keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Arkea 4/5: Kesäpihan klaarausta


 Eletään  ihanaa aikaa, mutta ei pidä luulla, että olisin pihakiireiltäni jättänyt arkikuvahaasteeni viikoksi. Ihan muita kiireitä on ollut sekä työkiireitä. Ja ärsyttävä tauti, joka iski, mutta on nyt lääkkeillä talttumassa. Töiden jälkeen olen raatona vaan huilannut melkein viikon!


Nyt on työasiat viittä vaulle viilattu ja niinpä nyt sainkin rauhassa tutkailla pihaani, joka on kokenut muutoksia sitten viime kesän.


Takapihan puolelle on kevään aikana tehty uusi tie ja lähipelto tontitettu kunnallistekniikan hienouksilla. Oma kunnallistekniikkani (uusi vesijohto, viemäri, sekä hulevesiviemäri) odottavat tontin rajalla, sitä, että ne jossakin vaiheessa kesällä yhdistetään taloon. 
Uuden vimäriliitännän tieltä kaadettiinkin sitten kolme isoa puuta (n. 16 yhteensä on kaadettu tämän vuosituhannen puolella!) Kesällä pihassani on varsinainen hurlumhei, kun kaivuri  myllää nurmikkoa ja puskia sileäksi.


Kannot on vielä "vaiheessa", mutta polttopuuta riittää,


 pätkinä 


 ja pinossa. Nauroinkin tässä miehelle sitä, että kun silloin  12 vuotta sitten sanoin miehelle, etten tarvi ketään pihatöitäni tekemään, niin näissä hommissa en kyllä pärjää.


Muutenkin tässä pihassa eletään uudistusten aikaa. Viime viikolla tästä sai kyytiä kuusi mustaherukkapensasta, vanhaa ja surkeaa.


Eilen mies veti pyynnöstäni sileäksi usean neliömetrin perennapenkin, jotaka romahtivat selkävaivojeni takia muutamassa vuodessa rikkaruohoryteiköiksi. Silti oli kiva huomata , että komean lupiinikokoelman oli mies säästänyt yhteen nurkkaan ihan ilman , että huomasin sitäö ehdottaa. Siinä se onkin hyvä, nurmikkoon rajoittuvana!



Ensimmäiset puskat kukkivat, äsken istuskelin pihalla vain kuunnellen linnunlaulua, sitä en nyt tässä voi jakaa, valitattavasti.


 Pihan villikot ilahduttavat ja kauhistuttavat. Lemmikkejä pihassa kasvaa vaikka kuinka paljon,


mutta jättipalsamin taimet hirvittävät. Niitä pihassani on ollut vain pari vuotta, ja niistä haluan eroon.

Runsas viikko lomaan, jee! Oikein hyvää kesäistä  loppuviikkoa kaikille!

1 kommentti:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa kevä siellä pitkällä. Upita kuvia.