tiistai 27. toukokuuta 2014

Ystävyyspeitto


Virkkaaminen vie taas mukanaan. Kuin aalloilla keinuisi kun virkkaa tätä aaltoa: neljä pylvästä, kaksi yhteen,  kaksi yhteen , neljä pylvästä,  kaksi samaan,  kaksi samaan....
Tämä on nyt neljäs peitto, jota virkkaaan tällä tyylillä, tosin hiukan erilaisia ovat kaikki olleet.  Tämän virkkaan ystävälleni Päiville, jonka ystävyys on kestänyt tiiviinä 37 vuotta. Tapasin hänet ensimmäisenä päivänä aloittaessani opiskelun Helsingin yliopistossa syksyllä 1977. Satuimme istumaan ensimmäiselle oppitunnilla vieretysten ja meitä yhdisti ainakin yksi asia hetimiten: kynsienpureskelu! Myöhemmin olemme päässeet kumpikin jollakin tavalla silloisesta tavastamme, mutta meitä yhdistää monta muuta asiaa vieläkin, kummitytöt Anni ja Ulla, sekä mutkattomuus ystävyydessämme. Ja monien elämäntilanteiden jakaminen ja luottamus. Ja se, että sanomme aika suoraan, joskus luulen, että Päivi suuttuu, muttei suutu kuitenkaan, ainakaan lopullisesti. 


Muutama viikko sitten Päivi kävi ostamassa Siikaisten Leväsjoen  Liljan lankakaupasta Drops-Karisma langat aaltopeittoon, jonka lupasin hänelle virkata. Värit ovat niin Päiviä! Näen näissä murretut mausteen värit ja myös Päivin kodin värit.


Kolmasosa peitosta on virkattu. Ensi viikolla se suuntaa kanssani Punkaharjulle, jonne irtaudun kotikuvioista yli viikoksi. Sopivaa retriittiä virkata hyvän ystävän seurassa edessä avatuva Puruvesi. (Toivottavasti sentään ilman toppatakkia!) No, tehdään me siellä muutakin, mm. meinataan kiertää koko Puruvesi ympäri.


Peiton suunnittelu oli tarkkaa työtä. Koska lankoja on eri määrä punnitsin yhden kerroksen kulutuksen ja laskin kuinka moneen raitaan yksi lanka aina riittää. Suunnittelin kokonaisuuden niin, että ne värit, joita on vähemmän riittäisivät tasaisesti läpi peiton. Reunuksesta tulee harmaa, siihen on alunperin varattu enemmän lankaa. 


Tämä on niin kivaa.
Koulun loppurutistuksen takia, pihakiireiden ja virkkausmaanisuuden takia koko blogimaailma on on ollut jäähyllä. Mutta kyllä taas palaan, kunhan loma alkaa!


perjantai 23. toukokuuta 2014

Arkipäivä 5/5 :Perinteistä kesän alkua


 Tänään arkikuvassa tämän ennen kesälomaa toiseksi viimeisen perjantain menoa.


 Opetin kymmenelle tytölle miten kukkaseppele solmitaan ja tytöt olivatkin niistä innoissaan.  Hassu  juttu, etteivät osanneet tehdä seppelettä. Minusta oli nuoruudessani ihan itsestään selvyys, että kukkaseppeleitä solmittiin.



Viimeinen tunti menikin pesäpallokentän reunalla opettajien ja oppilaiden pesäpallopeliä katsoessa. Sen pelin oppilaat voittivat  ja hyvä niin!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Arkea 4/5: Kesäpihan klaarausta


 Eletään  ihanaa aikaa, mutta ei pidä luulla, että olisin pihakiireiltäni jättänyt arkikuvahaasteeni viikoksi. Ihan muita kiireitä on ollut sekä työkiireitä. Ja ärsyttävä tauti, joka iski, mutta on nyt lääkkeillä talttumassa. Töiden jälkeen olen raatona vaan huilannut melkein viikon!


Nyt on työasiat viittä vaulle viilattu ja niinpä nyt sainkin rauhassa tutkailla pihaani, joka on kokenut muutoksia sitten viime kesän.


Takapihan puolelle on kevään aikana tehty uusi tie ja lähipelto tontitettu kunnallistekniikan hienouksilla. Oma kunnallistekniikkani (uusi vesijohto, viemäri, sekä hulevesiviemäri) odottavat tontin rajalla, sitä, että ne jossakin vaiheessa kesällä yhdistetään taloon. 
Uuden vimäriliitännän tieltä kaadettiinkin sitten kolme isoa puuta (n. 16 yhteensä on kaadettu tämän vuosituhannen puolella!) Kesällä pihassani on varsinainen hurlumhei, kun kaivuri  myllää nurmikkoa ja puskia sileäksi.


