sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Sydämellistä sunnuntaita

 Sain eilen illalla valmiiksi Onnenapila- lapaset, joiden langat kerin viime viikolla. Kyllä taas näiden neulomisen jälkeen vannon 100%:n villan nimeen, vaikka sekoitelankoja on kaapit pullollaan. Langat olen neulonut Aarni-langasta, joka on luonnonväristä ja kasvivärjättyä ja suomenlampaan villasta kehrättyä.
 Langat ja ohjeet on Riihivillan  ja ostin ne täältä. Jos suomenlampaan villa on kalliinpaa kuin vaikkapa markettien Novitat, on sen neulominen jo niin hienoa, niin hienoa... Tuntuu, että silmukat asettuvat niin hienosti rinnakkain ja monta kertaa piti lapasta sovitella käteen ihan vaan sen lämpöisen villan tunnun takia.
Lapaset oli valmis tarvikepaketti, jossa ohjeet ja langat mukana. Ostin lisäksi vielä vyyhdin toisen sävyistä punaista lankaa ja näin sitten voin neuloa vielä toisetkin samanlaiset yhdistellen omia Suomen lampaanvillalankojani, joita ostin muun muassa kesällä Kerimäeltä. Näissä on yhteensä 36 erikokoista sydäntä, jotka sitten muodostavat niitä onnenapiloita. Erityisen hieno yksityiskohta oli peukalon kaksi pientä sydäntä, erikokoiset ja eri värisen punaiset!

Oikein sydämellistä ja onnekasta sunnuntaita teille kaikille blogiystävät! Ja onnea myös uuteen viikkoon!

38 kommenttia:

Daisy kirjoitti...

Taidan keritä kommentoimaan ensimmäisenä. Hienoa.
Lapaset ovat niin sydämelliset, että hyvä mieli tulee niitä katsoessa.
Olen tehnyt yksinkertaista kirjoneuletta sinun ohjeillasi ja hyvin onnistuu. Kiitos. Se lankojen järjestys sormella olikin ratkaiseva asia.
Villa on parasta :)
Lämpimät ja sydämelliset sunnuntaintoivotukset minulta :)

Nova Melina kirjoitti...

Kauniit lapaset. Näyttää myös ihanan lämpimiltä. Leppoisaa sunnuntain jatkoa! :)

Sude kirjoitti...

Ei voi olla tottakaan miten hienot lapaset ja kaikenkukkuraksi vielä lämpimän näköiset . Vo miksi minä en hallitse kirjoneuletta, nyt iski kateus .

Rva Pioni kirjoitti...

Kyllä noista kädetkin tykkää... minä myös!

Mari kirjoitti...

Erityisen kauniit lapaset! Kuvio on viehättävä, sitä jää oikein tuijottamaan pitkäksi aikaa. Leppoisaa sunnuntaita :)

Neili kirjoitti...

Lämpimännäköiset ja varmasti myös lämpimät lapaset. Nuo sopivat juuri tähän pakkaspäivään. Taidan minäkin kaivaa aidot villat esille; niiden neulominenkin on niin hyvää käsille.

sirkkis kirjoitti...

Voi kuinka 'onnelliset' lapaset. Kyllä villa nuo sekoittelangat aina voittaa. Näppi tuntumakun on suloisempi villassa.

Raitalammas kirjoitti...

Upeat! Värityskin on täydelinen.

AnniKainen kirjoitti...

Oijoi, onpas herttaiset kirjokintaat! Todella kaunis malli. Juu, allekirjoitan saman kuin sinä eli täysvillalangoista on paljon mukavampi neuloa kirjoneuleita ja jälkikin on parempaa ja tuntu myös. Olen käyttänyt Pirtin kehräämön villoja paljon ja hyviä ovat.

Tuo edellinen postaus oli mainio. Minuakin kiinnostaa kaikki vanha.

Leppoisaa sunnuntain jatkoa :)

KahviKaneli kirjoitti...

Oi, oi. Aivan ihanat. Sekä malli ja väri. Ja villalanka. Ihanat. Ossaispa.

Pia kirjoitti...

Huimat! Mistä ostit mallipaketin?

Virpi-Ilona Hongisto kirjoitti...

Tosi kauniit ja näyttävätkin paksuilta ja lämpimiltä!

Auli kirjoitti...

Pia, tekstissä on linkki ostopaikkaan!

Enya kirjoitti...

Tosi kaunis kirjoneulemalli. Tuo täytyy hankkia myös itselle.

Sinikka kirjoitti...

Aivan upeen näköset ja varmasti lämpimät =0)

mustakissa kirjoitti...

