lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kukkakuvausta








Kauniit kukat kuvasin Helsingin talvipuutarhassa. Siskon opastuksella harjoittelin kamerani makrokuvausominaisuuksia, joihin en ollut tutustunut aikaisemmin. Voi mitä ihanuuksia siellä puutarhassa olikaan. Kuvia tulikin otettua monta kymmentä, kertaheitolla. Jännä kuvitelma: minä kaiken kauneuden keskellä ja mies sirkkelin kimpussa, kohtalokkain seurauksin, kuten jo eilen kerroin....


Kannattaa tutustua, paitsi Helsingin uudistettuun ja remontoituun Talvipuutarhaan niin, myös tavallisen digikameran ominaisuuksiin. Sieltähän löytyy vaikka mitä! Kamerani on  Canon Power Shot SX 200 IS.

Oikein hyvää suunnuntaita kaikille blogia lukeneille ja kiitos kaikista kommenteista ja miehen sormen paranemisen toivotteluista! Ne lämmittivät kovin mieltä!

Mattokauppoja


Järvenpäässä olin ystäväni Päivin luona yhden yön. Ihastelin Päivin mattoja. Ja myös hienosti maalattua kirpparilöytökaappia. Matot oli ostettu Mäntsälästä, siispä sinne! Raitamatto oli toiveissa, sopivaa ei silti löytynyt.

Löysin silti kaksi kivaa. Räsymatot vaan ovat minun juttuni, ei voi mitään!
Paluumatkalla Järvenpäästä poikkesin Tampereen Ikeassa, ei siellä ollut yhtään noin kivoja, vahvoja, kauniita kuin suomalaisen kädentaitajan tuotteet!

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Onni onnettomuudessa


Paljon kauheampaa tilannetta ei voi kuvitella kun eilinen rautiovaunureissu, jonka tein siirtyäkseni siskon kanssa Talvipuutarhan ihanuudesta kauppatorille eilen Helsingissä. Miten kaunis hetki ja ihanien kukkien kuvat vielä silmissä, voivatkin muutua yks kaks painajaismaiseksi tilanteeksi. Hädin tuskin kuulin puhelimen soivan. Siellä miehen tuttu ääni pyysi soittamaan ambulanssin,  oli leikannut käteensä sirkkelissä. Siinä sitten soitin koko täyden raitiovaunun kuunnellessa hätäpuhelun ja vastasin asiaanKUULUVASTI (sisko sanoi, että melkein huusin), etten tiedä kuinka monta sormea meni ja niin edelleen  ja otin vastaan kehotuksen pysyä linjalla. Ihmiset katsoivat kauhuissaan ja sisko kuunteli järkyttyneenä vieressä ja yritti saada selkoa tapahtuneesta. 

Mies sai asiankuuluvaa apua, eli minä hoidin asian hyvin loppuun rauhallisesti. Jokseenkin ruumiistani irtaantuneessa tilassa menin siskon kanssa kaupungintalon alakertaan odottelemaan lisäpuhelua ja tietoa. 
Siellä silmieni eteen nousi valtava sormipatsas! Voiko enää ironisempaa näkyä ollakaan tuollaisessa tilanteessa!



Onni onnettomuudessa. Sormi oli tohjona, mutta luu ehjä ja verisuonikirurgin konsultaation jälkeen se oli tikattu kasaan. Oletettavasti se voi parantua ilman, että sitä tarvitsee lyhentää. Ihmettelin miehelle, miksi minulle soitit, etkä suoraan hätänumeroon? Kuulemma molemmat kädet olivat  veressä ja puhelimella soittamisesta ei tullut mitään ja tuttu nimi oli helposti soitettavissa vain yhdellä painalluksella,  kun se sattui olemaan aakkosjärjestyksessä ensimmäinen. :) 

 Nyt täällä kotona on sormitoipilas ja puuhommat loppuivat toistaiseksi. Mutta, onni onnettomuudessa. Tänään sidettä vaihdettaessa hoitajan mielestä sormi näyttää yllättävän hyvältä ja hyvää siinä kai on se, että veri kiertää siinä.

