Mau.... kurnn.. mau!

Meillä kurnutetaan. Toukokuussa syntyneellä Miu Miu Nekku Neilikalla on elämänsä ensimmäistä kertaa poikakissat mielessä. Totesimme tyttären kanssa, että Nekulla on nyt sitten vauvakuume. Ikääkin Nekulla on vasta kahdeksan kuukautta, siis on ihan kissalapsi itsekin.Nekku painaakin vasta 2,5kg. Tässä kuvasarjassa on kuvia Nekun elämän alkutaipaleelta, tosin vain siitä saakka kun hän tuli perheenjäseneksi.  Keskimmäisessä mansikkakuvassa ikää on runsaat pari kuukautta.

Minä sen sijaan olen jatkanut kollaasiharjoituksia. Kissakuvassa on nyt sitten ne erikokoiset kuvat yhdessä.

 

 Viimeistelin eilen Bondia katsoessani koulussa virkatun ja kootun peiton virkkaamalla siihen sievät pykäreunat.Poriin tulee ensi viikolla Novitan tilkkurekka ja menemme sinne seiskaluokkalaisten kanssa ja viemme tilkkupeiton tuliaisiksi.Peitothan lahjoitetaan Ensi ja turvakotien liitolle, eli joku tuntematon vauva saa tämän peiton joskus itselleen. Näitä tilkkuja ovat virkanneet oppilaat 7-9 luokilta, minä pari ja kouluavustajamme Paula useammankin. Peittoja on tulossa lisää kun oppilaita on paljon ja muutamat haluavat virkata useamman tilkun.Oppilaista tuntui mukavalta ajatus "tuntemattomasta" vauvasta, joka saa peiton.

Tässä Runebergin päivän jälkimuisteluita. Näistähän ei nyt enää ole mitään jäljellä. Olivat hyviä, hasselpähkinäjauhe, jota löysin jauhokaapista, antoi kivan vivahduksen makuun. Hyvää suunnuntain jatkoa kaikille!

Kello

Tänä aamuna tein elämäni ensimmäisen kollaasin. Olin niin ylpeä, että osasin. Silti en tajua miten tehdään sellainen sekakollaasi, missä on erikokoisia kuvia epämääräisessä järjestyksessä. No, kaikki aikanaan.

Tässä kollaasissa esittelen kelloni, joka on perujaan lapsuudenkodistani. Siitä minulla ei ole aavistustakaan, milloin se on meille tullut ja mistä.Onko se ollut vaikka joku lahja tai vastaava, vai ovatko vanhempani vaan ostaneet sen itselleen. Varmaan 60-luvulla. Sitä on korjattu pari kertaa viiden vuoden sisällä ja ei se kyllä vieläkään ihan ajassa pysy. Se suodaan rakkaalle kellolle anteeksi. Siinä on aika kova lyöntiääni, mutta siihen ollaan jo niin totuttu, ettei se haittaa. Joskus silti yöllä sen kuulen uneenikin...  Kun sitä viimeksi korjautin kellosepällä kyselin messingin kiillotusainetta ja kelloseppä kauhistui: EI missään nimessä sitä kuulu kiillottaa, se on vanha kello ja siinä kuuluu näkyä ajan patina! No, olisi minun ehkä pitänyt se tajutakin... Kun siskon poika oli meillä kerran hän sanoi kellon lyödessä, että tulee ihan mammala mieleen. Niin syvään se lyöntiääni on iskostunut meidän kaikkien selkäytimeen.

Niin perussukka kuin olla saattaa

Tässä perussukat parhaimmillaan, tai tylsimmillään. Ohut lanka, 2.5 puikot ja lanka suoraan Lidlistä eli eipä hintakaan huimaa. Ja neulotaan vähillä vilkaisuilla ja sukat tulee ihan vahingossa valmiiksi.No, väritys ei kyllä ole mieltä ylentävä, mutta perussukkana ok. 

