Elon merkkejä

Muutama päivä sitten Paula kirjoitteli blogissaan orkideoista ja kommentoin, etten saa omiani koskaan menestymään ja, että orkideat ovat olleet minulle enemmän sellainen kertakäyttökasvi. Varsinainen kukkaikkunani kun on pohjoisen puolella ja talvisin tosi pimeä. Kesäaikaan siihen paistaa iltaisin hiukan vinosti aurinko. Nyt kuitenkin sitten eilen kun aloin kahta orkideaani tutkimaan huomasin, että niissä on elon merkkejä. Mitä nämä kasvavat osat ovat, on minulle arvoitus, mutta ehkäpä joku osaa kertoa mitä noista mahdollisesti on kehkeytymässä. Tässä yllä olevassa on pienet ulokkeet kasvamassa,

sekä myös pieniä uusia lehtiä tai sitten "poikasia".

Tämä toinen orkidea, jota olen pitänyt keittiössä ikkunan vieressä, jotta se saisi edes hiukan valoa on kasvattanut yhteen varteen pienen lehden. Voisiko siitä tulla kukka? Jos niin on niin sitten täällä hurrataan...

Perjantain aamukävely hautausmailla

Tänä aamuna lähdin virkeänä aamukävelylle minulle kovin tuttuun paikkaan, Porin Käppärän hautausmaalle. Vein äitienpäiväkukkia edesmenneiden äitien haudoille.

Asuin lapsena vain kilometrin päässä hautausmaalta ja minun ja parhaan kaverini Marjan tehtävänä oli kastella haudat. Niinpä me sitten kävimme lähes päivittäin hautausmaalla ja kiersimme tutun lenkin kastellen sukulaisiemme haudat.

Tässä on vanha siunauskappeli, joka on rakennettu 1891.

Tämä patsas teki minuun vaikutuksen lapsena. Siinä on pieni tyttö suihkulähteen vieressä. Suihkulähteeseen tulee vesi kalan suusta. Ymmärrettävästi suihkulähde ei vielä ollut toiminnassa.

Suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt silti jo pienestä pitäen Juseliuksen mauseleumi, jonka on Fritz Arthur Juselius rakennuttanut tyttärensä Sigridin muistoksi tämän kuoltua 11-vuotiaana tuberkuloosiin.Mauseleumi valmistui 1903. Minusta tämä on ehdottomasti Porin hienoin nähtävyys. 

Mauseleumi on Sigridin hautapaikka. Hänen arkkunsa on nähtävänä ja sitä ympäröivät päivänkakkaran terälehden muotoiset koristeet. Muistan, että kävimme Marjan kanssa monta kertaa mauseleumissa ja muistan vieläkin sen vanhan oppaan, joka kertoi tarinaa kerta toisen jälkeen. Jollakin tavalla se kolahti pieneen tyttöön. Olen käynyt koululaisten kanssa useammankin kerran tutustumassa mauseleumiin ja lapset kyllä kuuntelevat tarinaa tosi tarkkaavaisesti. Jollakin tavalla lapsen kuolema saa heidät keskittymään.

Tässä kuvassa mauseleumi ihan uutena.

Kattoon on maalattu kaikki suomen luonnonvaraiset puut 11-vuotiaana, siis samanikäisinä kuin Sigrid oli kuollessaan.

Mauseleumin freskot on maalannut Akseli Gallen- Kallela. Tämä kuva on vanhasta mustavalkoisesta postikortista. Koristeellisen marmorirenkaan reunojen yli alas katsoessa näkyy Sigridin arkku.

Kokonaisuudessaan vuorineuvos F.A. Juséliuksen elämä oli kuin todiste vanhasta viisaudesta "rikkaus ei tuo onnea". Vaikka liiketoimissaan Jusélius menestyikin loistavasti, niin yksityiselämässä suru ja rakkaiden menetys seurasivat toinen toistaan. Hän oli kolme kertaa naimisissa. Nykyaikaan on jäänyt tuosta isän ja tyttären suuresta rakkaudesta pysyvä muisto, kaunis mausoleumi, jota itse kukin voi hiljaisella hartaudella ihailla.