Kiitos siskoni; oli kivaa kaikesta huolimatta ja tätä varmaan muistellaan vielä monta kertaa! Kun me lähdimme Talvipuutarhaan ja mitä sitten tapahtui...

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Ihmemöykkyjä ja takkaturinaa





 Viime viikon keskiviikkona takka sai viimeisen silauksen. Muurari muurasi siihen antiikkirappauksen.
Kun takka lämpiää, kissat menevät heti sen päälle, joskus näin symmetrisesti. Siellä on usein kaksi pientä möykkyä!
                                                             Nekun tyylinäyte.
                                                      Rosvon asento on vähän valppaampi.
Takasta puuttuu enää listoitus katonrajasta.
Koska piippu tehtiin suoraan takan päälle ja siitä katon läpi, takassa on kaksi peltiä. Niin sanottu kesäpelti auttaa vedossa ja sitä pidetään auki vain sytytettäessä ja puita lisätessä. Silloin savu menee suoraan piippuun ja takan hyvin sytyttyä suljetaan kesäpelti, jolloin alkaa normaali kierto takan hormeissa ja varsinainen takkauunin lämpiäminen. Kesäpelti on alimmainen pelleistä. 
Koska minulla ei ole ollut koskaan takkaa ja muutenkin kaikki lämmittäminen on minulle uutta (kotonakin oli avotakka, jota lämmitettiin joskus ja jouluna ja saunan lämmittäminen oli kotona asuessani isäni "pyhä" toimitus, jota en koskaan oppinut) olen saanut hyvää opastusta miesystävältä, joka on kokenut lämmittäjä; onhan hänellä vuolukivinen leivinuuni ja sauna tietysti lämpiää puilla. 
Takan mukana tuli tarkat ohjeet. Tärkeää on se, että siinä lämmitetään vain 1% uunipainosta, tässä tapauksessa  siis 12kg vuorokaudessa. Siihen määrään emme tietenkään ole vielä päässeet kun ei ole ollut kylmää. Uunimestari kertoi, että useissa vapaa-ajan mökeissä on ollut ongelmia lämmittämisen kanssa. Nykyajan ihmiset ovat niin fiiliksissään takoista (varsinkin jos heillä ei ole kokemusta lämmittämisestä), että pitävät takassa liikaa tulta kuin ikään avotakassa niin, että varaava takka kuumenee liikaa. Siksi Tulikivi satsaa tarkkoihin ohjeisiin, varsinkin kun on ollut tulipaloja, jotka ovat syttyneet piipuista välikatoilla, niiden ylikuumentumisesta johtuen. 

Tuntuu uskomattomalta, että takka nousi tyhjästä toukokuun 12:n päivän jälkeen ja kipusi vielä katonkin läpi. Nyt seuraan mielenkiinnolla sen vaikutusta sähkölaskuihin. Jospa joka toinen kuukausi tullut lähes 440€:n sähkölasku puolittuisi tai edes lähes puoliintuisi, siinä on tavoitteeni. Se selkiää varmaan puolen vuoden sisällä kun täällä Porissakin siirrytään arviolaskuista suoraan mittarilukuun. Odotan jännityksellä ja toivon, että takka maksaa itsensä takaisin. No, jos ei ihan kokonaan niin ainakin osittain, pitäähän ylellisyydestä maksaa. Itse ajattelen myös, että tämä takka on lähivuosien matkustelut. Olenhan kuintenkin  koti-ihminen.

Piirongin laatikossa odottaa pino kuitteja kotitalousvähennystä varten. On muurarin laskuja, peltisepän lasku, sekä pari puunkaatolaskua. Pihasta kaadetut puut ja kuvassa näkyvät miesystän minulle lupaamat puun rangat varmaan lämmittävät takkaa muutaman vuoden. Puiden kaataminen varmaan myös lisäsi takan vetoa, koska talon katto on ollut ennen aikalailla isojen mäntyjen ympäröimä.


