tiistai 15. helmikuuta 2011

Porilaista kädentaitoa


Porilaisena tunnen ylpeyttä, kun esittelen Sarpanevan pataa, jonka tyttäreni sai miesystävältäni lahjaksi. Nyt on kummallakin lapsellani pata, vanhemmalla isompi ja nuoremmalla pienempi. Tämä pienempi pata on kuulunut äitini äidille Hiljalle, jonka huushollista sain sen aikoja sitten hänen kuoltuaan, kun äitini jakoi jotain tavaroita meille lapsille. Annoin sen myöhemmin siskolleni, koska pata oli niin pieni, ettei meidän nelihenkisen perheemme pataruuat olisi siihen mahtuneet. Sisko sitten antoi sen kummitytölleen, kun ei ollut sitä käyttänyt.Eli se on oikein reissannut suvun naisilla ristiin rastiin. Tämä isompi pata on edelleen täällä meillä, koska tytär ei ole oikein vielä asettunut lopulliseen asuntoonsa, minne voisi kaikki tavaransa viedä. Tässä padassa on kokonaista kolme kertaa valmistettu ruokaa kotonani. Joka kertaa Burgundin pataa punaviineineen kaikkineen.

Tässä padan pohjassa oleva leima.  R tulee nimestä Rosenlew,joka on ollut porilainen perheyritys. Se on tuottanut kaiken maailman metallitöitä,alkeellisista puimakoneista jääkaappeihin ja jossakin välissä paistinpannuja ja patoja. Joku voi muistaa Rosenlewin merkin jääkaapeista, niistä pulleista, joita oli tosi yleisesti käytössä 60-luvulla.Nykyäänkin Rosenlew-merkkisiä kodenkoneita on, mutta niitä ei enää valmisteta Porissa.

Tämän vanhan paistinpannun leima on saman yrityksen, nimi vaan on ollut toinen. Pannu on tosi vanha, mutta ihan hyvä vieläkin.

Nykyään Sampo-Rosenlew valmistaa leikkuupuimureita Porissa ja ei kuulu enää Rosenlew-suvulle. Kävin kerran tutustumassa tehtaaseen ja jännä yksityiskohta oli se, että Sampo-leikkuupuimureiden polttoainesäiliöt valmistetaan samalla muotilla, millä on valmistettu niitä entisajan pulleita jääkaappeja.
Jos satutte pistäytymään Porissa tai jopa olette siellä parhaillaan, suosittelen lämpimästi tutustumaan Rosenlew museoon. Se on tosi hieno teollisuusmuseo, josta saa hyvän käsityksen teollisuuden kehittymisestä.

11 kommenttia:

Neferi kirjoitti...

Tykkään itse valurauta-astioista ja meillä on niitä paljon leivinuunikäytössä ja kesällä grillatessa.

Minunkin mummoni nimi oli Hilja...

Mari kirjoitti...

Valurautaiset padat ja pannut ovat meilläkin keittiön ykköset. Laitanpa tuon museon korvan taakse.

Anonyymi kirjoitti...

Samainen pata on meillä käytössä aina kun teen palapaistia tai muuta uunikastiketta. SEn puinen kahva oli hukkunut, mutta mieheni valmisti sellaisen uuden ja aivan saman näköisen. Onneksi on puuseppä omasta takaa...
Hän muuten keräilee noita Sarpanevan patoja. Musta kalapata on ostettu kirpparilta. Se punainen on anopin peruja. Lintupataa vielä haikaillaan.

Mervi, jonka mummo oli Hilja!!!

Auli kirjoitti...

Heippa vaan kaikki Hiljojen sukulaiset ja muut ja kiitos kommenteista. Täytyis varmaan perustaa joku yhteisö niille, joiden mummut on olleet Hiljoja!
Mervi, on se vaan hienoa, että joku osaa tehdä uuden kahvan tähän pataan!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos villasukista!

- Annina

Matleena kirjoitti...

Meilläkin on samanlainen pata, mutta sitä ei ole emaloitu, on siis kokonaan mustaa valurautaa. Puukahva on hävinnyt eikä ole tullut pyydettyä miestä tekemään uutta. Ei hän kyllä ole puuseppä, mutta osaisi varmaan tehdä samanlaisen. Samaten meillä on noita valurautaisia paistinpannuja kaksi, isompi ja pienempi. Mutta aika harvoin noita tulee käytettyä, pataa noista kuitenkin eniten.

Auli kirjoitti...

Ole hyvä vaan Annina! Sukkia on aina kiva kutoa vanhoille tutuille, vaikka ne olis vähän nuorempiakin!

AnniKainen kirjoitti...

Meilläkin oli Hilja suvussa, isotäti:) Ja tuollainen punainen patakin on mutta sellainen kapea pitkulainen. Äiti oli aikanaan ostanut sen appivanhemmilleen ja heidän perintönä se on siirtynyt meille. Maanmainio astia kaalilaatikolle.

Punarinta kirjoitti...

Minulla on kanssa kodin perintönä valurautapannu ja metsästyksen alla 4-ohukkaan sellainen pieni lettupannu.

pikkudidi kirjoitti...

Meilläkin on peritty valurautapata, tosin se ei ole noin hieno punainen. Huippuhyvää ruokaa siinä tulee, mutta teflon-sukupolven edustajana koen sen puhdistamisen vähän työläänä. :D

Ja isotätini oli Hilja...

Askartelin itte kirjoitti...

Oi kuinka mukavaa katsoa noita astioita, joita on samoja kuin itsellänikin lasikaapeissa :)Itsellä on Riihimäen lasin säilytyspurkkejakin useampaa kokoa, ei ole vain paikkaa mihin laittas esille, ettei vain olis jossain komerossa piilossaa. Mukavaa torstaita.