Katselin tuossa yhtenä päivää valokuvaa, jonka toin nelisen vuotta sitten lapsuudenkodistani. Siinä on kuva 80-luvun lopulta lapsuudenkotini sohvalta. Kuvassa istuvat omat lapseni ja yhden siskoni lapset. Isommilla lapsilla on mamman kutoma puuvillaneulepaita. Paidoissa on neulottu isokokoiset kuviot. Se oli silloin 80-luvulla erittäin suosittua ja onhan niitä malleja vieläkin lehdissä.Vauvalla, jota on serkun vaikea pitää sylissään, on samaiselta serkulta peritty essumekko, joka on mamman ompelema . Kuvassa on hauska tunnelma.
Takana näkyy pitsinen verho. Se on kalalangasta virkattu ja niitä verhoja oli useampi kappale, en edes tiedä enää kenellä ja missä niitä nyt on. Minulla ainakin pari.
Vanhin näistä kuvissa olevista lapsista täyttää muuten huomenna 30 vuotta: onnea vaan Aino!
Nekku ei tietenkään voinut pysyä poissa, vaan oli heti änkeämässä jokaiseen kuvaan.
Myös tässä on äitini virkkaama verho. Näitä hän on virkannut minulle ja muistaakseni jollekin muullekin. Minulla on nämä joskus ollut ikkunassa, nyt ei moneen vuoteen. Ehkä ensi kesänä voisin miettiä mihin ikkunaan ne pistäisin.
Tämä päiväpeitto on taas virkattu paksusta puuvillangasta ja se oli varmaan ihan loppuun saakka käytössä. Kun sain tämän käytin sitä yhden nojatuolin päällä, kunnes se kului rikki. Nyt se pitäisi korjata.
En tiedä olisiko minusta koskaan näin pitkäjännitteisten töiden tekijäksi. Varsinkin jos pitäisi tehdä vielä monta samalaista verhoa, päiväpeittoa. Muistaakseni äiti virkkasi päiväpeittoja 60- ja 70- luvulla ihan tilauksesta monille tuttavilleen, parisänkyihin... Huh huh... Ei ihan meikäläisen hommaa sentään..
24 kommenttia:
Hassu kissa, meilläki on toinen aina tunkemassa kuvaan, mutta toista kissaa näkee vaan ruoka-aikaan.
Niinpä: oikein pistää ihmettelemään, kuinka ihmisillä oli ennen aikaa ja kärsivällisyyttä tehdä vaativia käsitöitä. Jotenkin tuntuu, että itseenkin on tarttunut se nykyajan meininki, että nopeasti valmista. Huonompi juttu...
t.tuike
Onpa upea kuvasarja. Upea kissa ja upea verho.
Kiva valokuva ja ihana verho. Äitisi on ollut tosi ahkera virkkaamaan.
Kaunis kuvio verhossa.
Päiväpeitossakin on aika tiivis kuvio, iso työ on ollut sen tekemisessä!
70-luvulla tosiaan virkattiin kalalangasta sängynpeittoja ja verhoja. Mummoni virkkasi minulle parisängynpeiton. Tallessa on se vielä, tällä hetkellä kierrätettynä anopille vierassängyn peitteeksi ;) Itsellä ei riittänyt pinna silloin, eikä kyllä riittäisi nytkään niin isoon virkkaushommaan ;D
Nekulla on varsin rento asento pitsien päällä; vähän pitää vielä masukarvoja kasvattaa leikkausarven peitoksi ;)
Saadaankohan oikein lumimyräkkä ensi yöksi tänne länsirannikolle?
Ihana valokuva tosiaan, riemukkaat ilmeet!
Ja Nekku on mainio, oikea linssilude :-) Hyvin alkavat karvat kasvaa masuun, vaikka vielä se on söpö vaaleanpunainen (tähän Musti voisi sanoa pari valittua sanaa kissojen masujen luvattomasta kuvaamisesta)!
Hienoja pitsejä, kiva että ovat tallella. Minulla oli kämppäkaveri 90-luvun alkuvuosina opiskellessani, hän virkkasi sängynpeittoa itselleen vaaleankeltaisesta puuvillalangasta sinnikkäästi koko vuoden ajan ja sai lopulta valmiiksi.
Marja, Nekku tuntui oikein esittelevän sitä mahaansa! Lunta ei kyllä tarvis yhtään sataa. Hullua ajatella, että viikonloppuna tulee jo kesäaika...Muistan, että joskus silloin on ollut jo todella keväistä!