Tämä pitkän takkaturinan  myötä oikein hyvää kesäistä viikkoa kaikille!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Pieni vieras

Juhannuspäivänä pieni linnunpoika, rastas varmaankin, poikkesi kuistilla. Siinä se nökötti hetken... kunnes lensi pois. Lentotaito ei ollut vielä kovin hääppöinen, toivottaavsti pääsi takaisin pesäänsä.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Urakkaa


Juhannus meni mukavasti kivassa seurassa läheisten ihmisten kanssa. Vietin juhannusaaton miehen ja hyvän ystävän seurassa. Ihan kotona vaan. Tänään sain valmiiksi urakan KYH-alkujen kanssa, joista tuli t o d e l l a sukkavoittoinen. Viime vuonna sentään tein muutaman tiskirätin, nyt ei ole mitään sen kaltaista, kun halusin käyttää näitä sukkalankoja pois.  Olen aloittanut kesäkuun alusta yhteensä 22 sukat, joista yhdet olen saanut valmiiksi. Kuvassa kolme viimeisintä, joita aloittelin eilen Juhannusjunan seurassa kunnes uni pisti hyppäämään junan kyydistä jossakin Kokkolan ja Kemin välillä... Ihan kiva idea ohjelma oli, hiukan olin pettynyt siihen, ettei ohjelmassa enempää kerrottu junan ihmisten "tarinoita"... Sitä olisin odottanut enemmän.

Tässä lista aloittamistani töistä ja lista siitä, mitä nyt alan neuloa. Näistä on hyvä ottaa kulloisenkiin tilaisuuteen sopivaa, helpompaa tai vaikeampaa. Edessäni on pari yökylä-vierailua ja yksi mökkivierailu, sinne sitten pakataan neulomukset mukaan. En edes viitsi laskea sitä, miten minun pitäisi edetä sukkien kanssa, että ne saisin heinäkuun loppuun valmiiksi, noin tilastollisesti. En meinaa ottaa tätä nyt niin, että saisin nämä tehdyksi. Sen näkee sitten! Onnea kuitenkin muille KYH-porukassa oleville! 

Tästä se lähtee! 
( Ps. En ole seonnut (lopullisestikaan) mutta jostakin syystä tämä blogger ei suostu tekemään järkevää numerointia tuohon listaan, enkä jaksa tapella sen kanssa, asia kyllä kai selkiää tuosta allaolevasta, siis ykkösestä alaspäin vaan...)

Ps. Päivitän tätä listaa sitä mukaan kun töitä valmistuu!

1. Sinikirjavat raitalankasukat VALMIIT
   2.Tico tico- Olga-sukat
   3.Raitasukat vanhasta Nalle -raitalangasta
44.Tico tico- raitasukat kahdesta eri väristä
 5.5. Regia raitalankasukat VALMIIT
66. Nallen sekasotkuväriset ruskeat kuviasukat
77. Olga-sukkamuunnokset
88.   Kesävoi sukat
99.     Kesävoisukat Zeldan langasta  VALMIIT
10.   Punakirjavat sukat VALMIIT
11.   Puuvillalanka- jämäsukat
12.  Nappisukat Päiville VALMIIT
13. Vauvan neule VALMIS
14.Kesävoit Zeldan langasta (samanalaiset toiset)
15. Puuvillasekoitesukat Lidlin langasta
16. Sukat Hjerte-sukkalangasta
17.Puuvillasekoite raitasukat
18. Miehen Seitsemän veljestä sukat
19. Vauvan sukat
20. Tumman harmaat nappisukat
21.Fabel-sukat VALMIIT
22. Piirakkasukat Nallesta VALMIIT
23. Piirakkasukat Seitsemästä veljeksestä






perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannuksen viettoon




Ihanaa kun on kaunis ilma, aurinko paistaa ja kukat hehkuvat auringossa.