Kannot on vielä "vaiheessa", mutta polttopuuta riittää,


 pätkinä 


 ja pinossa. Nauroinkin tässä miehelle sitä, että kun silloin  12 vuotta sitten sanoin miehelle, etten tarvi ketään pihatöitäni tekemään, niin näissä hommissa en kyllä pärjää.


Muutenkin tässä pihassa eletään uudistusten aikaa. Viime viikolla tästä sai kyytiä kuusi mustaherukkapensasta, vanhaa ja surkeaa.


Eilen mies veti pyynnöstäni sileäksi usean neliömetrin perennapenkin, jotaka romahtivat selkävaivojeni takia muutamassa vuodessa rikkaruohoryteiköiksi. Silti oli kiva huomata , että komean lupiinikokoelman oli mies säästänyt yhteen nurkkaan ihan ilman , että huomasin sitäö ehdottaa. Siinä se onkin hyvä, nurmikkoon rajoittuvana!



Ensimmäiset puskat kukkivat, äsken istuskelin pihalla vain kuunnellen linnunlaulua, sitä en nyt tässä voi jakaa, valitattavasti.


 Pihan villikot ilahduttavat ja kauhistuttavat. Lemmikkejä pihassa kasvaa vaikka kuinka paljon,


mutta jättipalsamin taimet hirvittävät. Niitä pihassani on ollut vain pari vuotta, ja niistä haluan eroon.

Runsas viikko lomaan, jee! Oikein hyvää kesäistä  loppuviikkoa kaikille!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Arkea 3/5: Kissojen kanssa


Minun elämässäni on aina ollut kissoja. Lapsuudenkodista muistan Mikun, Arvon ja Aliisan ja ihan viimeiseksi äidin kissan Jaskan joka alunperin oli Helsingistä löydetty roskiksesta, mutta joka päätyi pikkusiskolle ja sitten äidille. Myös kahdella siskolla on kissoja, sekä vanhemmalla tyttärellä kaksi ja nuoremmallakin varmaan jo pian!

Tässä kuva eiliseltä illalta kun yritän virkata. Eihän siitä mitään tullut!


Kun tuli kerros valmiiksi ja työ olisi pitänyt kääntää niin Nekku kävi makuulle.


Aamulla Rosvo syö ruohoaterian keittiön ikkunanlaudalla. Mies huolehtii siitä, että aina on tuoretta ruohoa kylvettynä pariin rasiaan.


Kuivamuona-ateria on keittiön kapella tasolla. (mahdollisille hygieenikoille lisättäköön, että tällä tasolla ei ole ihmisten ruokia, eikä astioita....)


Kun päivällä talo on tyhjä ihmisistä, kissat nukkuvat omissa kätköissään. Niillä on kaikki huoneet käytössä.
Mutta kun tulen kotiin niin ne ovat ovella vastassa ja kun sytytin uunin, ottavat molemmat heti lämmön vastaan.


Koska talossa on lankaa, kissat ovat usein siellä missä langatkin. Niinpä neuleeni eivät varmaan oikein ole soveliaita kissa-allergisille...


Viime syksynä ostimme uuden kissan kiipeilytelineen. Kun se oli kasattu olin vähän sitä mieltä, että taisi karata mopo käsistä. Niin massiiviselta se näytti. Mutta nyt olen sitä mieltä, että se on just passeli. Jos pitää sisäkissoja, pitää niiden viihtyvyyteen satsatakin. Siinä on hyvin linnunvakoilupaikkoja,


sekä mukavia kellimispaikkoja. Tässä tilanne juuri nyt ilta-auringossa.







tiistai 13. toukokuuta 2014

Arkikuvat 2/5: Autoilu avartaa


Ajoin kortin 26-vuotiaana. Meillä kotona ei ollut autoa. Isä ajoi junaa ja me perheenä matkailimme junalla kesäisin, olivathan matkat silloin ilmaisia (silloin oli kyllä mahtavat edut veturinkuljettajilla, tuskinpa enää...) Inhosin aluksi autolla ajamista ja opin sen kunnolla vasta sitten, kun sain ihan yksin harjoitella ilman, että kukaan ähisi pelkääjän paikalla.
Koska minulla on autotalli hyödynnän sen. Inhoan auton rapsutusta ja kosteita tuulilaseja, toisaalta myös lämmitysjohtojen kiinnitystä ja siksi autoni on aina kouluaamuisin tallissa. Talli on niin ahdas, että uuden auton ostaessani, se ei meinannut mahtua ovesta. Mies keksi soveltaa rekkahalleissa näkemäänsä ajoapua, keltainen naru auttaa tiukkaa talliin ajoa! Siitä pystyn katsomaan niin, että se reilu 5 cm jää kummallekin puolelle sivupeiliä!



