maanantai 18. elokuuta 2014

Ylpeänä esittelen, taas uudelleen

Tänään sain viestiä Pyhärannasta. Liisa-Maija oli etsinyt tietoa sianrakkolyhdystä ja törmännyt asian tiimoilta blogiini. Syksyllä 2011 olin Satakunnan museon järjestämällä sianrakkolyhty- kurssilla. Niinpä ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kuvata lyhtyä vielä lisää ... ja ottaa sen taas tauon jälkeen käyttöön.

Niinpä niin, teimme ruotsalaisen opettajan ohjaamana sian virtsarakosta lyhdyn, ihan alusta saakka. Puuosat veistettiin ja virtsarakot puhallettiin ja venytettiin ja sitten ne pingotettiin  puisten kehysten päälle. Täällä on sen tekemisestä  yksityiskohtaisempaa tietoa.Yhtään naulaa tai nuppia ei työssä käytetty ja se tehtiin pieteetillä ihan samalla tavalla kuin lyhdyt on tehty Ruotsissa ennen vanhaan. Muistan lyhdyn tekemisen itsellenikin vähän sellaisena rajoja rikkomisena, koska virtsarakon käsittely ei ole ihan mitään tavanomaista puuhaa, todellakaan. Selvyyden vuoksi vielä sanottakoon, että nämä virtsarakot eivät oleen mitään pikkupossujen rakkoja, vaan oikein isojen emakoiden. Muutamalla kurssilaisella myös halkesi rakko kesken kaiken ja piti alkaa uudestaan koko puhaltaminen. Meillä kurssilaisilla oli silloin kyllä tosi hauskaa niiden rakkojen kanssa, vaikka haju kyllä hiukan tökki vastaan, mutta vain hiukan! Mutta kyllä lyhdyt olivat sitten hienoja kurssin lopulla. Silloin niissä näkyi vielä punaiset verisuonet, nyt ne ovat kadonneet ja pinta on tasaisen vaalea.

Nyt pian  lyhty on kolme vuotta vanha ja olin sen jo melkein unohtanut. Se on ollut vaatehuoneen katossa naulassa turvassa kolhuilta. Muistan, että lyhty löyhkäsi ensimmäiset viikot aika voimakkaalta ja teki kissat ihan sekopäisiksi. Kuvitteelivat varmaan jossakin possun piileskelevän. Nyt lyhdyssä  on enää mieto puun haju.


Tänään pistin lyhdyn olohuoneen pöydälle, kiitos Liisa-Maijan.


Koska lyhty on puuta,sen polttaminen vaatii pieniä kynttilän pätkiä ja tiukkaa vahtimista. Metallinen nostettuava kynttilän pidike tekee nyt tietenkin hiukan turvallisempaa polttamisesta. Sen me saimme valmiina, mutta metallista ripustus- ja kantokahvaa saimme myös takoa.

Kun miettii kaikkia lukuisia töitä niin täytyy sanoa, että tämä nousee kyllä ihan niiden huipputöitteni kärkeen.
Olen siitä todella ylpeä!





sunnuntai 17. elokuuta 2014

Porin pojalle


Tänään iltapäivällä kun ompelun vauhtiin pääsin ompelin miehelleni uuden puhelinpussin. Hän on koko kesän tehnyt ihan kirvespelillä täällä polttopuita, joita on riittänyt, koska keväällä kolme isoa puuta kaadettiin pihasta. Puupinon naulassa karbiinihaalla varustettu pussi säilyy kolhuitta. 
Porin poika on jo lapsuudestani tuttu porilainen ruisleipä. Voiko perusporilaisempaa pussukkaa ollakaan!
Porin tunnuspoikahan on rumpalipoika ja sehän tulee siitä Porilaisten marssista.


Ompeluksia


Tänään valmistelen ensi viikkoa. Aamulenkin jälkeen ompelin muutaman ompelumallin kouluun.