 Edelliseen postaukseen ja luonnon ihmeisiin verrattuna nämä tekeleeni vaikuttavat suorastaan tylsän automaattiselta. Neljä sukkaa: Kyhäilyt 15, 16, 17 ja 18,
sekä vauvan sukat 19 ja nappisukat 20. Kolme puuttuu enää, niistäkin just pistin puikoille yhden. Kaksi pitää vielä alkaa, sukat tuntuvat nyt tähän tilanteeseen kaikkein "aivottomimmilta". Aikamoista hässäkkää tässä on ollut viimeisten kuukausien aikana: takan muuraaminen , puun kaatamiset, metsätyöt ja se uusi luokka on työssä vienyt mehuja. Aikalailla yksipuoliset ovat työni verrattu viime vuoteen, jolloin virkkailin ja tein monenlaista, huivejakin sukkien lisäksi. Se, että saanko runsaassa kuukaudessa tehtyä nämä kun on vaan ihan vähän jokaista tehty onkin sitten jo eri asia. No, olen armollinen itselleni :), teen jos jaksan ja ehdin.

Nyt alan juhannuksen vieton, aika lunkisti kuten kuva kertoo. Ihan vaan kotona, ilman mitään stressiä ja paineita.

Hyvää Juhannusta kaikille!

torstai 21. kesäkuuta 2012

Metsästä löytynyt

 Sain metsästä tuliaisena taas erilaisen linnun pesän. Tämä on niiiin suloinen, ettei suloisempaa voi ollakaan.  Minun kämmeneni kokoinen. Tämmöisen nähdessä tulee ihan liikuttunut olo luonnon ihmeellisyydestä.  Minkähän linnun koti tämä on ollut?
 Sisävuoraus on pehmoinen, ihan kuin siinä olisi eläinten karvaa. Mistä ihmeestä pikkuinen lintu tätäkin materiaalia löytää?
 Ulkopuolella on sammalpinta, sekin on niin taitavasti tehty. Voisi kuvitella, että sammalpinta suojaa pesää ulkoapäin tulevalta kosteudelta. Kyllä lintukin on taitava, ei käsistään, vaan nokastaan!


tiistai 19. kesäkuuta 2012

Luokan lankakauppa

 Olen viettänyt kaksi pitkää päivää töissä. Jalat olivat ihan poikki eilisen jälkeen, mutta täytyy sanoa, että tänään olen väsynyt, mutta onnellinen.
 Maanantaiaamuna muuttoporukka kantoi vanhasta luokasta 50 muutto- ja pahvilaatikkoa, pöydät ja tuolit. Minä jäin järjestelemään uutta luokkaa. Olin luokassa kuuteen asti. Ihmeen nopeasti homma sujui, kun kaikki oli pakatessa järjestetty siististi.  Siinä silti riitti pähkäilyä; minne mikin kannattaa laittaa ja varmaan moni esine etsii vielä paikkaansa.  Luokan komistus on lasivitriini, josta tein "lankakaupan", kiitos kollegani Pauliinan idean , hän kun kävi tutustumassa uuteen luokkaan. Oppilaiden on kiva syksyllä aloittaa neuletyö valitsemalla langat ja pienistä puulokeroista sopivat puikot.
 Tuntuu mahtavalta jatkaa lomaa ja ajatella syksyä ja sitä, miten kiva täällä on aloitella käsityönopetusta elokuussa.
Jos olette kiinnostuneita näkemään lisää lisää uudesta käsityöluokasta, käykää kurkkaamssa koulublogiani, jonka päivitin, jotta kiinnostuneet näkevät uuden luokan.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Valmis

Jatkoa nappiepisodiin. Perjantaina lähdin valmiin  villatakin  kanssa  Porin Nauhaan ja Nappiin. Asiantunteva Nappirouva löysi heti sopivat napit ja minä ostin ne tyytyväisenä.
Napinoston jälkeen oli monta asiaa , joita hoidin. Puutarhalta hain kesäkukkia, kävin ruokakaupasssa ynnä muuta.

Kotona aloin hakea nappeja. Löysin tyhjän pussin ja auton penkiltä yhden onnettoman napin. Viimeinen mielikuva oli se, että puutarhalla siirsin kukkien alta takin ja sen kovan onnen pussin missä napit olivat. Todennäköisesti napit tippuivat ja ovat nyt Harjunpäässä Heinosen puutarhan pihalla! Eilen sitten ostin taas samoja nappeja, toisen kerran!

No, joka tapauksessa nyt on neuletakki valmis ja siinä on kasvuvaraa vielä ensi talvelle kummityön poikavauvalle. Ja tämä on toinen valmistunut työni näistä kesäkuun Kyh- töistä, siin KYH 13.

