Äitienpäivän jälkeen

 

Kovin oli rauhallinen äitienpäivä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin sai esittää nukkuvaa aamulla ja kuunnella äitienpäivään liittyvää lasten kuhinaa. Silti tämäkin äitienpäivä oli mukava omine kivoine juttuineen, neuloin vauvanmyssyn perinteisellä hyväksi todetulla mallilla. Se tulikin valmiiksi, mutta näytti hiukan isolta ensimyssyksi ja  uusi on jo tekeillä samalla ohjeella, mutta ohuemmasta langasta. Tämä perinnemyssy on Karismaa ja sitä meni ihan tasan yksi kerä (50g) tähän myssyyn.

 

Kokeilin Kinuskikissan tiikerikääretorttu ohjeella leipomista ja hyvin onnistuikin ja hyvää oli

 (ja muisto vaan). Tässä tortussa oli suklaakermavaahdon raikastajina mandariininlohkoja, purkkisellaisia.

 

On ihanan keväisen valoisaa, sen jopa huomaa sisällä olohuoneessa!

Yhtä virkkausta vaan

Tänä koko kevät tuntuu nyt olevan vaan yhtä virkkausta, eikä loppua näy. Aloin sairaslomalla maaliskuussa virkatuilla pikkupehmoilla, vauvan puuvillapeiton kautta siirryin virkkaamaan siskoltani saaduista turkkilaisista puuvillalangoista isoäidin kuusikulmoita.  Näita sitten runsaassa viikossa virkkasinkin mielipuolisella vimmalla illat ja aamutkin...sekä muutamt välitunnit.  Tässä valmiit. Lankaa piti ostaa lisää ja  tämä projekti jatkuu, jatkuu.  Nyt virkkaan lisää sinisiä. 

 Lähdin turkoosin ja vihreän kautta keltaiseen ja oranssiin, 

punaiseen ja violettiin.

Mutta kyllä näitä tillkkuja tarvitaan paljon, jotta saisi edes jonkinkokoisen peiton!

Mies pyöritteli siinä vaiheessa päätään, kun fiilistelin, että osaan periaatteessa virkata silmät kiinni kerroksen alusta  loppuun. Tässä kun on helppo vasemmalla kädellä tunnustella, mihin seuraavaksi oikea käsi iskee koukun. Hmm... onkohan tämä jo huolestuttavaa hourupäisyyttä!

Meinaan yhdistää sitten joskus tilkut äidiltä perimällä markka-ajan valkoisella langalla, jota on muovikassillinen. Uskon, että se raikastaa. Nyt kuitenkin jatkan välillä villalla. Minua odottaa lähes valmis nojatuolin päällinen, jota aloittelin edellisessä postauksessa, sekä ystäväni Päivin lankapussi, josta lupasin virkata hänelle aaltoraitasen torkkupeiton. 

Mutta sokerina pohjalla, oppilaitten tänään valmistuneita virkkauksia. <3  Klikatkaa kuva suuremmaksi. Kuinka hienosti jo viidesluokkalaiset osaavat virkata, heistä kun suurin osa ei ollut virkannut aikaisemmin kuin ketjusilmukoita. 

Ehkä ei niin oikeaoppista verhoilua

Kun äitini kuoli huhtikuussa 2007 yllättäen, ennen omia 80-vuotispäisiään, hiukan minun 50-vuotispäivieni jälkeen, tyhjenisimme lapsuudenkotimme 5:ssä kuukaudessa typötyhjäksi . Syyskuun alussa myimme siskojen kanssa talon. Esineitä jaettiin monella tavalla. Sai esittää ehdotuksia, järjestimme esinearpajaisia, joskus myös arpajaisten jälkeen hiottiin vaihtokauppoja..  Koin, että homma oli yllätys, yllätys, enemmän yhdistävä, kuin hajoittava kokemus meille neljälle siskokselle.

 Minä sain mm. kaksi nojatuolia, jotka ovat aina olleet "meillä". Siis lapsuudenkodissani. Ne on taidettu ostaa siihen kotiin, johon muutimme ollessani nelivuotias. Silloin Porin kaupunki pakkolunasti vastarakennetun talomme, joka jäi tehtaan alle Yyterissä. Vanhemmat siskot varmaan muistavat paremmin. Itselleni vanhasta talosta on jäänyt vain yksi muisto.

Nojatuolit ovat rungoltaan, vaan eivät verhoilultaan, hyvässä hapessa. Niiden käsinojat ovat teakia. Tuolit ovat erittäin ergonomiset istua, niissä kun on mukava kolo takapuolelle.Yläkuvissa äitini Hilkan ratkaisu. Oma verhoilu, sen lisäksi kangassuojus, sekä virkattu päällinen. Varmaan niin tutut kaikille äidin ystäville.Tälläsia  tuolit olivat viimeiset vuodet äidin kotona. Tuoleista on tullut mieheni (ja toisen kissan, johtuen siitä kivasta kolosta...) lempipaikka. Kyselin äidin kuoleman jäkeen verhoomosta, mitä tuolin verhoilu maksaa. Jos hyvällä kankaalla (Lauritzonia ehdottivat, eikä minustakaan kannata kankaan hinnasta pihtailla) verhoilee, hinta oli 400€ per tuoli! No, se jäi. Jos kodissa elää kaksi teräväkynsistä kissaa, ei ehkä kannata moinen satsaus!

