sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Valmis konttineulehuivi


Tämä viikko on ollut varsinainen konttineulomisviikko. Aloin viime lauantaina neuloa tätä huivia ja eilen sain sen valmiiksi. Se oli siis viikon projekti. Lanka on virolaista liukuvärjättyä villaa, huiviin meni koko vyyhti 145g.Langan olen ostanut monta vuotta sitten.Itse olen joskus vuosikausia sitten kokeillut konttineuletta. Siitä en paljoa muistanut. Niinpä hyvät ohjeet olivat tarpeen. Tosi hyvät ohjeet löysin täältä pdf-tiedostona sivun alareunasta.Muutaman ruudun tehtyäni neulominen sujui ja oli kivaa, kunnes... Pari kertaa tein virheen niin, että yks kaks ruutuja oli leveyssuunnassa  enemmän kuin piti. Konttineuleen neulominen on sellaista, että rytmi pitää säilyttää. Jos oikean ja nurjan puolen kerrokset menevät sekaisin niin sitten voi käydä näin. Ei enää tiedä kavennetaanko oikealla vai nurjalla kerroksella. Kerran huivista nousi ylös puolikas kuutio.Aika jännää, jossakin se voisi olla hienoa, muttei nyt ehkä tässä huivissa. Vieläkään en edes tiedä mitä siinä tapahtui. Viimeistelin huivin huovuttamalla sitä hiukan käsin villanpesuaineliuoksessa. Siitä tuli niin pehmeämpi ja sain pinnan pikkusen huopumaan. Suosittelen konttineuleen neulomista, se on jopa hiukan koukuttavaa. Silti: nyt MINÄ haluan neuloa perussukat valmiiksi ja rentoutua ilman aivojumppaa!





36 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

Siitä tuli kiva! Vaikka kyllä minullakin tuntuu olevan nyt perussukkamaraton päällä, mitään muuta ei huvittaisi tehdä :)

KristiinaS kirjoitti...

Tää on hieno kaulaliina, kivat värit ja pikkuhuovutus on nappijuttu.

Rva Pioni kirjoitti...

Aivan mahtavan mukava siitä tuli!
Minun pitäisi nyt päästä kiinni sopivasti haastaviin tekemisiin pysyäkseni muissa puuhissa, kun kaiken sellaisen maistelemisessa, joiden maut jo tiedän.
Nuo kuvatkin ovat tosi iloiset ja onnistuneet. Minä en osaa kuvata mitään töitäni, muuta kun ehkä pihapuuhia.

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Fina färger ! Har inte prövat på att sticka en sådan teknik...
Resultatet blev jätte snyggt !
Kraam
Sanne

Paula kirjoitti...

Näyttäisi käsityöltä, joka minuakin kiehtoisi. Paitsi jos pitää keskittyä aivojumppaan..., siinä olen joskus aika huono. Tulee tästä mieleen oma sateenkaari- eli väriympyrämattoni.

Auli kirjoitti...

Joo, Paula. Nyt kun sanoit niin se on aikalailla samanlainen. Siitä tulikin mieleen, että pistä se joskus blogiisi kun se on niin kaunis!

Tintti kirjoitti...

Onpa kaunis huivi! Tuollaisen teen, jos minulle jää tuota lankaa siitä projektista johon sen hankin (jota sitäkään ei ole vielä aloitettu).

Ihana!

Lila kirjoitti...

Todella kaunis huivi! Väri on myös ihana:)

Irmeli kirjoitti...

Herkkuvärit, ja muutenkin hauska malli:)

Saila kirjoitti...

Ihana, haastavaltahan tuon teko kuulostaa. Liukuvärjätty lanka ja konttikuvio ovat upeat yhdessä! Todella hieno. Nuo tekemisen aikana sattuneet takaiskut kuulostavat mystisiltä ;-)

AnniKainen kirjoitti...

Ai hurja, onpas hieno koivihuntti :)Ja mitkä värit! Enpä ole koskaan neulonut konttineuletta, mutta nyt tekis mieli kyllä kokeilla.

MariL kirjoitti...

Onpa ihanat värit huivissasi! :)

Heleena kirjoitti...

Kaunis huivi ja värit tosiaan liukuvat ihanasti! Kontinkuvaanen on hyvän näköistä <3

Sude kirjoitti...

Ihanan värikäs huivi. Malli houkuttaisi, mutta ensin pitäisi saada yhtä iloista lankaa , kuin tämä.Johan siinä tulee kevät mieli, kun saa kietoa kaikki nuo värit kaulaansa.

marili kirjoitti...

Konttineule ei ole tähän mennessä juurikaan sykähdyttänyt, mutta tässä se näyttää tosi hyvältä :) Huivin värit sopii muuten blogin sivuilla oleviin väreihin ;)

Zzz kirjoitti...

Hieno tuli ja pieni huovutus tekee hyvää vironvillalle :)

Suvikummun Marja kirjoitti...

