tiistai 29. maaliskuuta 2011

Innostava reunuskirja

 Asun  10 km:n päässä keskustasta. Viime vuosina kun olen asunut pääasiassa yksin, olen pyrkinyt siihen, että kun tulen töistä kotiin, en sitten lähde mihinkään jos ei ole ihan pakko. En viitsi ajaa autolla pariakymmentä kilometriä käydäkseni ärrällä ostamassa irtokarkkeja (esim...! ). Säästyy bensaa ja ehtin nauttia kotona olosta, kun olen usein väsynyt töiden jälkeen.
No, tänään seitsemältä, kun olin juuri menossa suihkuun, tuli tekstiviesti. Adlibris-paketti oli saapunut. No se oli PAKKOtilanne! Vaatteet päälle, auto tallista ja J jäi ihmettelemään minne häivyn. Sanoin vaan, että pakko käydä postissa.  Ihana reunuskirjani oli saapunut. En pettynyt siihen. Se oli oikeastaan parempi kuin kuvittelinkaan.
 No, sitten kirjaan.
Kirjassa on 150 erilaista reunavirkkausohjetta seikkaperäisine piirrosohjeineen. Hienoa on se, että jokaisessa selitetään aina myös kääntyminen kulmassa. Jotakin hienoa haluan tehdä tilkkupeittoni reunaan, koska mielestäni loppuviimeistely on aina se viimeinen silaus.
Pitää vähän kehua vielä Adlibris-kirjakauppaa. Tilasin kirjan perjantaina ja nyt se jo tuli. Ja tässä välissä oli sentään viikonloppu. Kirja maksoi 13,10 €, postikulut eivät mitään ja ostin siis mielelläni vielä SOS-lapsikylän kirjamerkin eurolla. Lasku tuli mukana ja maksuaikaa on 14.4 saakka. En kyllä tiedä miksi postikulut eivät maksaneet. Ehkä joku tarjous, en huomannut sitä missään muutakuin sitten "kassalla". Täytyy sanoa, että kirja on mielstäni usein edullisempi ostos kuin usein aikalailla toisiaan toistavat lehdet, esim. Novita-lehdet. Tästä kirjasta uskon riittävän ideaa vuosikausiksi. Parin lehden hinnalla saa jo tälläisen kirjan.

 Tilkkupeittoni edistyy. Ja nälkä kasvaa virkatessa. Nyt olen jo ylittänyt alkuperäisen tavoitteen. Päätin kuitenkin tehdä isomman, vaikken kauhean isoa.  Hyvää illan jatkoa kaikille ja hyvää viikonjatkoa myös! Taas ollaan jo pian kääntymässä viikon "paremmalle" puolella eli kohti viikonloppua. Miten aika huristaakaan!

29 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Kiinnostava kirja! Mää ole parin viime päivän kyl kattellu perenna-ja pihakirjaa kuvitteellist puutarhaani varte. Peitostas tullee persoonalline, raikkaat ja iloset värit ja tummat sävyt niitte kontrastin antaa oma lisäsäväykses.

Auli kirjoitti...

Paula, sun tarvis kyllä saada joku viljelypläntti. Viimeistään kun jäät eläkkeelle!

Neferi kirjoitti...

Yllytyshullu tilasi juuri äsken tämän kirjan. Ja nyt vain odotellaan :).

Mukavaa viikonjatkoa, taitaa kevätkin jo alkaa kolkutella...

Anneli kirjoitti...

Kiva nähdä millaisen reunuksen valitset. Peitossa on ihanat värit.

Sirpa kirjoitti...

Juu,tuollaisen haluan minäkin! Ihan ehdottomasti! :) Peitosta tulee kaunis!

Mari kirjoitti...

Tämä kirja ja ne pari edellistä, joita esittelit, ovat nyt matkalla englannista minulle(ja tietysti sitten vielä pari ihan muuta, kun kerran tilaus laitettiin) :))
Syy ei kokonaan ole sinun, olen katsellut niitä myös jo jonkin aikaa :)

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

HEJ ! Den boken måste jag ha tack för tipset.. Jag förstår precis hur det är när man vet att det kommit något på posten som man väntat på.. Jag är likadann...
Min moster har nu börjat blogga för ca 2 veckor sedan... www.ostnyland.ylebloggen.fi Gritt Lindroos heter hon. Mina systerdöttrar som bor i Bryssel och har en belgisk farmor tycker att finska mormödrar och farmödrar är fantastiska då de kan använda datorer. Deras farmor kan inte ens använda mobiltelefon.. Så gammaldags är det i Belgien...
Ha det bra ! Är så skoj att läsa dina texter du skriver så skojigt och ledigt !
Kraam
Sanne

Päivi kirjoitti...

Innostava kirja. Mä kyllästyin nyt villasukkien kutomiseen, kun meidän talon myyjäiset peruuntuivat. Mulla on noin 20 sukkaparia valmiina...
Aloin sun blogin 'alisaburke:n' innoittamana virkata kesäpeittoa ohuesta puuvillalangasta. Enkä siis osta lisää lankoja!

Matleena kirjoitti...

Kyllä vaan tarttee minunkin tuo kirja tilata, kun vaikuttaa niin tarpeelliselta. Enhän minä muuten! ;DD

Villaruusu kirjoitti...

Kivan oloinen kirja, voisi olla tarpeellinen. Olen samaa mieltä siitä, että reunus viimeistelee työn. Sillä todella saa ihmeitä aikaan.

KristiinaS kirjoitti...