Nykyään autolla ajaminen on minulle ihan välttämätöntä, koska kahdesti viikossa vaihdan koulua välitunnilla. Autolla ajaminen on minusta kivaa  ja mielestäni olen siinä hyvä. Eipä ole pellit kolisseet montaa kertaa, eikä kertaakaan pahasti. 6km:n koulunvaihtomatka sujuu vauhdilla, mutta on välillä kyllä stressaavaa., etukäteen. Varsinkin talvella ja liukkaalla. Tänään oli taas SE päivä. 9.45 loppui tunti Kaarisillan yhtenäiskoulussa. Minä jo rutinoituneena valmistan nopean lähdön jättämällä autoni mopoautoparkkiin, koska siitä on nopeampi huristaa matkaan. Tarkkana naisena yritän silti välttää mahdolliset haverit ja jätän auton välituntialueen toiseen päähän, jotta se olisi turvassa kolusta myöhästyviltä kiireisiltä mopo- ja mopoautokaahareilta, sekä pikkupoikien palloleikeiltä. Parkkipaikalle on pidempi matka, näin säästän pari minuuttia.


6km:n matkalla maisema muuttuu kerrostalolähiöstä


lähes maalaismaisemaan.



60 luvun lähiökoulu muuttuu 50-luvun tyypilliseen suomalaiseen kolmikerroksiseen. Näitä on varmaan samankaltasilla piirustuksilla rakennettu monta ympäri Suomea. 

Eilen kuulin ilouutisen. Ensi vuoden lukujärjestyksessä minulla ei ole yhtenäkään päivänä tätä koulunvaihtoa, vaan saan joka toisen päivän viettää ihan koko päivän vain yhdessä koulussa , kolme pääkoulussani ja kaksi tässä Ruosniemen koulussa! Hienoa, tätä olen odottanut jo lähes 20 vuotta!

maanantai 12. toukokuuta 2014

Arkeani 1/5: Hyvää maanantaiTYÖpäivää!


Sain Satunnainen Paulan blogista haasteen kuvata arkeani viiden päivän ajan. Tämän jo kävin läpi facebookissa, mutta menköön nyt täälläkin. Tähän voi aina ottaa uusia näkökulmia. Itseasiassa hauska pohtia omaa arkea, kameran läpi. No, tästä se lähtee. Tänään keskitytään tyypilliseen  maanantai-työpäivään..

Aamuinen hetkeni on aina samanlainen kun menen kahdeksaksi.. Kahvit ja aamupala ykkösen aamutv.n seurassa ja usein siinä teen vähän jotakin käsityötä. Se on se minun aamujoogani. Töihin lähden aikaisin, tykkään rauhoittua hiukan ennen härdelliä.


Luokan ovi johtaa värikkääseen käsityömaailmaan ja usein astun luokkaan jo varttia yli seitsemän!



Tällä hetkellä luokka on täynnä valmistuneita töitä, koska niitä juuri arvioidaan, aamulla sentään tuolit on vielä rivissä, päivän aikana se ovat usein erilaisissa ryhmissä.


Ensimmäiset kolme tuntia vietän kansainvälisessä seurassa. Käsityöryhmässäni on lapsia Afganistanista, Thaimaasta, Virosta, Venäjältä, mutta sentään kuusi ihan täältä Suomesta. Yhteensä koulussamme on neljästätoista eri maasta peräisin olevia lapsia. Tässä kaikkien maiden liput koulun käytävällä. Liput hankittiin tänä vuonna, ne varmaan ovat lapsille tärkeitä. Tänään muuten yksi tyttö alkoi virkata Afganistanin lipun väristä työtäkin. 