Värjätystä kankaasta tuli pehmovuorinen pussukka. Tämän kankaan värjäsin niin, että asetin maalatun kankaan päälle perinteisellä tekniikalla leikatun paperitähden.


Yhdestä kankaasta tuli vahingossa maastokangasta, poikaoppilaita ajatellen ihan hyvä juttu.


keskiviikko 13. elokuuta 2014

Värjäämistä






Työt alkoivat treenaamalla  aurinkovärjäystä. Kyllä Emo- tuotannon pigmentit vaan toimii!

lauantai 9. elokuuta 2014

Koulussa taas !


Tänään olin koulussa. Koulussamme kävi entisiä koulun oppilaita luokkakokouksessa. He olivat päässeet peruskoulusta vuonna 1975. Itse en ole ollut vielä silloin edes ylioppilas, mutta virkaani silloisen Pohjois-Porin yläasteen kouluun astuin vuonna 1985 niin, että meidän tiemme eivät kohdaneet , sitten  ennenkuin tänään.  Itse asiassa tajusin, että nämä koulun entiset oppilaat olivat vain kaksi vuotta minua nuorempaa ikäpolvea. Hauskaa oli se, että heillä oli mukanaan  silloinen luokanvalvojansa, liikunnanopettaja. Meillä kahdella, minulla ja Raililla, tiet koulussa sivusivat vain muutaman vuoden, koska hän on jäänyt eläkkeelle 26 vuotta sitten ja minä tulin kouluun 29 vuotta sitten.  Ihan hullu juttu miten aika hurahtikaan nopeasti tähän päivään.



Vieraat kahvittelivat opettajanhuoneessa mutta he tulivat tutustumaan kolleegan johdolla myös toiseen rakennukseen, jossa sijatsevat peruskorjatut taito- ja taideaineiden luokat. Olin luvannut tulla esittelemään luokkaani. Siinä odotellessani ajattelin ommella itselleni koulun alkua piristämään uuden avainnauhan. Kotoa nappasin mukaani pienen palan Marimekon kangasta, jonka ostin joskus Marimekon palalaarista. Minusta hauskan raidallinen kangas sopii hyvin tälläiseen nauhaan.


Koulussa sehlatessani jo ehdin hukata puhelimeni ja niinpä ajattelin ommella myös puhelimelle pussukan. Laukusta löytyi karbiinihaka roikkumasta ja niinpä sitten tuumasta toimeen.


Tein pussista vanulla pehmustetun vuorillisenja niin napakan, ettei puhelin putoa kassissa. 
Kyllä kelpaa aloittaa työt maanantaina!



perjantai 8. elokuuta 2014

Kysymys


Ensinnäkin kiitos edellisen postauksen kommenteista. Peitto on nyt kuistilla odottamassa niitä viileitä syysiltoja. Nyt vielä tuntuu taas kovin lämpimältä ja hyvä niin.

Sitten ihan eri asiaan. Esitän nyt puutarha- ja kasvimaaihmisille kysymyksen, joka on askarruttanut mieltäni useana vuotena. Miksi osa kesäkurpitsoista muuttuu heti kukkimisen jälkeen kellertäviksi ja pehmeiksi ja putoaa lopulta pois. Iso kesäkurpitsan taimi on saanut aikaiseksi vain yhden kunnon kurpitsan, kaikki muut ovat tippuneet alta aikayksikön.  Nyt sitten yks kaks näyttää siltä, että saan satoa: näyttäisi siltä, että nyt on viisi kunnollista on kurpitsavauvaa kehittymässä ja vielä näyttävät olevan kelpovihreitä.


