perjantai 25. maaliskuuta 2011

Virkkaamista ja tunnustus


Olen ihan innoissani virkannut tilkkuja. Tavoite meinasi jo karata käsistä, mutta eilen mukavana virkkausiltana kirin. Tavoitehan oli viisi päivässä. Olohuone on kyllä aikamoinen verstas ja kissat kokoajan kirittämässä. Tilkut olen virkannut sillä periaatteella, että päättelen langat samantien. Itseni tuntien se on hyvä systeemi. Kun virkkaa langanpäät samantien piilosilmukoilla reunaan ja pujottelee vielä lopuksi niin, että ne jäävät seuraavan kerroksen silkumoiden sisään, säästyy ärsyttävältä päättelyhommalta. Neulaa ei tarvita koko työssä kun tekee näin.
Sain taas tunnustuksen, nyt Marilta. Kiitos Mari! Sinä jo kiitit minua silloin, kun sait saman tunnustuksen minulta ja tämäkin vielä. Siis kopittelimme! Nyt en siis vastaa kysymyksiin, kun niihin jo olen vastannut. Enkä myös pistä tätä eteenpäin kun senkin olen jo kahdesti tehnyt! Mutta silti, kieltämättä tälläinen lämmittää mieltä. Tuntuu, että täältä saa kyllä niin positiivistä palautetta, että se kyllä vääjäämättä tekee terää itsetunnolle! Kiitos siitä, että on niin paljon niitä, jotka ahkerasti kommentoivat kirjoituksisani. Tuntuu kivalta huomata, ettei täällä ihan syyttä suotta jorise.

20 kommenttia:

Sude kirjoitti...

Noihin neliöihin jää kyllä niin helposti koukkuun, ettei osaa lopettaa. Hyvän värisiä neliöitä sinulla.

Sirpa kirjoitti...

Kyllä noi vaan on niin koukuttavia :) Ihania on nuokin...

Lezzie kirjoitti...

Voi kun kauniita!

Zzz kirjoitti...

Hienoja neliöitä :). Olohuone on hyvä käsityöverstas meilläkin ja sitten on vielä keittiö ja työhuone...

Lankojen päättely kannattaa minunkin mielestä tehdä heti, jos se vain on mahdollista.

Perjantaita :)

Päivi kirjoitti...

Alku näyttää hienolta. Ei näytä liian räikeältä vaan kirkkaat värit soluttautuvat hienosti maanvärisiin. Oletko virkannut puuvillasta vai villasta? Siinä mun peitossani oli 7 kerrosta ja lopuksi yhtenäinen pylväsrivikerros. Halusin kaksinkertaisella harmaalla reunukselle (ts. ylin iä-neliön kerros + pylväskerros) rauhoitaa kirkasvärisiä neliöitä.

Anonyymi kirjoitti...

Upeat värit olet neliöihin luonut. Nuo kirkkaat keskustat ja murretut, tummat reunasävyt - kaunista!

Silmukoiden päättelyniksi on kyllä monelle meistä tarpeellinen. Neulalla pujottelu on aika puuduttavaa työtä varsinkin jos tekee isompaa torkkupeittoa. Mutta kertoisitko, jos ehdit, miten tarkalleen teet piilosilmukat loppulangalla, kun en ihan ymmärtänyt. Teitkö värin lopuksi montakin piilosilmukkaa? ja sitten seuraavalla langalla näiden piilosilmukoiden yli?

Paula kirjoitti...

Raikas ja säväyttävä väri- ja sävykokonaisuus. Ja Nekku-tirriäinenkin on taas päässyt kuvaan. Sinulle senkun sataa noita tunnustuksia, joten iloa ja onnea vain!

Daisy kirjoitti...

Hei Auli. Kiva, kun sanot tuon itsetuntoasian ääneen. Tämä on hieno foorumi siinäkin mielessä. Meidän ikäluokkaahan ei ole juuri kehuttu, ettei oltaisi tultu ylpeiksi:)

Auli kirjoitti...

Voin yrittää ottaa kuvat yksityiskohtaisesti miten päätän ja aloitan työn, kun se kiinnosti.

Anonyymi kirjoitti...

Jestas kuin ahkerana tässä blogissa ollaan. Valtavasti jään "jälkeen", vaan kävin kuikkaamassa ja niin hellyttäviä oli kisulikuvat että ihan vaan ilosta katselee niitä...vironvilla liukuvärjätty oli aivan ihana ja nämä mummoruutujen värit sopii hyvin yhteen.
Ja tottahan se on että itsetunto täällä kasvaa kohisten.
Kaunista keväistä viikonloppua

Heleena kirjoitti...

Ihania värikkäitä neliöitä! Virkkaus on koukun kanssa jo sananmukaisesti koukuttavaa. Teen samoin langanpäiden kanssa.

anja kirjoitti...

Kohtahan sinulla on valmis peitto! Kauniita tilkkuja, kyllä niistä lämmin peitto syntyy.

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Olet ahkera kuin aina ! Mitä aijot tehdä neliöistä?
Ups nu skrev jag på finska, tydligen sitter det i att när man läser finska så svarar man ibland automatiskt på samma språk...
Ha en skön fredag kväll...
Kraam
Sanne

Tintti kirjoitti...

Viisi ruutua päivässä kuulostikin aika verkkaiselta tahdilta :-)kaunis peitto tulee.

Minäkin jään odottelemaan tuota päättelyniksiä. Olen ihan opettamalla opettanut itseni päättelemään langat heti saman tien, kun saan työn valmiiksi, kun niin monesti on joku työ jäänyt vain sen verran keskeneräiseksi pitkäksi aikaa.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanan ihania nuo neliöt

Matleena kirjoitti...

Aivan ihanat värit näissä neliöissäsi! :) Minä myös päättelen langat aina saman tien, se sujuu siten kuin huomaamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt meni huonompaan suuntaan toi ulkoasu kyllä. Turhan sekava.

Ulla

Anonyymi kirjoitti...

Eikä mennyt.

Anu

Auli kirjoitti...

Tilanne siis 1-1 rakkaat lapset. Mietin itsekin sitä, että millaiseksi tää menee...Tuolla sivussa alkaa olla niin paljon tavaraa, että se lista venyi kauhean alas...No nyt kokeilen tätä ainakin jonkin aikaa. Nää muutokset on kyllä helppo kumota jos haluaa.

sinisukka kirjoitti...

Hyvä värisilmäsi näkyy!! Kauniin harmonista! Pitäisi minunkin suosia tuota "päättele heti"-linjaa...:D