Lanka on Hjerte Garnin lankaa, harmaa vanhaa Novitan lankaa. Ohje langan valmistajalta omin sovellutuksin.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Maailman kiltein kissa

 Minulla on varmaan maailman kiltein kissa. Nimeltään Rosvo Maaria. Mielestäni oli niin oikein, että juuri Rosvo voitti Mustankissan arpajaisissa kissalahjan.
 Paketissa oli kaikkea hienoa ja herkullista  ja koska Rosvo on kiltti kissa, hän heti jakoi kaiken ystävällisesti Nekun kanssa (joka on lievästi sanottuna itsekkäämpi kuin Rosvo, aina ruokakupiltakin tönii Rosvon kuonon pois tieltä!)
Kaikki paketissa oli mieluista, myös kirja, jota lueskelin eilen illalla. Kiitos Mustakissa!

Ja selvyyden vuoksi vielä, miksi Rosvo on kiltti:  ei ole kertaakaan raapinut mitään, esim. tapetteja ja ovia, odottaa aina kauniisti ruokaa kauemmalla tarkkailemalla sitä kuppiin laitettaessa, ei häiriköi öisin. Kerran jäi vahingossa vaatehuoneeseen ja olisi ollut siellä ties kuinka kauan ellei Nekku olisi hänen puolestaan öykkäröinyt huolissaan oven ulkopuolella. Nekku siis on voimakastahtoinen, toisaalta myös arvostaa kaveriaan kun se on hädässä; ilmannkos Rosvo jakoi kaiken kiltisti Nekun kanssa!
Sopivat kumppanukset nämä minun rakkaat kissani!

torstai 14. kesäkuuta 2012

Nappien valitsemisen vaikeus

 Lähdin tänään kaupungille ja ihan vaan nappikauppaan. Kuvitelkaa, ajoin yhteensä parikymmnetä kilometriä pakkomielteenä saada just ja heti sopivat napit! Keskeneräiseen neuletakkiin! Jonka jätin pihalle pingotukseen. Ei järjen häivääkään.  Mukana minulla oli vain pari langanpätkää. Kävin kahdessa nappikaupassa, eikä niitä Porissa enempää olekaan.  Palasin tyhjin käsin, en löytänyt nappeja , joista olisin tykännyt.
Huomenna menen uudestaan, nyt sentään valmiin neuleen kanssa. Jospa ne sovittamalla löytyy. Minun mahtavissa nappivarastoissani (ainakin miljoona, suurin osa äidin perityistä varastoista) oli tasan näitä yksiä turkooseja, mutta nekin ovat mielestäni liian haaleita. Miten voikaan olla raivostuttavan vaikeaa aina juuri tuo nappihomma!
Tai sitten minulla on pahemmanlainen   nappiongelma!  (olenko ainoa?)

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Lisää tätä samaa

                                          KYH 13, vauvan neule.
KYH 14, sukat samalla mallilla samasta langasta kuin edelliset valmistuneet. 

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Metsässä

Mies meni metsään. Niinsanotusti kränämetsään. Karsimaan kaadettujen ja kaatuneiden puiden oksia. Se on hänen lempihommiaan.
 Koska hän on ystävällisesti luvannut minulle polttopuut lupasin mennä ilahduttamaan häntä.
                     Mikäs sen mukavampaa kun matkaakin on vain pieni kävelymatka.
 
                     Kiva oli viedä kahvit, leipiä ja herkkuja, joista jäi vielä iltapäivän piristeeksi.
Traktori on vanha kunnon Massikka. 

Metsäperävaunu on omaa tekoa ja kuten kuormasta näkyy, meille kelpaa pienenpikin polttopuu. 
 Mutta nämä näin ensimmäistä kertaa ihan käytössä. Näistä olen aikaisemminkin kirjoittanut. Nämä ovat siis miehen itse ompelemat.

                         Voiko ihanampaa ollakaan kuin kesäinen hetki suomalaisessa metsässä!
Ja hyvässä seurassa (jos ei hyttysiä oteta huomioon!).  Kiitos etukäteen polttopuista J!