Olo on kuin maatuskalla, pysähtynyt ja väsähtanyt. Neulominen ei juuri nyt inspiroi mutta olen kuitenkin innostunut, ompelusta.
Eilen Blogistania-ohjelmassa oli Kajsa Wikman esittelemässä hauskoja ompeluideoita.
Samasta aiheesta bloggasi muuten juuri myös Peppi.
Koulussa ennen pääsiäistä oppilaista muutamat tekivät kirjan ohjeella kivoja lintuja. Lainasin tämän kirjastosta tänään, kun sen sattumalta löysin.
Kirja sai minut inspiroitumaan penkomaan kangasvarastojani. Minulla on paljon ihan aitoja 70-, ehkä myös 60-luvun kankaita.
Aika retroja, vai mitä. Kankaat ovat osittain tilkuiksi leikattuja, varmaan äitini suunnitteli niistä jotain peittoa, .. osasta siis...hmm.. 70-luvulla. No, ehkäpä minä sitten toteutan suunnitelman, 40 vuotta myöhemmin!
23 kommenttia:
Uuuu...on ne upeita kankaita.
Oikein tämän päivän aarteita =D
Mitä ihanaa teetkää sen kirjan innoittamana!
Raikkaat värit ja kuviot! Kyllä kelpaa noista peitto tehdä, tai ihan mitä tahansa :)
Voi miten ihania kankaita, nuo oranssit varsinkin ihan herkkuja! Maatuskat on muuten munkin mieleen sain joskus 70-luvulla pappalta sellaisen tuliaisiksi. Mulla on kans kova halu ommella, mutten oikein tiedä mitä tekis. Ensin nyt kuitenkin sukka valmiiksi:) Huomisiin!
Nämä maatuskatkin on ihan aitoja vanhoja maatuskoja, myös 70-luvulta!
Mahtavia kankaita - niiiin ihania. Melkoinen aarre käsissäsi :)
Ja tuossa Kajsan kirjassa on kyllä kauniita värikkäitä juttuja. Tänään vallan innostuin kirjan kansikuvan voimalla siivoamaan työhuoneeni hyllyä joka on kuin pommin jäljiltä, mutta ei siitä vielä noin herkku tullut :)
Tutunnäköiset maatuskat, anoppilassa samanlainen. Ja 70-luvulla on osattu tehdä tosi ihania kankaita! Mietin mikä olisi nätein... ehkä tuo oranssi, jossa valkoisia kukkia :)
No on siinä ainakin värejä ja jänniä kuoseja. Siitä tilkkupeitosta tulee varmasta upea ja ihanan nostalginen.
Kerrassaan hurmaavia kankaita! Onneksi käsityöt ovat harrastus, joten iitä ei tarvii tehdä jos ei huvita! Sitten taas tarttuu puikkoihin kun alkaa huvittamaan!
Retroilta näyttävät kankaasi, jotkut hämärästi tutuilta. Katsoin myös blogistanian käsityötaiteilijasta, en ole tosin hänen blogiinsa enkä kirjaansa tutustunut. Tänään tuli uusin juju-kirje ja taidan ottaa sen seuraavan ruusuaiheisen kirjan. Tuli vähän mamma mieleen ruusuista.
Onpas muutama tutun näköinen kangas, tulee ihan lapsuus mieleen.
Ihania kankaita.
Kajsas bok är fin.. Kajsas mamma är min goda väninna. Deras familj bodde i vår by när Kajsa var liten.. Hennes pappa var lärare här... De bor nu i Vasa. Roligt att Kajsas bok blivit så känd, men tufft är det att leva på hantverk..
Kraam
Sanne
Ihania ja niin tutun näköisiä kankaita ainakin muutamat.
Omasta maatuskastani oli kaikkein pienin jo karannut.
Ihania kankaita! Blogistania oli tosi mielenkiintoinen viimeksi :D
Tuo maatuska-olo on tuttua täälläkin :) Mutta hyvä,että joku innostaa,kankaat ovat kyllä ihania!
Mahtavia kankaita, ihan käypi katteeksi :)
Ihania kankaita - osa jotenkin tutunkin näköisiä.
Nuo maatuskasi tuovat muistoja, aina pienenä tädin luona käydessä leikin maatuskoilla mitä heillä oli pirtin hyllyssä, niitä oli aina yhtä ihana purkaa ja koota. Kotonakin oli maatuska, lie jossain kirpputorilla nyt, ei sitä olisi arvannut, että nytkin olisin halunnut niitä purkaa ja koota :O)
Hmm. Jotkut kankaat vaikuttavat tutuilta, enin osa on ihan vieraita minulle.
Odottelen kiinnostuneena...:D
Onpas iloisia kankaita, mielenkiinnolla jään odottelemaan mitä noista valmistuukaan:)
Oi mitä kankaita!
Sinulla on oikea aarreaitta siellä!
Ihania kankaita, jos ei noista inspiroide, niin ei sitten mistään. Olen myös katsellut tuota Kajsan kirjaa ja todennut jo tehneeni hyvin samansuuntaisia töitä hänestä tietämättä. Tilkkutyöt ovat ihania ja niitä on kiva viedä tuliaisiksi. Nyt on kyllä sellainen keli ollut koko viikon, että pitäisi jostain kankaista hakea inspiraatiota, vettä loipottaa taivaan täydeltä. Oikein rentouttavaa ja inspiroivaa viikonlopun jatkoa ja aurinkoa ensi viikkoon.
Ihania kankaita!
Kaipa se niin on, että niitä töitä jää aina kesken :-)
Mulla on mummon aloittama virkattu peitto tuolla odottelemassa. On vaan niin hirvittävän ohutta lankaa.
Lähetä kommentti