Onko kyseessä liiallinen kastelu,  vai vaan yksinkertaisesti se, että kurpitsan voimat eivät jaksa tuottaa monta kurpitsaa samaan aikaan. Vai tiputtaako nuori taimi vaan ylimääräiset kurpitsat pois, kuten joskus omenapuukin tekee. Pitääkö kukka nyppiä pois vai annetaanko sen itse tipahtaa? Itse en ole uskaltanut kukkiin koskeakaan ennenkuin olen huomannut itse kurpitsan jo lässähtäneen lötsöksi ja silloin jo itse kurpitsakin tipahtaa itsellään.
Kiitos mahdollisista neuvoista jo etukäteen. 

torstai 7. elokuuta 2014

Hienon kesän kukat



Tänään, viimeisenä lomapäivänä päättelin pari viimeistä langanpäätä keskikesän peitosta, jonka virkkasin oikestaan heinäkuun aikana. Ajattelen, että tästä peitosta tulee vähän kuin tämän kesän muistopeitto. Kepeän kesäinen ja kevyt, kuten tämä heinäkuukin. Olen tätä virkannut muutaman palan silloin tällöin , useimmiten ulkona. Eilen yhdistin peiton palaset, se oli hiukan kuumaa puuhaa helteessä osittain peiton alla! Toivon, että syksy antaa vielä lämpimiä iltoja, jolloin voi käärityä tämän peiton alle nauttimaan ulkoilman hämärästä.


Peiton virkkasin 4.5 virkkuukoukulla tällä Dropisn ohjeella kaikenlaisilla langan lopuilla. Peitto on kokoa 136x 136 cm ja siinä on ruutuja 6x6, siis 36 kukkaa.  Alkuperäissuunnitelma oli 7x7, mutta minusta tästä tuli ihan sopiva näinkin. Yhdistin tilkut alkuperäisen mallin mukaan, mutta reunuksen tein kuitenkin omalla tyylillä ja olen kyllä lopputulokseen tyytyväinen. Reuna antaa peitolle hiukan leveyttä ja ehkä hiukan myös sitä kepeyttä.


Tälläisestä läpinäkyvästä peitosta tulee mieleen yksi äitini kertoma tarina hänen ja isäni seurusteluajoista. Äiti asui pienessä mökissä kasvatustätinsä kanssa ja tädillä oli mustankirjava virkattu peitto, josta näkyi läpi. Koska talossa oli vain kamari ja kööki, nuoripari joutui seurustelemaan tädin valvovien silmien alla. Täti muka nukkui peiton alla. Äiti ja isä olivat sitä mieltä,että hän katseli koko ajan silmä tarkkana peiton läpi, ettei nuoripari vaan tee mitään sopimatonta! Olivat kokeneet olonsa vaivautuneeksi siinä tädin muka kuorsatessa kamarin toisella puolella. Olen nähnytkin peiton, se oli samallalailla musta taustaltaan, mutta perinteisiä isoäidinneliöitä.


Painoa tällä minun peitollani on 1080g, mutta kuitenkin peitto tuntuu rakenteensa vuoksi paljon paljon köykäisemmältä. Se onkin muuten jännää, että peiton tuntu on ihan erilainen riippuen virkkaustavasta. Minusta isoäidinneliöinen on painavin ja tämä taas kevyin, siis omista isoista virkatuista peitoistani. Laskujeni mukaan tämä on nyt seitsemäs. Yksi peitto on pikkusiskolla, kaksi tyttärillä ja loput omassa käytössä.


 Värit peittoon valitsin jämälangoistani. Tässä on keltaisia, oranssia ja punaisia sävyjä. Valkoista on keventämässä ja raikastamassa lähes jokaisen tilkun keskustassa. Viisi sinistä tilkkua  antavat hiukan sitä viileyttä muuten niin punakeltaiseen värimaailmaan. 
Päivi -siskon vierailulla juttelimme käsitöistä. Päivi vähän pohdiskeli sitä, ettei tarvi enää yhtään peittoa, mutta haluaisi silti virkata uuden peiton. Omana kantanani sanoin, että minusta käsitöissä myös se prosessi on tärkeä, suunnittelu ja toteuttaminen ja luovuuden purkaminen omaan tyyliin. Kuka oikeastaan tarvitsee sen kummemmin vaikkapa tauluja.  Peittoja voi pitää vaikka kasassa sängyn päällä, tai heitellä sohvan selkänojille. Minusta olikin hauskaan se kun alkuvuodesta sisko toi meille entisen opiskelukaverinsa toiselta puolen Suomea katsomaan käsitöitäni. Hän lukee blogiani ja oli hauska se spontaani kommetti: vau, onpa hienoa nähdä nämä peitot livenä! Kyllä siis ne omat käsityöt ilahduttavat monen muunkin silmää, kuten taulut, patsaat ja mikä vaan käsin tehty. Se vaan on niin, että jos sisimmässä elää tekemisen tarve niin miksi sitä jarruttelee! Tämä on nyt jo neljäs itselleni virkattu peitto. Silti nyt himmaan peittosuuunnitelmia ja siirryn hiukaksi aikaa neulomisen ihmemaailmaan, mitä nyt huomenna alkavilta töiltä ehdin.