Jep, samaa mieltä oon, että kirja on kivempi ja usein monipuolisempi kuin lehdet. Mulle ei enää tule mitään kässälehteä, ostan sitt irtonumeron jos on ihan pakko. Pari kirjaahan jokin aika sitten ostinkin. Adlibriksellä on nyt postimaksuton toimitus, en muista kauanko on. Semmosta on kylläkin usein. Nopea toimitus on ollut aina, ja tiedotuskin pelaa.

pikkudidi kirjoitti...

Huikea määrä tilkkuja! Sanoo ihminen, joka on viimeksi koskenut virkkuukoukkuun ala-asteella. ;)

Lila kirjoitti...

Tää olis kyllä oikeestaan ihan pakko saada:)

Käsityönopettaja kirjoitti...

Kirjat ovat ehdottomasti parempi investointi. Kuvat ovat laadukkaampia ja ohjeet selkeämmin/huolellisemmin ilmaistu.

Jännä, miten ihmisen mieli muuttuu. Muistan kuinka tyhmältä tuntui yläasteella virkata pyyhkeeseen reunapitsiä. Se oli meillä pakollinen työ seiskalla, ja tuntui täysin absurdilta: ei olisi tullut mieleenkään laittaa jotain "mummopitsiä" tekstiileihin!
– Mutta nyt sitä huomaa haaveilevansa juuri tuollaisista reunapitseistä.. ja miettivänsä, tilaisiko tuon kirjan.

seijastiina kirjoitti...

Hyvä kirja!
Noita tilkkuja olen meinannut alkaa tekemään jo ties kuinka kauan, en vaan ole saanut aloitettua.
Kaunis peitto ♥
Mukavia leppoisia maaliskuun vika päiviä.

Jaana kirjoitti...

Hieno kirja, itsekin kerään käsityökirjoja hyllyyn, tulee myös niitä lehtiä. On ne parempia kuin muut "naistenlehdet".

Heleena kirjoitti...

Peitostasi tulee ihana! Tuo kirja täys saada, ettei aina tekisi vain rapuvirkkausta ;-D

Sari kirjoitti...

Peitosta tulee upea! Tuo kirja vaikuttaa sellaiselta, että taidan itsekin pistää harkintaan.

Pirjo kirjoitti...

Vaikuttaa kyllä tarpeelliselta kirjalta.. Täytyykin mennä tuonne Adlibrikseen tutkiskelemaan kun noin kehutte sitä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Eikö tohon peittoon ois aika jännä tommonen röpelöinen kukkareunus, mikä tossa kirjassa näkyy? Sen vaan tekis yksivärisestä, tummasta langasta.

Kuinka paljon jaksat virkata? Mä voisin tykätä tommosesta tilkkupeitosta kanssa. Olis enemmän fiilistä kuin niissä IKEAn.

Anonyymi kirjoitti...

ja toi oli siis minulta.

Ulla

Auli kirjoitti...

Joo, arvasin Ulla.Siinä on monta hyvää reunusvaihtoehtoa.

Emil kirjoitti...

Kivan oloinen kirja, vois alkaa reunustella kaikkea... Röpelöisen kukkareunuksen minäkin valitsisin. Peitonkin ottaisin...
Mitäs luulet, onko hullun höperön hommaa suunnitella niistä japanilaisista virkkuukukista jonkin sortin liehuhelmaista kukkatakkia? En pääse eroon ajatuksesta. Kukkatilkkuja on tulossa puro-langasta, joten se on läkähdyttävän lämmintä huiviksi, mutta reikäisenä takkina menettelisi kastelukannukävelyillä.

Sisarellesi,
että äitini (pankki) osti siirtolapuutarhamökin jäätyään eläkkeelle (minun ehdottamani ja valitsemani)...JA NAUTTII. (Ruukkupuutarha pysyy tietenkin paremmin hallinnassa. Sekin on hyvä vaihtoehto multasormelle).

(siis Emilin äiti l. RvaPioni)

Auli kirjoitti...

Rva Pioni, ilman muuta kukkareunusta voisi kokeilla takin reunaan. Minulle tuli hommia kun molemmat lapsen ottaisivat isoäidin peiton. Loppukevät taitaakin mennä virkatessa. Tämän keskeneräisen pidän kyllä itse. Siirtolapuutarhamökki olisi ihanteellinen kerrostaloasujalla. Oma tonttini (20 aaria on vähän turhankin iso meikäläiselle. Jos sisko asuisi Porissa voisin luovuttaa maata hänelle! :)

tuike kirjoitti...

just lähetin sulle kommentin ja aivan täsmälleen samaan aikaan ilmestyi sun oma kommentti tuohon ruutuun ja mun katos! YHyyyy!

No kirjoitin vaan, että tommosen kirjan takia kannattaa jättää suihku väliin ja että mäkin surffaan trendien huipulla kerrankin: en liiku kotoa minnekään iltaisin, kun ei ole enää lasten harrastuksissa kuljettamista.

ja että alan kyllästyä isoäidin neliöihin :-)

Päivi kirjoitti...

Auli, päättelen et sun pitää aikeistasi huolimatta mennä taas Lavikolle tai tulla Oulunkylään. Siellä on ihanat valikoimat eri värisiä ja paksuisia puuvillalankoja.

Auli kirjoitti...

Voi olla mahdollista....

Auli kirjoitti...

Tuike, mäkin kyllästyin jo töissä niihin mutta kotona taas innostuin... Ehkäpä päässä viiraa..;)

Saila kirjoitti...

Minustakin adlibris on ollut hyvä. Heillä on aika usein ei-postikuluja -tarjouksia.
Aivan ihana tuo kirja, voi että!! Tuo reunus, jossa on pikkuisia kukkia varsien päässä on ihan übersöpö!