perjantai 11. toukokuuta 2012

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla

Viime aikoina on ollut kiireistä: johtuen työstä ja kaikesta hässäkästä täällä kotona. Milloin on kaadettu puita ja oltu takkavalmiteluissa. Tuntuu, että blogimaailma on ollut vähän huonossa mallisssa, muiden blogien kommentoimiminen, sekä mm. tunnustuksen jatkaminen.   Minua on muistettu kahdella tunnustuksella ja tästä ensimmäisestä tunnustuksesta on kulunut jo aikaa vaikka kuinka.   Kiitos Breezie ja Paula. Toisen (kuvissa sen ylimmän) tunnustuksen sain toiselta Paulalta.. Kiitos siitäkin!

Näissä kummassakin piti kirjoittaa seitsemän satunnaista asiaa itsestä. Tässä siis niitä ihan vaan hatusta temmaten.

1. Tykkään työstäni, mutta loman odottaminen tuntuu iän myötä vaan kiihtyvän. Nyt olen niissä tunnelmissa.

2. Olen sosiaalinen erakko, koti on minulle ehdottomasti paras paikka. En kaipaa oikeastaan koskaan minnekään muualle.

3. Olen kova innostumaan asioista, mutta joskus innostus lopahtaa yks kaks (näin on käynyt mm. akvarellimaalaukselle ja öljyvärimaalaukselle, huovutukselle jne jne ....)

4.Koulussa en ollut hyvä käsitöissä mutta kotitalous oli minulla 10!

5. Tykkään leipoa pullaa. Onneksi mieheni tykkää syödä pullaa; sovimme siis toisillemme!

6.Tällä hetkellä sade ottaa hermoon. Vuorokauden sisällä on satanut melkein tauotta!

7. Nukun nykyään huonosti: kissat riehuu aamun sarastaessa, haavelen liikaa uudesta takasta ja kuumat aallot painaa päälle! ;)

Mutta, nyt laistan tunnustuksen velvoitteen jatkaa tätä siten kuin pitäisi. Nytkin blogini lukulistalla vilisee tunnustuksia, näitä on siis kovin liikkeellä.
Niinpä teen tälläisen tempun: annan tunnustuksen jokaiselle, joka sen haluaa! Ole hyvä!

1 kommentti:

Peppi kirjoitti...

Hih, täällä toinen sosiaalinen erakko. Viime päivinä olen nimittäin miettinyt, että taidan viihtyä kotona.
Ja nukkuminen on niiin pätkittäistä, että en edes enää muista, miltä tuntuisi nukkua koko yö.
Joka tapauksessa - hyvää viikonloppua - ens viikko onkin taas tynkä viikko :)