tiistai 5. elokuuta 2014

Kasvun ihmettä


Onpa tämä kesä ollut ihana. Ihan superihana, enkä vielä ole kyllästynyt näihin helteisiinkään. Kasvimaan suhteen olen onnistunut ja olenkin hykerrellyt päivittäin hakiessani kasvimaalta kaikkea hyvää. Sellainen kutina tästä kesästä jäi, että ensivuonna meinaan jopa laajentaa kasvimaata.


Alkukesästä ei oikein mikään kasvanut, mutta heinäkuun helteiden aikaan kaikki sitten ryöpsähti.


Parin päivän aikana myös herneen palot ovat pullistuneet. Niitä söimme eilen kymmenen aikaan 24 asteen lämmössä.



 Ruusupapu on kavunnut jo heinäseipään yli. Odotan vaan mielenkiinnolla milloin kukista kehittyy palkoja ja pääsen niitä keittämään.


 Salaatit ovat onnistuneet tosi hyvin, mutta muutama kokeilu opetti sen, että esimerkiksi itämaiset salaattiseokset (rukola-tyyliset, kaalejen sukua) kasvoivat hyvin, mutta kelpasivat myös itikoille. Ensi vuonna pitääkin siis laittaa ne harson alle. 


 Tänän kesänä olen myös ensimmäistä kertaa kylvänyt salaatteja järkevästi niin, että aina ole ollut tuoretta salaattia. Tälläkin hetkellä  pikkusalaatit odottavat kasvamista.



 Kukat ovat ihania kasvimaan piristäjiä. Kylmänä kesäkuuna niiden kukkiminen viivästyi, mutta nyt jo kaikki kukkivat:  ruiskukat, kehäkukat, malopit . Asterit vasta avaavat nuppujaan.


Tässä ennen-kuva, kasvun ihme on kyllä ihmeistä suurin! Tämä kuva on otettu toukokuun lopulla, kun olin siemenet saanut maahan.

lauantai 2. elokuuta 2014

Oi kuu?

 
Nyt ei ole täysikuun aika, silti pihalleni syttyy näihin aikoihin kuu. Eipä ole ollut valittamista Ikea-löydöstä! Hienosti latautuu auringosta ja jaksaa palaa ihan hämärästä illasta aamunkajoon, siihen jo menee n. 4 tuntia.

 
Itseasissa pihassa on kaksi kuuta,  iso ja pieni ja se isompi on se pihan komistus. Lehtikuusenon erikokoisten pallojen kokonaisuus on mielestäni upea.

 
Pienet pallot ketjussa ja keltaiset pikkukukat täydentävät puun syysvalaistuksen. Ja jos joku puu niin tämä lehtikuusi ansaitsee tämän koristuksen. Se on ehdottomasti pihan komein puu ja usein ihan liaanimainen roikkuvine oksineen ja versoineen. Lehtikuusihan on kova roskastamaan, mutta eipä se haittaa. Puita tästä pihasta on kaatunut 2000-luvulla 14. Niistä suurin osa isoja mäntyjä. Nyt hallekesänä tuntuu siltä, että ne mitä on jäljellä saavat pysyä. Niin ihania varjoja ne luovat auringonpaahteessa.