Kohtalonani on ilmeisesti asua aina n. kilometrin päässä hautausmaalta. Poriin tehtiin 1990-luvun alussa Suomessa harvinainen metsähautausmaa, jossa haudataan kangasmetsään niin, että metsä säilyy mahdollisimman lunnonmukaisena. Minä asun ihan lähellä tätä hautausmaata. Meiltä on vain kilometrin matka sinne metsäpolkuja pitkin. Hautausmaan siunauskappeli sulautuu varjoisaan metsään kauniisti. Kun kävimme katsomassa hautausmaata silloin kun se oli uusi, isäni sanoi, että hän haluaa, että hänet haudataan tänne. Hän kun oli kotoisin Yyteristä ja juuri tämän kaltaisessa maastossa lapsuutensa viettänyt.

Isä kuoli aika pian hautausmaan valmistuttua ja hänen  toiveensa toteutui, vaikka meillä olisi ollut suvun kaksi hautaa Käppärän hautausmaalla.

Hautausmaalla ovat suositeltuja luonnonkivet hautakivinä ja kivien korkeus on rajoitettu matalaksi.  Polut ovat aika luonnonmukaisia hiekkapolkuja. Myöskään aluskasvillisuuteen ei saa kajota, vaan kukkaistutukset pitää olla ruukuissa. Olen käynyt Tallinnan  lähellä vastaavanlaisella hautausmaalla ja myös se oli tosi kaunis luonnonmukaisuudessaan.

Vanhempienikin hautakivi on omasta pihasta otettu luonnonkivi, joka alunperin on tuotu sinne Yyteristä, isän lapsuudenmaisemista.

Epätoivon partaalla ja kauhun hetkiä

Olen ollut epätoivon partaalla autoni kanssa viimeiset kaksi viikkoa. Pääsiäisaluantaina hain pienellä, mutta pippurisella WV Pololla tyttäreni tavaroineen Poriin Helsingistä. Auto pakattiin niin täyteen kuin se vain mahtui ja se osoittautuikin todelliseksi tilaihmeeksi.

Tässä vain osa tavaroista autotallin lattialla. Lopullinen muuttokuorma haetaan myöhemmin, mutta toimme niin paljon kuin autoon mahtui. Kun hattuhylly otetaan pois ja takapenkit laitetaan kumoon auton takana on iso yhtenäinen tila, jonne mahtui paljon kaikenlaista; lattiasta kattoon täyteen ahdettuna.

Sunnuntaina auton takapenkille ja takakonttiin pistettiin kesärenkaat vaihtoa odottelemaan ja silloin huomasin, että auton takaa kuuluu ihmeellinen ääni. Se kuulosti ihan linnun piipitykseltä. Ajattelin, että renkaat hankautuvat ajon aikana toisiaan vasten ja vinkuvat...

Renkaat lähtivät .. mutta ääni jäi. Kokeilin eri vaihteilla ajoa, tarkkailin milloin se ääni kuului. Käänteissä, kovin tasaisella tiellä oli hiljaista. Ääni kuului suoraan takaani. Tutkin turvavyöt, otin pois hattuhyllyn. Välillä unohdin asian, mutta heti kun lähdin ajamaan: piip piip... Ihan selvästi. Muutama viikkoa sitten saimme autotallista kolme hiirtä loukkoon. Pelonsekaisin tuntein tutkin tavarasäilön. Katsoin vararenkaan alle, siellä näin jopa linnun höyhenen. Kuvittelin mielessäni lintua jossakin auton rakenteen sisällä, tai hiirtä...

Eilen kun tulin töistä meni hermot. Ajaessani pikatietä kahdeksaakymppiä ääni oli suorastaan kammottavaa. Kun pysähdyin pihaan ääni loppui. Kun löin oven kiinni ääni kuului. Soitin J: lle ja ilmoitin, että nyt meni hermot. Hain hänet kotoaan kyytiin ja istutin takapenkille taakseni. Nyt sitten kuuntelet ihan tarkalleen mistä SE kuuluu! Ääni loppui heti. Kun hän meni istumaan toiselle puolelle ääni alkoi taas. Kotona teimme tarkan tutkimuksen. Takapenkit laitettiin kumoon ja katsottiin niiden alle, etti sinne ollut jäänyt jotain, mikä liikkuessaan vinkuu.J tutki pakoputken, irrotti tunkin, kokeili renkaiden pultit. Olimme sitä mieltä, että auto on seonnut. Mielessäni jo kuvittelin epätoivoisena meneväni autokorjaamoon: autoni pitää outoa ääntä, tutkikaa ja korjatkaa, maksoi mitä maksoi!