Olen kyllä ennenkin ostanut Lidlin lankaa ja olen ollut tyytyväinen. Ainoa vaan, että sitä saa tuurilla, jos saa lainkaan.Lankapakkauksia ei viimeksikään ollut siellä enää iltapäivällä kuin muutama ja just riitti minulle ja yhdelle toiselle naiselle, jaoimme ne sulassa sovussa. Lanka on todennäköisesti suuren lankatehtaan Lidlille tekemää lankaa; ihan yhtä hyvää kuin vaikka joku Regian villalanka, eikä todellakaan sitäkään tiedä vaikka tulisi samasta tehtaasta. Vähän sama kun kuulin joskus, että Lancomen ja Lorealin voiteet tulevat samasta tehtaasta, vain väri, hajusteet ja pakkaukset ovat erilasia; toiset myydään marketissa, toiset vähän fiinimmässä liikkeessä. Hinnat sitten ovat jo tosi erilaiset! Tiedä sitten onko totta, voi ollakin, mielikuviahan meille kauppamiehet markkinoivat...

Perittyä

 Äitini taloa tyhjennettäessä minulle lankesi paljon tavaraa ihan ammattini vuoksi. Sain ihania vanhoja peltilaatikoita, jotka jo sinällään ovat hienoja. Sisällä on kuitenkin ihania nappeja eri vuosikymmeniltä.

 Osa napeista on vielä pakkauksisssaan niinkuin nämä. Oletan, että näitä on käytetty alusvaatteiden nappeina. Ne ovat myös niin litteitä, että ne voi vaikka mankeloida, eivätkä ne mene rikki.

 Äitini on lajitellut paljon nappeja hakaneuloihin niin, että samanlaiset löytyy. Nämä punaiset napit on ollut jossakin vaatteissa ,mitkä äiti on tehnyt meille lapsille kun olimme pieniä. Ne  ovat NIIN tuttuja. Metallinapit ovat harmaista Marimekon taskumekoista. Niitä äidillä oli monta.

Joukossa on hellyyttäviä nappirannerenkaita. Niitä ovat varmaan lastenlapset pujottaneet mammalassa kyläillessään .

Tiistaita

 Tiistai on sellainen päivä, jolloin meikäläinen on aina ihan puhki illalla. Maanantai ja tiistai on koulussa/ kouluissa (maanantaina koulun vaihto klo 10.45-11.05, matkaa kuutisen kilometriä, stressaa ainakin lumikeleillä... ja ainakin etukäteen..) hektistä menoa kahdeksasta kolmeen. Erilaisia ryhmiä, kuudes-, viides-, neljäs ja viimeisenä yhdeksäsluokkalaisia. Välillä välituntivalvontaa ym. Mutta toisaalta niin ihania innostuneita lapsia. Niinkuin tänään viidesluokkalaiset kun virkattiin. On hienoa huomata miten kivalta lapsesta tuntuu kun yhtäkkiä tajuaa miten se virkattu silmukka syntyy ja miten sitä virkkuukoukkua kannattaa pitää kädessä , että homma toimii. Puhumattakaan mitä mitä virkkauksella saa aikaan. Sitten taas on mukava viimeiseksi pitää tuntia fiksuille 9-luokkalaisille, jotka pohtivat tänäänkin lukioiden keskiarvorajoja ym. järkevää. Neljäsluokkalaisten poikien suurin ongelma oli tänäaamuna jättijäälohkare pihalle ja kenelle se kuuluu! Se oli se Putouksen "munamies".., kuulemma... Huh huh.. joskus tälläinen "kalkkis" on ihan äimän käkenä näiden lasten ja nuorten kanssa!

Kotona sitten on ihana ruuan jälkeen istahtaa sohvalle lukemaan uutta Kotiliettä ja kutomaan ihan vaan perussukkaa ilman mitään kommervenkkejä. Niistä tulee ystävänpäivälahja.

                Nekulla oli hauskaa paperipussin kanssa.

Välillä kissat olivat kiipeilytelineellä ja Rosvo taas hellästi nuoli Nekun niskaa..