tiistai 3. syyskuuta 2013

Lintutornissa




 Eilen heti töistä tullessani lähdimme miehen kanssa retkelle Kaarluodon lintutornille Preiviikinlahdelle. Preiviikin lahti sijaitsee linnuntietä kilometrin päässä kodistani, mutta kävellen sinne on kaksi kilometriä.




 Matkalla meren rannalle ylitimme kaksi ojan loppua. Ne laskevat tässä kohdassa ihan matkan päässä mereen, mutta olivat nyt kovin vaisuja. Vesi on kovin matalalla. Jos kiinnostaa niin kurkatkaapa, millainen virta samassa ojassa oli kevällä 2011, kun oja oli täynnä vettä. Silloin hädin tuskin pääsimme sillan yli. Täällä on kyseinen kevätkuvaus.

Lintutornilla on meille erityinen merkitys, koska täällä olimme ensitreffeillä tasan 11 vuotta sitten 2. syyskuuta.
Silloin minulla oli eväänä kaksi omenaa ja rasiallinen salmiakkia. Eilen meillä oli oikein kunnon eväsreppu, joka sisälsi kuumaa teetä, salaattiannokset ja leivät. Jälkiruuaksi olikin sitten suklaata ja se nostalginen rasia salmiakkia. :)

Preiviikinlahti on kaunis, mutta lintuja ei näkynyt. Keväällähän lahti on oikea lintuparatiisi, joutsenten levähdyspaikka. Koska meren pinta on kovin matalalla, tuntui nyt, että merikin oli kovin kaukana....


8 kommenttia:

mummeli kirjoitti...

Ompa upea maisema ja kovin on ollut erilainen keväällä kuin nyt!
Näin muuttuu aika ja muuttuu eväät! varmastyi kiva käydä muistojen kohteessa, kun vielä näin upeaa syyssäätäkin.
Hyvää syyskuuta!

Sarppu kirjoitti...

Samassa paikassa käymme välillä mekin, olikin hieno ilma, nyt nautitaan vielä näistä auringonpaisteista ja syystuulista, työniloa.

Emileitha/Tarja kirjoitti...

Jännä date paikka teillä, hyvää syksyn jatkoa

suppis kirjoitti...

Oi, mun lapsuusmaisemia! :)

sinisukka kirjoitti...

Jaa-a, että Sinikanpäivä on teille sellainen merkkipäivä :D - Kaunis on paikka!

Kirsti kirjoitti...

Oi, kuinka romanttista♥ Ihanat maisemat, mikäs siellä retkeillessä :)

Paula kirjoitti...

Mukava nostalgiaretki.

M kirjoitti...

Salmiakkiaski ♥