Ihana peittoni

 Elokuun alussa aloin suunnittelemaan vanhoista puuvillasekoitelangoistani (suoraan 90-luvulta) virkkattua peittoa. Hiukan runsas kuukausi siihen meni, että peittoni valmistui.Peitossa on 111 kuusikulmiotilkkua.

Tässä voi vähän omakehu haista, mutta ei voi mitään. Olen peittooni tosi tyytyväinen. Fiilikset oli sellaiset eilen, kun sen sain valmiiksi, kuin olisin ollut rakastunut.... Tiedätte varmaan tunteen haastavan käsityön valmistuttua. Sitä työtä pitää ihastella ja ihastella ja jotenkin tulee pöllähtänyt olo: mitä nyt sitten?  Niin ihana peitto siitä tuli, että ihan pakko virkata vielä tälläisiä lisää.  Lupailinkin jo tyttärilleni, tästä langasta silti meni jo ne kivoimmat värit.

 Virkkasin tilkut viimeistä kerrosta vaille valmiiksi ja viimeiseksi yhdistävän puolipylväskerroksen. Ihana saada peitto sitäkin varten valmiiksi, että olohuone on ollut aikamoinen virkkausverstas ja tilkkuja on kissojen kuljettamana löytynyt vaikka mistä ( myös sohvan alka.... se aukko...;). Lankojen riittäminen oli vähän ongelmallista. Virkatessa lankaa kyllä kuluu uskomattoman määrät. Silti joitakin värejä vielä jäikin.

 Tämä torkkupeitto sopii väritykseltään juuri sopivasti nojatuoliini ja tykkään langan ihanan rouhesta pinnasta. Siksi en sitä mitenkään silittänyt enkä pingoittanut.Reunaan muutaman pylväskerroksen jälkeen virkkasin vain yksinkertaisen rapusilmukakerroksen, monien kokeilujen jälkeen. Peitto tuntuu ihanan pehmeältä ja sopivan painoiseltakin, ei lainkaan niin painavalta kuin Seitsemästä veljeksestä virkattu isoäidinneliöpeitto, jonka virkkasin talvella. Anteeksi siis Cottonella-lanka, jos sinua vähän epäilin, parempana kyllä tunnut peittona kuin hiostavana puserona!

Tilkun ohje on kirjasta Tove Fenang: Nyt virkkaamaan, mutta löytyy kyllä varmaan netistäkin jostakin, vaikkapa esimerkiksi täältä. Itse muutin toisen kerroksen kaksoispylväät kolmoispylväiksi, koska halusin niistä vielä  pulleampia.