lauantai 9. elokuuta 2014

Koulussa taas !


Tänään olin koulussa. Koulussamme kävi entisiä koulun oppilaita luokkakokouksessa. He olivat päässeet peruskoulusta vuonna 1975. Itse en ole ollut vielä silloin edes ylioppilas, mutta virkaani silloisen Pohjois-Porin yläasteen kouluun astuin vuonna 1985 niin, että meidän tiemme eivät kohdaneet , sitten  ennenkuin tänään.  Itse asiassa tajusin, että nämä koulun entiset oppilaat olivat vain kaksi vuotta minua nuorempaa ikäpolvea. Hauskaa oli se, että heillä oli mukanaan  silloinen luokanvalvojansa, liikunnanopettaja. Meillä kahdella, minulla ja Raililla, tiet koulussa sivusivat vain muutaman vuoden, koska hän on jäänyt eläkkeelle 26 vuotta sitten ja minä tulin kouluun 29 vuotta sitten.  Ihan hullu juttu miten aika hurahtikaan nopeasti tähän päivään.



Vieraat kahvittelivat opettajanhuoneessa mutta he tulivat tutustumaan kolleegan johdolla myös toiseen rakennukseen, jossa sijatsevat peruskorjatut taito- ja taideaineiden luokat. Olin luvannut tulla esittelemään luokkaani. Siinä odotellessani ajattelin ommella itselleni koulun alkua piristämään uuden avainnauhan. Kotoa nappasin mukaani pienen palan Marimekon kangasta, jonka ostin joskus Marimekon palalaarista. Minusta hauskan raidallinen kangas sopii hyvin tälläiseen nauhaan.


Koulussa sehlatessani jo ehdin hukata puhelimeni ja niinpä ajattelin ommella myös puhelimelle pussukan. Laukusta löytyi karbiinihaka roikkumasta ja niinpä sitten tuumasta toimeen.


Tein pussista vanulla pehmustetun vuorillisenja niin napakan, ettei puhelin putoa kassissa. 
Kyllä kelpaa aloittaa työt maanantaina!



5 kommenttia:

Peppi kirjoitti...

Rentoa sunnuntaita ennen tosi toimia :)
Täällä kaksi päivää takana ja niiiin tuli vloppu tarpeeseen :D Ihan kivaa on ollut, vaikkakin vauhdikasta.
Kun aivot yhtäkkiä loman aikatauluttoman ajan jälkeen joutuvat toimimaan täysillä juuri siinä hetkessä, niin illalla on ollut vaikea painaa off-nappulaa..

sirkkis kirjoitti...

Hauskaa ja monipuolista kouluvuotta sinulle.

Enya kirjoitti...

Kaunis nauha ja pussukka. Mukavaa alkavaa syyskautta sinulle!

Paula kirjoitti...

Se on kyllä niin hassua, miten aika hujahtaa. Erityisesti tämä korostuu silloin, kun jää eläkkeelle. Tuntuu, että koko työura oli vain yksi pieni rupeama, miten nopeasti se kuluikaan. Tätä tunnetta ehkä myös korostaa se, jos varsinaisesti on koko aikuisikänsä ollut vain yhdessä vakituisessa työpaikassa, niin kuin minä ja sinä. Hyvää ekaa työviikkoa sinulle!

Päivi kirjoitti...

Hyvää syyslukukukautta sit vaa sul!