Tänään kun tulin töistä pistin radion lujaa, etten olisi kuullut vinkumista. Ajattelin, että miksi autoni uumenissa liikuskeleva hiiri ei jo kuole. Ääni nimittäin oli siirtynyt eri puolelle kuin eilen!

Autosta noustetessani heitin takapenkiltä kaksi tyttären Nekulle Helsingistä ostamaa leikkihiirtä, jotka jäivät takapenkille käsilaukkuun ja lähdin kävelemään. Ääni kuului ja ei mistään muusta kuin LAUKUSTANI! Ja silloin tajusin: otin hiiren ja kokeilin. Kun se hiukankin liikkui se vinkui: ihan kuin oikea hiiri!

Olemme nauraneet tätä illalla moneen kertaan. Kissat ovat innoissaan hiirestä. J sanoi, että hän istui autossa ensin niiden päällä. Just joo... silloin ei ääntä kuulunutkaan... Hän siirsi ne sitten eri puolella takapenkkiä. Vastasin siihen, että tiedän!            

Tässä Rosvo esittelee uudet leikkihiiret. Ruskea on se kammotushiiri!

Keskeneräinen

Lieneekö kevätväsymystä kun ei oikein käsityöt innosta. Ajattelin ideaköyhässä mielialussani katsella keskeneräisiä töitä. Tämän työn olen liioittelematta aloittanut varmaan 20 vuotta sitten. Teimme siihen aikaan neuloen eläkkeelle jäävälle rehtorillemme tällä tekniikalla torkkupeiton, johon saimme meren tuntua ja purjeita. Siinä oli sinisten sävyjä pohjalla ja muutamia valkosia kolmioita. Rehtori harrasti purjehtimista. Nämä tilkuthan neulotaan niin, että lisätään toisessa reunassa ja puolessa välissä aloitetaan kaventaa niin, että loppuun jää vain kaksi silmukkaa, jotka päätellään. Meillä oli silloin neulomistalkoot ja useimmat työkaverit osallistuivat neulomiseen, koska neulominen oli niin helppoa, että ne omasta mielestään surkeimmatkin osasivat, kun piti vaan neuloa oikeaa. Peitosta tuli oikein kaunis.

Minä sitten myös aloitin tätä varmaan ajatellen yhteensopimista silloisen beigen värisen sohvan kanssa. Tilkut ovat olleet useammasakin paikassa muovikassissa. Viime kesänä löysin ne siivotessani vaatehuoneen. Lankoissa tunnistin tuttuja vanhoja lankoja mm. Novitan Vip-lankaa jota ei ole valmistettu vuosikausiin...

Nyt sitten pähkäilen tämän tilkkukasan kanssa. Taidan alkaa kasata sitä, ja katsoa mitä siitä syntyy...

Jumppatuokio

Vappuna tahtoo olla niin, että syödään makeaa ja suolaista vuoronperään ja joillakin ruokajuomanakin voi olla kuohuviini! Jos on tullut sorrutuksi liikaa herkkuihin vappuna, niin tässä Nekku-kissan hyvät jumppa- ja venyttelyohjeet. Olkaa hyvä! Ei tarvi lähteä muualle jumppaamaan kuin käydä lattialle  kotisohvan viereen pitkäkseen ja sitten vaan liikettä kehiin!

Ja uudestaan, toistoja eri järjestyksessä... yks, kaks...

Nekku on muutenkin hoikassa kunnossa. Niinpä hän ja ystävänsä Rosvo suosittelevat yhden aterian korvaamista vihersalaatilla! He ovat kokeilleet tätä viikon ajan ja ateria on heille aina se päivän mieluisin, heillä on ainakin oikea asenne! 

              Eiköhän näillä ohjeilla päästä kesäksi bikinikuntoon!