Äitini tyylillä  verhoilen nyt, virkkaamalla. Sopii mattoon, näyttää ihan kivalta. Ainakin virkkaajan silmään, ehkä ei supersisustajan silmään. Onneksi minä määrään kun on kyse minun kodistani. Tämä on muuten ihan ensimmäinen virkkaukseni  tällä tekniikalla. Ja ihan jämälankoja kulutan... Värit otin tuosta matostani.

Lankaostoksilla kivassa kaupassa

 Tässä muutama viikko sitten oli Satakunnan kansassa juttu Liljan lankakaupasta, joka sijaitsee Siikaisten Leväsjoella. Siikainen taas on Porin pohjoispuolella, hiukan itäänpäin. .Siikainen on taas minulle tuttu paikka pikkusiskon kautta ja hän poikkesikin ensin katsomaan kauppaa, kun kerroin siitä, kun niillä seuduilla kulkee työnsä takia. Huomasin että kauppa on poikkeuksellisesti auki tänään. Niinpä sinne, lyheyllä varoitusajalla ja sinne varmasti poikkean uudestaan, varmaan vielä toukokuun puolella. Kaupassa myydään ainoastaan Drops-lankoja, mutta siellä tosiaan on kaikki langat ja kaikki värit ja se ei ole ihan vähän, jos tietää Dropsin lankavalikoimat ja lankamerkit. Kaikki villa- ja villasekoite langat on toukokuun ajan -35% Luitte oikein -35%. No, sekös sai minut liikeelle! Liljan lankakaupalla on myös Nettikauppa, mutta jos ajomatka on alle 50km, niin kannattaa kyllä ajaa, jos saa ihan hypistellä.

 On hienoa, että maaseudullakin voi keksiä toimivan yritysidean ja uskon, että tällä kaupalla on menestystä. Tässähän juuri nettikauppa ja varsinainen kauppa täydentävät toisiaan. Facebookin sukkasivustollakin törmäsin tähän myymälään, eli sana kiertää..

V

No mitä tarttui haaviin? Hmm... en vielä ehtinyt tehdä koontaa, mutta ainakin sekä ala- että yläkuvassa olevaan Delight -peittoon ostin langat, tosin hiukan eri sävyin. Nämänkin langat sain elle kolmellakympillä ja ohjeet vieläpä mukaan. Suosittelen visiittiä!

Pitkospuita

Olen viettänyt todella rauhallista kotivappua. Koulun vapputohinasta selvittyäni, vietimme miehen kanssa kaksistaan laatuaikaa. Tänään jäi brunssit ja kansanjuhlat väliin ja hitaan aamun jälkeen lähdimme kävellen Kaarluodon lintutorniin, joka on tässä lähellä, parin kilometrin päässä meiltä. 

Palasimme vähän kuin juurille, koska täällä olimme ensitreffeillä  syyskuussa 2002. Tänne palaamme muutaman kerran vuodessa ja tänne myös olemme monet pitkämatkalaiset vieraamme vieneet.

 Pitkospuiden vierellä olivat jo rentukat kukassa. 

Joutsenia laskin viitisenkymmnentä. Suurin muutto on jo ohi ja linnut ovat jo jatkaneet pohjoisemmaksi. Muutama viikko aikaisemmin tämä Preiviikinlahti olisi ollut täynnä lintuja... ja lintubongareita. 

 Meiltä pystyy kiertämään lenkin tornille tietä pitkin ja metsän kautta takaisin.  Minulle metsä on tärkeä, olen varmaan vähän kuin äitini, joka tykkäsi metsäluonnosta. Hän kertoi  itkeneensä isättömänä ja  lähes äidittömänä siellä surunsa lapsena. Tässä muutamia viikkoja sitten kun toivuin siitä liikuntakyvyn vineestä iskiaksesta, sanoin heti, että nyt on pakko päästä metsään. Toisaalta meri on myös tärkeä, enpä voisi kuvitella asuvani keskellä suurta mannerta, olenhan varhaisvuoteni viettänyt Yyterissä ja täälläkin jo pian 30 vuotta!

 Natura-alueella metsä on vähän räjähtäneen näköistä.

Meiltä pääsisi metsää ja metsäteitä pitkin Yyteriin saakka kävellen, mutta siihen meneekin sitten muutama tunti. Matkaa sinne kävelyreittiä pitkin ehkä on 10 km. Tervetuloa taas sukulaiset kävelemään, puolivälinkrouvissa huolto pelaa!