Joo, äiti oli ihan mieletön tekemään. Luki vielä samaan aikaa kirjoja kun virkkasi. Sitä en voi ymmärtää...
Hienoja töitä! Mutta tämän mamman silmiin osui ensin vaan se kissa <3 (kuinka ollakaan)Noihin töihin on kyllä vaadittu sellaista kärsivällisyyttä ja taitoa mitä ei Naukulasta löydy vaikka kuinka kaivelisi. Kumarrus siihen suuntaan!
Niin, Saila. Olen ihan varma , että mun toinen tyttärenikin närkästyy kuvasta kun hän sanoi, ettei ole hienotunteista näyttää liian intiimejä kissakuvia!
Auli, taas tuli yksi plokiaihe. Muistin sen päiväpeitteen, jonka äiti on mulle virkannut. Siinä on kaunis malli, täytyykin ottaa siitä kuvia... Minullakin on verhot kumpaakin mallia kuin sinä tässä esittelet.
Mukava katsaus menneeseen... En tiedä olisiko minustakaan noin isojen virkkaushommien tekijäksi, ehkä jos pieninä paloina tekisi ja yhdistäisi, mutta kyllä siinä aikaa menisi...
Aivan syötävän suloinen tuo teidän Nekku :)
Så flink och flitig din mamma var... Nu vet man nog varifrån din snabbhet att få arbeten klara kommer ifrån.... Men tänk att virka gardiner , ett otroligt tålamod !
Ha det bra !
Kraam
Sanne
Ihanat virkatut verho ja peitto! Nekku osaa jo poseerata!
Onhan soma kisuli!
Isoja virkkaustöitä äitisi on tehnyt.
Kauniit verhot ja peitto.
Tyyne-mummo virkkasi myöskin ikkunaverhoja ja päiväpeittoja. Minullakin on hänen virkkaamansa parisängynpeitto hyvässä tallessa ja silloin tällöin jopa käytössä (on vaan liian karhea perheen herkkähipiäisille miehille).
Kauniita pitsejä ja ihana kissa!
Kyllä tuo Nekku on sitten todella suloinen :) Virkatut verhot on mun heikkous ja niitä on tullut tehtyä itse, perittyä äidiltä ja mummolta ja ostettua pois kirpparipöydiltä pyörimästä(kirppari-ilmiö iskee : ei varsinaisesti tarvitse, mutta ei voi myöskään jättää aarteita asiaa ymmärtämättömien huonosti kohdeltavaksi).
Aurinkoista päivää!
Kissat taitavat olla parhaita käsityöapureita :).
Taas kerran hienoa, että on säilynyt vanhoja käsitöitä, ihan kirvelee se, miten paljon niitä on viety kaatopaikoillekin...
Kauniita ovat! Tuo alimmainen pitsipeitto näytti tutulta; olen itse virkannut joskus aikoinaan samanlaisen.
Ihania aarteita sinulla! :) Minullakin on joitain äitini virkkaamia verhoja ja liinoja. Minun äitini ei tainnut koskaan itse virkata sängynpeittoa, koska virkkautti eräällä ystävällään sellaisen meille 1970-luvun alussa. Tämä ystävätär teki niitä lukuisia tilaustyönä.
Kiitos onnitteluista. Nuo paidat muistankin hyvin! Minulla oli useampi eläinaiheilla koristettu neulepaita lapsena. :)
-Aino
Eikö olekin mukava kun tekstiileihin sisältyy niin paljon ja monenlaisia muistoja. Hienoja aarteita on, kuten Matleena jo totesi. Ihana tuo kissa, oikea linssilude :)
Minäkin muistan kun muutettiin seitkytluvun puolivälissä Kiiminkiin ja äiti virkkasi kolmeen suureen ikkunaan kapat ja sivuverhoihin välipitsit eikä siinä kovin kauan mennyt. Ei syntyisi minulta :)
Hei Auli, pääsin "kostamaan" sinulle :) Blogissani on sinulle tunnustus.
Kiitos kaikille kommenteista. on hieno huomata,että on niin paljon ihmisiä, jotka arvostavat vanhoja käsitöitä. Ne ovat osa tärkeää kulttuuriperinnettämme.
Tuntuu olevan niin, että vanhat tekstiilit ja yleensäkin kaikki vanha kirvoittavat ihmiset muistelemaan. Se on hienoa!
Kauniita peittoja, aha sinä oletkin Paulan sisko.
Kisuliini on ihana ♥
Pitäs alkaa suunnitella jotain päiväpeittoa, kaksi olen minäkin tehnyt, en näin kauniita kyllä.
Lähetä kommentti