Ompa niin kauniit jotta!

eetuliina kirjoitti...

vau mitkä lapaset. tosi ihanat.

-maria- kirjoitti...

Kauniit! Tuollainen ei-superwash-villa lämmittääkin paremmin.

Paula kirjoitti...

Kyllä on Auli taas nätit. Kauniit.

Sini Helmi kirjoitti...

Siis aivan IHANAT!!! ja tuokin on laimea ilmaus...

Ei ole villan voittanutta! Ja malli on kyllä todella kaunis!

Aurinkoista sunnuntaita myös sinulle!

sinisukka kirjoitti...

Niin nätit että!

Matleena kirjoitti...

Tosi kauniit lapaset, sopisivat lahjaksi varsinkin sydänystävälle. :)

Kiva postaus tuossa edellä, matka vanhoihin aikoihin. Voi kun sitä ymmärtäisikin kysyä asioista niin kauan kuin se on mahdollista.

KristiinaS kirjoitti...

Mahtavat lapaset. Kyllä, kyllä villa on vaan paras materiaali. Ehdottomasti. Riihivillan luetteloa katselin monta kertaa ja meinasin tilata lapaspaketin tänne mukaan otettavaksi mutt sitt aattelin etten ehdi ja näinhän se näyttää nyt olevan. Mutta kyllä mä vielä sieltä kauniit lapaslangat tilaan.
Kiitos toivotuksista, myös Sinulle mukavaa tulevaa viikkoa.

Eija kirjoitti...

Kauniit lapaset ovat!
Juuri minullakin värjäytymässä villalankaa mehumaijassa:)
Itse en juurikaan kudo villalangoilla, mutta kiva lukea että 100% suomen lampaan villalanka on parasta.

Marjut kirjoitti...

Loistavat ystävänpäivälapaset:)

Irma kirjoitti...

On tosiaan kauniit lapaset!! Ystävänpäivä lähestyy, tässäpä olisikin oiva lahja ystävälle.
Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa ja tulevaa viikkoa!

Pia kirjoitti...

Kiitos, niinpä olikin. Katsoin eri koneella, joka ei selkeästi näytä !

Pinni kirjoitti...

Voi miten kauniit lapaset.:)

Zelda kirjoitti...

Äärettömän kauniit:) Josko tuolta lukisin minäkin hiukan lisää ohjeitasi ja saisin edes yhden kirjoneuleen elämässäni aikaiseksi;)

Hepsi kirjoitti...

Kauniit sydänlapaset!

Krista kirjoitti...

Aivan ihanat!! ♥
Mä niin kadehdin ihmisiä,joiden kärsivällisyys riittää korjoneuleisiin, ne ei vaan ole mun juttu...

paivis kirjoitti...

Taas niin kauniit lapaset.

Zzz kirjoitti...

Oijoi, tosi nätit ♥.

Sini Helmi kirjoitti...

Kiitos vierailusta blogissani!

Minä asun Luvialla, mutta laitoin silloin syksyllä 2008 tuon Porin alueen neuletapaamisen alulle. Luin netissä ihmisten kommentteja, kun he kävivät tuollaisissa tapaamisissa ja totesin, että minäkin haluan! Niinpä laitoin ilmoituksia ja jo ekalla kerralla meitä oli 8 paikalla! Siitä olemme jatkaneet talvikaudet kokoontumalla kerran kuussa. Aktiivisia kävijöitä on jo yli 20! Ja ikähaitari on toooosi laaja, mikä on suuri ilo!

Nyt tapaamiset siirtyivät Lavikolle, kun Merja ryhtyi yrittäjäksi siellä ja samalla lisäämme tapaamiskertoja niin, että ainakin tämän kevään tapaamme joka parittoman viikon lauantaina klo 10-12. Eli tämän viikon lauantaina on seuraava kokoontuminen. Ryhmä on kaikille avoin ja siellä voi tehdä mitä käsityötä haluaa tai vain seurata mitä muut tekevät. Tervetuloa mukaan iloisten ja innokkaiden naisten joukkoon!!!
T. Tarja eli Sini Helmi

Leena kirjoitti...

Auli, hienoa, että olet pitänyt tuosta mallista ja langasta. Tosi kaunista työtä:) Sitäpaitsi upeat kuvat.

hillanen kirjoitti...

Kauniit. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit lapaset ja hienoa että kotimaasta löytyy näin uskalias lanka-alan yrittäjä, mahtavaa.

Sari kirjoitti...

Ihanat lapaset! Upeat värit ja kaunis kuvio.