu toi tulessaan minulle sellaisen ammatillisen tunnustuksen, jonka voimalla jaksan taatusti nämä muutamat vuodet työtä ennen eläkkeelle jäämistä. Siinä tunnustuksen saamisessa on mieltäni ilahduttanut erityisesti sukulaisten, työkavereiden ja ystävien vilpitön ilo puolestani. Moni sanoi olevansa jopa ylpeä minusta! Se antoi minulle todella hyvän mielen, joka kantaa varmaan.

Käsitöiden suhteen vuosi oli mielenkiintoinen. Alkuvuosi meni virkatessa. Tammikuussa virkkasin tyttärelle puuvillasekoitelangasta peiton.

Helmikuussa valmistui oma sateenkaaripeittoni, josta tykkään ihan mahdottomasti ja joka ilahduttaa minua ihan joka päivä!

 Huhtikuussa sain valmiiksi kukkapeittoni, joka on nyös minulla jokapäiväisessä käytössä olohuoneessa. Se lämmittää paitsi varpaita, myös silmiä.

Yhteensä olen vuonna 2013 kuluttanut lähes 8 ja puoli kiloa lankaa. Kiitos näiden peittojen!

 Kesä meni paitsi niissä hääfiiliksissä, myös sukkia kutoessa. 

Syksyllä työkiireet veivätkin aikalailla voimia. Ja täytyy sanoa, että jos saa huomiota osakseen, se myös vaatii veronsa. Kotona teki mieli lähinnä vain huilata, käsityöt on aikalailla olleet suunnittelun asteella.

Rakas siskoni Päivi lähettää minulle aina vuoden vaihteessa oman perheensä vakioviestin: 

Hei hei vanha vuosi, tervetuloa uusi vuosi!

Niinpä minäkin toivottelen sitä samaa kaikille! Tänä syksynä tuli blogin lukemisessa 300 000:n raja rikki. Siihen meni runsas kolme vuotta. Olen iloinen, että olette jaksaneet lukea blogiani, vaikka olen ollut vähän laiska tämän suhteen, verrattuna aikaisempaan. Katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Minulle kelpaa hyvin normaali ja tavallinen vuosi, eihän tälläisiä huippuvuosia jaksaisikaan jatkuvasti!

Innostumisesta

 Joskus olemme siskojen kanssa puhuneet, että meillä on yhteinen ominaisuus: kauhea innostuminen jostakin asiasta. Ihan maaninen meininki suorastaan. Näitä kullekin neljälle siskolle "sattuneita" innostuksia voisin luetella vaikka kuinka paljon. On sitten kyseessä vaikka tiffanytyöt (1sisko) , kirjoittaminen ja oikein kursseilla (2siskoa, toinen monta kertaa jopa Italiassa) , maalaaminen  eri menetelmillä (2siskoa) tai vaikkapa sauvakävely (3siskoa), pyöräily (2siskoa) ja vaikkapa blogin pitäminen (3 siskoa) tai vaikka facebook (3siskoa)...  Uskon, että se innostuneisuus eri asioihin on peritynyt äidiltämme, jonka persoona innostui milloin mistäkin. Niinpä meillä onkin tapana sanoa, että meissä kaikissa asuu pieni mamma.  Vanhoilla päivillään lähes 70-vuotiaana äiti jopa entisöi monet vanhoja talonpoikaishuonekaluja siskolleni jopa niin, että kokonainen huone oli pari vuotta vain tässä käytössä. Äidille tuli tutuksi esimerkiksi maalinpoiston eri menetelmät ja eri hiontalaitteet ja tilasipa hän taitavalta sedältäni osia huonekaluihin, kun joku oli lahonnut liikaa. Jos joku haluaa kurkata postukseen äidin entisöinneistä niin täällä
on aiheesta vuodelta 2011.

Kuinka ollakaan, käsityö on minulle se pääinnostuksen kohde, mutta on niitä muitakin. Edellisissä innostuskohteissa olen aika monessa mukana. Tosin innostuksen menevät ja palaavat uudestaan, kun taas hyvältä tuntuu. Kirjoneuleet on minulle tuttu innotuksen kohde, muttei aina: nyt olen taas ihan täpinöissäni lankojen ja värien kanssa, etten malttaisi oikein muuta tehdäkään. Onneksi työ sentään pitää tolkuissaan, jotenkin. Viime yönä tosin näin unta lankojen päättelystä, jota eilen tein itse sekä opetin. Hälyyttävää?

Eilen sain nämät sukat valmiiksi. Tiistai-ilta on meille vähän kuin se viikon pikkulauantai: keskiviikko kun on ainoa päivä, jolloin en mene kahdeksaksi vaan klo 12:ksi! Tosin edessä on viikon isoin ryhmä, mutta silti otan sen vastaan aina kuitenkin hyvin levänneenä. Tiistaisin nautin siitä, että voin tehdä rauhassa kaikkea kivaa ilman stressiä huomisesta,  katsella Downton Abbeyn ja ennen sitä Koko Suomi leipoo- ohjeman. Sekin on minua innostuttanut leipomaan viime aikoina, vaikkapa sen keikauskakun.

Nyt on kaksi erilaista kirjoneuletta kesken. Ylimmässä  kuvassa oleva "aivoton", jota on helppo neuloa kun katson telkkaria, koska kaikki kirjoneulekuviot teen ns. omasta päästäni aina mikä kivalta tuntuu. Teetee-Pallas- lapanen vaatii viivotinta, että saan mallista selkoa, koska se ei ainakaan vielä ole tuntunut minulle avautuvan. Siinä pitää tihruuttaa mallia ja minulle rivi selkeytyy  käyttämällä värillistä viivotinta, jota siirrän aina rivin eteenpäin. Tänään siis jatkan tuota violettia, koska haluan katsoa rauhassa telkkaria.

Kirjoneuleinnotukseen hyviä herkkuhetkiä antavat innostavat kirjat, joita minulla on monta. Näitä voi vaikka selailla ennen nukkumaan meoa sängyssä... Tässä uusimmat, molemmissa ihania malleja ja muutama kovinkin omaa sekatyyliäni.

Kissakaverikuva

 Tänään näin Sailan Saaripalsta-blogista kaverikuva-haasteen. Sailan kaverikuvat olivat hienoja.
Hmm... olen niin vanha , että minun aikanani ei koulussa kaverikuvia otettu, vain se mustavalkoinen ankea luokkakuva, jossa ollaan aika vakavan näköisenä paitsi, että Ossi näyttää kieltä (opettaja oli hänelle jälkeen päin vihainen... ) ja oma tukkani on ihan pystyssä, niinkuin aina oli...Suunnittelin  kissakaverikuvaa itsestäni ja jommasta kummasta kissasta, mutta kun olin jo pukeutunut yöpaitaan, en viitsinyt pyytää miestä sitä ottamaan... 

Onneksi meillä on näitä kissakavereta. Niinpä tässä kissoistani kissakaverikuva, joka on monta kertaa parempi kuin minun kuvani jomman kumman kanssa olisi ollut. Kuten huomaatte, kissat ovat paitsi kaveruksia, myös käsityön ystäviä. Kummallakin on oma peitto ja he  ovat olleet näin koko illan!

Miu Miu Nekku Neilikka

ja Rosvo Maaria, rakkailla kissoilla on  monta nimeä. <3 !