Välituntivalvonnassa klo. 8.45 on rauhallista ja ilma suhruinen.Ysiluokkalaiset pelaavat pesäpalloa taustalla, heillä on liikuntatunti menossa. Kolmosluokkalaiset pelaavat vasemmalla panna-areenassa jalkapalloa, pienet yleensä kiipeilevät kiipeilytelineessä, jonka nimi on koulussamme muuten Tarzan! Kumpikin paikka on niin suosittu, että niissä on tarkat aikataulut kullekin ikäluokalle, ettei tule kahnauksia.  Aika monipuolista touhua siis välituntisinkin, kun on kaiken ikäisiä ykkösluokasta ysiin. 


Joka maanantainen viikkopalaveri opettajainhuoneessa on ainoa poikkeus normipäivään, muuten se soljuu tasaista samaa vauhtia kolmeen saakka, tunti tunnin jälkeen, välitunti välitunnin jälkeen, välillä toki ollaan välitunnit sisälläkin.. Ryhmiä on yhteensä kolme päivän aikana, mamu-ryhmä ja 5-luokka- yhdistelmä, kolmosluokka ja kuudes luokka. Virkataan, ommellaan ja taas virkataan.

Kotiin lähden varttia vaille kolmen aikaan ja poikkean välissä lenkillä ystäväni Marjan kanssa puolessa välissä koulusta kotiin, niinkuin monenna muunakin maanantaina. Sitten kotiin suihkuun, syömään ja huilaamaan. 





Äitienpäivän jälkeen

 
Kovin oli rauhallinen äitienpäivä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin sai esittää nukkuvaa aamulla ja kuunnella äitienpäivään liittyvää lasten kuhinaa. Silti tämäkin äitienpäivä oli mukava omine kivoine juttuineen, neuloin vauvanmyssyn perinteisellä hyväksi todetulla mallilla. Se tulikin valmiiksi, mutta näytti hiukan isolta ensimyssyksi ja  uusi on jo tekeillä samalla ohjeella, mutta ohuemmasta langasta. Tämä perinnemyssy on Karismaa ja sitä meni ihan tasan yksi kerä (50g) tähän myssyyn.

 
Kokeilin Kinuskikissan tiikerikääretorttu ohjeella leipomista ja hyvin onnistuikin ja hyvää oli
 (ja muisto vaan). Tässä tortussa oli suklaakermavaahdon raikastajina mandariininlohkoja, purkkisellaisia.

 
On ihanan keväisen valoisaa, sen jopa huomaa sisällä olohuoneessa!


perjantai 9. toukokuuta 2014

Yhtä virkkausta vaan


Tänä koko kevät tuntuu nyt olevan vaan yhtä virkkausta, eikä loppua näy. Aloin sairaslomalla maaliskuussa virkatuilla pikkupehmoilla, vauvan puuvillapeiton kautta siirryin virkkaamaan siskoltani saaduista turkkilaisista puuvillalangoista isoäidin kuusikulmoita.  Näita sitten runsaassa viikossa virkkasinkin mielipuolisella vimmalla illat ja aamutkin...sekä muutamt välitunnit.  Tässä valmiit. Lankaa piti ostaa lisää ja  tämä projekti jatkuu, jatkuu.  Nyt virkkaan lisää sinisiä. 


 Lähdin turkoosin ja vihreän kautta keltaiseen ja oranssiin, 


punaiseen ja violettiin.


Mutta kyllä näitä tillkkuja tarvitaan paljon, jotta saisi edes jonkinkokoisen peiton!
Mies pyöritteli siinä vaiheessa päätään, kun fiilistelin, että osaan periaatteessa virkata silmät kiinni kerroksen alusta  loppuun. Tässä kun on helppo vasemmalla kädellä tunnustella, mihin seuraavaksi oikea käsi iskee koukun. Hmm... onkohan tämä jo huolestuttavaa hourupäisyyttä!


Meinaan yhdistää sitten joskus tilkut äidiltä perimällä markka-ajan valkoisella langalla, jota on muovikassillinen. Uskon, että se raikastaa. Nyt kuitenkin jatkan välillä villalla. Minua odottaa lähes valmis nojatuolin päällinen, jota aloittelin edellisessä postauksessa, sekä ystäväni Päivin lankapussi, josta lupasin virkata hänelle aaltoraitasen torkkupeiton. 


Mutta sokerina pohjalla, oppilaitten tänään valmistuneita virkkauksia. <3  Klikatkaa kuva suuremmaksi. Kuinka hienosti jo viidesluokkalaiset osaavat virkata, heistä kun suurin osa ei ollut virkannut aikaisemmin kuin ketjusilmukoita.