Unipeitto-halipeitto

Muistan jo lapsuudenkodistani sen, että siskollani Päivillä oli ahkerassa käytössä niinsanottu unirätti, jota Päivi kutsui nimellä Kisupeitto. Enpä oikein tiedä mistä se peitto oli lähtöisin. Joku nuhjaantunut riekale se minun silmissäni oli. Äiti varmaan salaa pesi sitä välillä. Päivillä se kuului ilman muuta nukahtamiseen illalla. Olemme tästä peitosta jutelleet ja Päivi sanoo vieläkin muistavansa sen turvallisen tunteen, minkä se unirätti hänelle toi. Itse en muista, että minulla olisi ollut mitään unilelua saatikka riepua. Sen sitten taas muistan, että pikkusiskollani Annalla oli: äidin pitkät kiharat hiukset. Niitä Anna kieputti sormiensa ympäri ja jos äiti lapsen nukahdettua häipyi varovasti paikalta, niin usein kuului samantien epätoivoinen kiljunta: tukkaa! Vanhin tyttäreni otti taas tavakseen silittää käsivarttani ja lirissä olin minäkin! Kun yritin jossakin vaiheessa hiipiä pois, seurasi epätoivoista huitomista ja käsi piti vielä hiukaksi aikaa palauttaa lapsen ulottuville...

Nykyään näitä niinsanottuja unipeittoja myydään valmiina leluosastojen- ja kauppojen vauvaosastoilla ja netti on pulloillaan niiden ohjeita, sekä neule-että virkkausohjeita kumpiakin. Jos googlaa englanninkilellä "Safety blanket" tai "Lovey blanket" tai hakee niitä Pinterestistä, niin niitä löytyy ohjeineen vaikka kuinka paljon.

Vauvan pikkupeiton tarkoitus on kai se, että vauva saa sitä puristella ja helliä unta odottaessaan ja sen voi vaikka laittaa kasvoilleen luomaan turvallista oloa ja auttamaan unen saapumista. Monilla ihan tutut sideharsoliinat toimivat samoin. Tänään tiesin vauvaperheen tulemaan meille syömään. Niinpä ajattelin toteuttaa lupauksen ja virkata vauvalle uni- tai halipeiton, mikä se nyt sitten onkaan!

Minusta siitä tuli söpö ja väritkin olivat äidille mieluisat. 

Tästä pupusta otin vähän osviittaa, mutta lähes samanlaisia oli pilvin pimein. Tosin minä halusin virkata pupulle myös kädet, koska minusta se näytti vähän kurjalta ilman niitä.

Lankana tässä oli Dropsin Cotton Lightin vähän murretut sävyt.

Tänään sitä vähän testailinkin, kun vauva nukkui  sylissäni. Sievästi hän peittoa rutisteli pikku käsillään. 

Se, mistä tulee sitten se tärkeä unijuttu onkin sitten vauvan hallussa, sitähän ei vielä tiedä kukaan...

Andy the nurse

Tässä poseeraa sairaanhoitajan asussaan pian valmistuva sairaanhoitaja Andy. Hän valmistuu kuun lopussa sairaanhoitajaksi Satakunnan eläinammattikorkeakoulusta. Rohkea nuorimies, kun on valinnut naisvaltaisen ammatin. Mutta uskon, että Andy pärjää. Hän on jo ennen valmistumistaan ollut ahkerasti töissä.

Andylla on oikea asenne töihin, tällä viikollakin hän on tehnyt monta yövuoroa putkeen. Hänellä on hyvä kunto ja reipas ote töihin ja sopivasti huumorintajuakin. Tässä ammatissa varmaan töitä riittää jatkossakin ja ehkäpä saa jopa  vähän valita. Kuulin, että erityisesti ensihoito  kiinnostaa häntä ja hän suorittikin viimeisen harjoittelujakson ambulanssissa. 

Tässä poseeeraavat serkukset. Amy valmistui jo muutama vuosi sitten ja on tehnyt töitä siitä asti Satakunnan keskuseläinsairaalassa. 

Nämä kissat olen tehnyt Debi Birkinin ohjeilla, jotka ostin täältä muutama vuosi sitten. Muutin Florence Nurse Bearin Tabitha catin ohjeilla kissaksi, koska meidän suvussa kissoilla on varmaan enemmän merkitystä ja tiedän, että kummatkin hoitajakissan saaneet ovat tykänneet kissoista. Andyn vaatteet sävelsin ihan itse kauluksineen kaikkineen. Lopputulokseen olen tyytyväinen, siitä tuli jollakin tavalla miehekkäämpi versio, viiksetkö sen tekevät?

Hyvää sunnuntaita

 

 

Viikonloppu on hurahtanut ja ollaan jo sunnuntaiaamussa. Eilen siivosin loputkin joulut pois...   Ihana fiilis kuten aina joulun jälkeen.

Täällä oli tuulinen päivä ja aurinkokin pilkahteli pilvien välistä. Hyvä ilma siivota! Tuuletin kaikki olohuoneen peitot ja tyynyt. Tämänkaltainen kuva on joskus kesällä ollut blogissani. Nyt saatte saman talviversiona: peittojen tammituuletus.

