Virkkauksen viehätys

 Maaliskuu jatkaa kylmyyttään. Minä virkkaan lämpimän värisiä kukkia, kevättä odotellen. Afrikankukkapeitto alkaa olla puolessa välissä. 

 Kun tässä muinoin virkkasin isoäidinneliöpeiton, huomasin , että hyvä systeemi on tehdä paljon aloituksia, niistä pienistä langanlopuista. Nauratti ihan kun luin Arnon & Carloksen kirjasta saman vinkin. Minulla on peiton virkkauksessa ihan tietty systeemi.  Ensin virkkaan aloitukset ja niihin satunnaisesti loput kerrokset. Sitten kun tilkkuja on paljon, ainakin kahteen riviin (24 vähintään), päättelen tilkut huolellisesti. 

 Sitten valmiit tilkut päätyvät pikkuiseen pärekoriini odottamaan sitä kivointa vaihetta. Se on se, kun virkkaan ne yhteen pylväskerroksella. Pylväskerroksessa käytän kolmea väriä niin, etteivät ne  ole koskaan rinnakkain eli ruskeaa, luonnonvalkoista sekä vaalean ruskeaa. Minusta nämä värit rauhoittavat kivasti kirjavia tilkkuja.

 Painoa tälle peitolle tulee runsaasti. Arvioisin, että yli 2 kiloa reilusti. Tämä on siis oikein varsinainen langantuhoaja! Hyvä niin.

 Olen huomannut, että Nekku luulee, että sateenkaaripeitto on hänen. Yleensä se nukkuu peiton päällä

ja näinpä taas tämän hellän kohtauksen, kun Rosvo huolehti pesien hellästi Nekun  niskakarvoja. Tosin usein tämä kohtaus loppuu siihen, että Nekulta palaa käämit  ja silloin saa Rosvo kyytiä!