Hieno ja piiitkä huivi ♥
Kävin katsomassa sitä ohjetta, täytyy tunnustaa, että en ole ennen kuullutkaan konttineuleesta ;)
Vähän vaikuttaa keskittymistä vaativalta, mutta minulla olisi Mustalammas-kehräämöstä ostettua käsin liukuvärjättyä villalankaa.... pitäisiköhän yrittää..??

sinisukka kirjoitti...

Hei mahtava idea käyttää viron villoja muihinkin kuin "revontuliin" :D:D Mitkä värit jälleen kerran!! Onpa houkutteleva! Ja varmasti kääntää katseet!!

Anonyymi kirjoitti...

Kerrassaan upea huivi! Ja syntyi kyllä todella nopeasti. Onnittelut :)

Tuo hellävarainen huovutus teki pinnasta mielestäni todella kauniin. Ja sehän näyttäisi myös tasoittavan noita ruudun "kääntymisreunoja", joissa ainakin minulla silmukat tahtovat väkisin jäädä hieman liian löysiksi..
Kerran olen siis elämässäni konttineuletta tehnyt. Opettelin tekniikan Neulojan käsikirjasta (Stanfienld et Griffiths), jossa oli minusta aika selkeät ohjeet.

Mäntylän Mummi kirjoitti...

Voi taivas, miten kaunis huivi ! Värit ihan sielua hivelevät...

Leena kirjoitti...

Huh, huh, luin selostustasi työstä.En osaa tuota, mutta härkää on otettava sarvista kiinni, joten laitan linkkisi muistiin. Kiitos siitä.

Matleena kirjoitti...

Upea huivi! :) Kiva idea käyttää Viron villaa. Pitäisiköhän minunkin näin HHV-vuonna kokeilla pitkästä aikaa konttineuletta, kun lankaakin on muutama vyyhti jemmassa.

anja kirjoitti...

Kaunista konttineuletta! En ole koskaan sitä kokeillut, mutta nyt sain kipinän. Värit ihan silmiä hiveleviä...

Päivi kirjoitti...

Mun täytyy laittaa omaan blogiini jossain vaiheessa samaisesta langasta tekemäni torkkupeiton kuva. Siitä, jonka sinä olet jo nähnytkin.

Eija kirjoitti...

Ohoh, vallan upea huivi ja kiitti ohjeesta, ainakin sain sivun koneelle tallenettua myöhempää käyttöä varten. Jos joskus innostuis koklaan:)

Auli kirjoitti...

Kiitoksia kovasti viesteistä! Olin iltapäivällä elokuvissa ja tulin just kotiin ja täällä odotti blogini mahtavin viestipläjäys. Kiitos kaikille kehuista. Olen vallan otettu, huivia en silti ottanut elokuviin kun se on sen verran paksu kun tuntui niin keväiseltä! Heleenaa lainatakseni "konttikuvaanen" on kyllä niin palkistevaa, että suosittelen kaikille kokeilua!

JaanaElina kirjoitti...

Olen nähnyt tuosta konttineuleesta tehdyt sukat.Ne olivat kauniit.
Ihan yhtä kauniit kuin sinun kaulaliina,joka on myös ihana väriltään.
Pitääkin käydä katsomassa tuota ohjetta,malli näyttää haastavalta tehdä.

Mukavaa alkavaa uutta viikkoa.Lupailee tosi ihanaa säätä.

Pirjo kirjoitti...

Juu, hieno on huivi ja ihanat värit =)
Täytyypä varmaan minunkin tuota kontteilua kokeilla kunhan saan kaikki muut projektit pois alta..

enkulin käsityöt kirjoitti...

OOOh miten kaunis - ihan henkeä salpaa

Laura kirjoitti...

ooh! mahtavat värit ja upeaa jälkeä! ja kiva blogi muuten, eksyin tänne vastikään:)

Maila kirjoitti...

Upeat värit. Kaunis tuo konttineule, en olekaan sitä koskaan neulonut, en ainakaan muista, jos en joskus pikkutyttönä ole kokeillut. Tuohon vois innostua mun 11v. Sarianna. Ihana blogi sulla kaikenkaikkiaan.

Helmis kirjoitti...

Upea, kaunis huivi! Malli ja lanka sopivat yhteen täydellisesti!

Marjut kirjoitti...

Tosi kaunis huivi! Konttineuletta pitäisi varmaan joskus kokeilla.

Mari kirjoitti...

Joskus olen konttisukat tehnyt, tai siis sukanvarret. Täytyypä virkistää muistia ja katsoa vieläkö onnistuu. Onneksi laitoit tuon ohjeen, jos alkaa muisti vaikka pettämään :)
Vironvilla on kyllä just nappivalinta tuohon huiviin.

Pirena kirjoitti...

Konttineuletta en ole koittanut neuloa, mutta kyllä tämä sinun huivisi on kaunis. Minä kun olen kaikkien iloisten värien ystävä.

Daisy kirjoitti...

"Sateenkaari vie päähän satujen". Laulun sanoin ihastelen minäkin ihanaista huiviasi.