Sain tämän tunnustuksen Paulalta. Kiitos! Tämän tunnustuksen ideana on kertoa kahdeksan asiaa itsestäni. Hmmm...Joku muukin on joskus kertonut lapsuudestaan ja ammatinvalinnastaan. Tässä minun tarinaani:
1. Olen syntynyt Porin Yyterissä, jossa ovat molemmat vanhempanikin viettäneet lapsuutensa ja nuoruutensa.
2. Kolmevuotiaana muutimme Vähäraumalle, kolmen kilometrin päähän Porin keskustasta, koska talomme lunastettiin tilalle rakennetun tehtaan alta.
3. Olin villi lapsi, karkailin ja vein mukanani pienempiä naapurin lapsia. Minua etsittiin porukalla. Pengoin kaikki kaapit ja kätköt ja jo pienenä jouduin teeskentelemaan yllättynyttä kun olin muutamat joululahjoista nähnyt etukäteen...
4. Olin hyvä piirtämään ja kirjoittamaan aineita koulussa, mutten hyvä käsitöissä. Käsityöumeroni ovat olleet 6-8. Kotona olin innostunut aloittamaan käsitöitä, mutta tuskin mitään sain koskaan valmiiksi... Äiti kyllä kannusti aloittamaan, osti varmaan joskus langat puseroonkin.
5. Lukion jälkeen yritin päästä Riihimäen askarteluohjaajaopistoon, mutten päässyt edes pääsykokeisiin, koska käsityönumeroni oli vain 8. Kymppi kuviksessa ei auttanut. Käsillätekeminen kiehtoi, mutten koskaan ajatellut ryhtyväni käsityönopettajaksi. Ajattelin olevani ihan liian ujo siihen hommaan! Koulussakin olin aina kovin ujo, jopa viittaamaan!
6. Menin Pohjois-Satakuntaan Kihniön kotiteollisuuskouluun pitämään välivuoden. Siellä innostuin käsitöistä.
7. Pyrin Helsingin yliopiston käsityönopettajan koulutuslinjalle ja pääsin opiskelemaan käsityönopettajaksi. Joku sukulaistäti oli äidille sanonut, että eiks sillä ole peukalo keskellä kämmnentä.... Isot siskot olivat molemmat paljon taitavampia käsityöihmisiä, äidistä puhumattakaan.
8. Valmistuin opettajaksi ja ensimmäinen työpaikkani oli haastava, ammattikoulu, jossa opin oikein kunnolla ompelemaan järkeviä, teollisia, työtapoja käyttäen. Neulomisen spesiaalitaidot ja monet muutkin asiat olen oppinut oikeastaan työssäni. Näin se varmaan on kaikilla. Koen olevani unelma-ammatissani, vaikka epäilen, että viihdyn sitten myöhemmin eläkkeelläkin, koska minulla ei ole koskaan tylsää. Tuntuu, että käsillä tekeminen on minulle elintärkeää, siksi tarkkailen huolestuneena sormiani, joissa on diagnisoitu nivelrikko. Tänä keväänä turkulainen ortopedi kehoitti minua tekemään käsitöitä huoletta, nivelrikko ei johdu käsitöistä, vaan on perinnöllinen ja käsijumppa tekee hyvää!
Haluan lähettää tämän tunnustuksen edelleen blogeille, joista pidän. Valinta on taas vaikea! Tulee mieleen ainakin Kardemumma, Paula Kristiina ja Anja-Regina.
8 kommenttia:
Onneksi olkoon tunnustuksesta.
Jassoo, minäkin karkailin alle kouluikäisenä milloin minnekin..ja isä haki mopon tarakalla takaisin ja tuli kauhiat torut. Enkä saanut sen jälkeen mennä edes mummolaan mattoja kutomaan piiiitkään aikaan :).
Ja minullakin on nivelrikko myös sormissa ja sitä helpottaa nimenomaan käsitöiden tekeminen.
Kiitos, vastailin tuohon. Minulla myös geeneissä tuo nivelrikko.
Kiitos vastauksist, tuntu aika tutult. Mul o kyl aika uus paljastus sinust, et sää värteeraat se ammattikouluopettajakokemukses nii tärkeeks oppiajaks. Nyt tuli taas vanhinkos murteel enkä korjannu. Välil tullee vahinkos yleiskiälel ko tarkotus oli kirjottaa murteel. Oi-voi ko mene ihan sekasi näis kiälis.
Du skriver och berättar så underbart ! Skoj att höra din egen story !
Ha det gott ?
Kraam
Sanne
Muistan hyvin muutama vuotta sinua vanhempana nuo karkailut. Oli niin suuri helpotus, kun ilmestyit kotiin tai löydyit jostain naapurista ;)
Mielenkiintoisia "paljastuksia", löysin sieltä muutamia, jotka olisivat voineet olla omasta suustani:) Ai niin, jos haluat Nonparellin niin varaan sen sinulle, hihii!
Zelda, lähetinkin sinulle Nonparellista sähköpostia!
Onpa hienoa ettei nivelrikko estä käsitöiden tekemistä!! Omalta kouluaik. käsityöopeltani ei murtunut ranne pahassa kaatumisessa, kun kuulemma oli kaikesta käsillä tekemisestä niin vahvat rakenteet :D sanoi lääkäri.
Lähetä kommentti