Sairaanhoitajaa pukkaa

Sairaanhoitajaa pukkaa: sukuun.... ja siis myös puikoilleni. Se saanko muunnetuksi Debi Birkinin Nurce Florencen suomalaiseksi miessairaanhoitajaksi on sitten jo eri asia. Mutta lahkeet on jo hyvässä mallissa! Piti lainata tyttärelle muutama vuosi sitten tekemääni nukkea malliksi, vaikka ohjeenkin löysin (ihme) monistekasoistani...

Palaan asiaan ja esittelen teille Nurce Andrewin lähipäivinä!

Vauvan kellimispeitto

Pian jo blogini lukijat luulevat, että olen ihan lopullisesti vauvahömpsähtänyt. No, ehkä hiukan, mutta on tässä nyt muutakin tulossa. Tämä onkin nyt hetkeen viimeinen tämänaiheinen postaus. Nyt huutelevat jo muut työt, varsinaisen työn lisäksi tietenkin. Tämä alkuvuosi onkin lempivuodenaikani myös varsinaisen työni suhteen. Kaikki oppilaat luokilla 5-9 alkavat suunnitella vaatetta. Se on heistä kivaa, minusta myös! Pitäisi kotihommina tehdä yksi lahja sairaanhoitajaksi valmistuvalle, sekä yhdet hääsukat maaliskuuksi. Kivoja, positiivisia iloisia juttuja kaikki!

Mutta nyt tähän vauvanpeittoon. Olen suunnitellut peittoa jo pitkään ja yhdessä vauvan äidin kanssa mietittiin värejä. Ajattelin, että teen peittoon jotakin kivaa hypisteltävää ja viime viikolla sitten perjantaina töiden jälkeen jäin työpaikalle kasaamaan peittoa. Tilkut olin jo kotona leikannut. Ei yhtään viimetippaan jäänyt asia, ristiäiset kun olivat sunnuntaina. 

Tyypillistä minua! Sanoinkin jollekin, että kun aina onnistun jättämään kaikki viime tippaan ja ehdin kuitenkin, olen alannut pelätä sitä päivää, jolloin en ehdi! Se voi olla iän myötä edessä! Muistan, että äitini sanoi viimevuosinaan, ettei saa oikein mitään aikaiseksi. Silti hän suunnitteli kutovansa koko suvulle sukat 80-vuotispäivikseen, joita ei sitten ehtinyt viettää.... Sukkia oli silti muutama pari valmiina jo huhtikuussa, syntymäpäivät olisivat olleet vasta marraskuunlopulla.

Peiton saumoihin upottelin kaikkea tutkittavaa ja hypisteltävää. Pieniä kolmioita, lenkkejä ja niin edelleen.

Alinna tässä kuvassa on kulkusnauha, jossa kulkunen on topattu kankaan sisälle pakettiin, ettei vauva loukkaa sitä imeskellessään.  Kissalle tuli vähän liikaa leukaa, sen meinaan sisäänotolla vielä kaunistaa kun menen vauvaa katsomaan seuraavan kerran. Kissa on tarrakiinnitteinen, sen saa siis irti ja kiinni. Toivon, että Toivo tykkää!

Peitossa on myös tarrasydän ja suunnittelen, että siihen tulee vielä jotakin lisää, kunhan keksin mitä! Ehdotuksia otetaan vastaan.

Kun työ oli valmis seurasi se tyypillinen itsekehuvaihe: katselin peittoa ja kehuin sitä miehelle: On tämä hieno, eiks ookin. Olo oli suorastaan euforinen! Miten joku työ voikin tuoda onnistumisen iloa. 

Sanoin, että jos tällä eläisi niin näitä voisin tehdä ammatikseni. Voi miten ihanaa olisi vain suunnitella vauvanpeittoja erilaisille vauvoille! 

Toista jo suunnitelen, koska tämä vauva saa pikkuserkun parin kuukauden päästä. Ehdotuksia ja väritoiveita otan vastaan asianomaisilta!

Pienelle juhlavaa

Tein vauvalle juhla-asun ristiäisiin. Asu pistettiin päälle sen jälkeen, kun kastemekko oli otettu pois. Koska vauvan pukeutumisen pitää olla helppoa, tein haalarista vähän kun vale-paitahousuyhdistelmän.

Kaavana käytin käsityölehden perushaalaria, koko oli 60cm ja risat. Leikkasin kaavan erikseen vyötäröltä ja alaosaan tein valetaskut ja vyötärökaitaleen, mutta ompelin kappaleet yhteen. Niinpä puku pysyi hyvin muodossaan lapsen kiertäessä kahvittelun välissä sylistä syliin. Koska tietenkin kaikkien kummien, tätien ja isotätien puhumattakaan mummusta ja mammasta piti pitää vauvaa sylissään. Irralliset henkselit ompelin olalta kiinni ja sekin oli hyvä idea: henkselit pysyivät paikallaan.  Kalvosimien sisällä kulkee kuminauha niin, että hihat on helppo pukea päälle. Napit löytyivät jo edesmenneen Mamman, äitini, nappilaatikosta. Ovat aitoa vintagea, varmaan vuosisadan alun kangasnapit. Epäilen , että ne ovat olleet joskus jonkun suvun miehen aluspaidan napit.

 Nimi kirjottuna  tuttiketjuun kruunasi herrasmiehen mittatilauspuvun.  <3