Tiedätte varmaan tunteen mikä valtaa mielen kun luulee, että pankkikortti menee hukkaan. Ja tuskan hien, mikä nousee pintaan kun epätoivoisesti penkoo paikkoja ja etsii. Ja sitten kun sen löytää, sen helpotuksen ja jälkikauhistuksen hien...
Viikko sitten lauantaina pikaisesti katsoessani lomapakkoon klo 13 keskellä kaupunkia en löytänyt pankki/visakorttia. Pengoin pengoin... apua...APUA...A P U A ! Laukkuni oli sekaisin ja täynnä kaiken maailman tavaraa virkkuukoukuista ja lankakeristä lähtien. Oli kova kiire lähteä syntymäpäiville 50 km: n päähän. Sitten huomasin, ettei minulla on kännykkääkään, sen kyllä tajusin jääneen lataukseen keittiöön.
Kauheaa höökää tyttären luokse soittamaan ja kuolettamaan korttia.
Viikko ilman korttia on ollut haasteellinen. Kävin kyllä nostamassa hiukan rahaa, mutta silti. Kun on tottunut siihen, että on pankkikortti turvaamassa selustaa. Tilipäivänä ei silti tullut törsättyä. Siis jotakin hyvää tässä katastrofissa.
Pitäis varmaan tehdä jokun muutos tämä laukkukulttuurin suhteen ja siivota se laukku!
(
se kuoletettu kortti löytyi kuitenkin loppujen lopuksi sieltä laukun pohjalta...)