tiistai 16. elokuuta 2011

Voihan mehustus!


Tänä vuonna mehustus ei ole oikein napannut. Itse en  juo mehua lainkaan. Tytär sanoi viikonloppuna, että enkö edes lääkkeksi meinaa keittää mustaviinimarjamehua? Itselläni mustaherukkapuskat on vähän huonossa hapessa, niinpä suuntasimme kolmen kilometrin päähän J:n pensaisiin. 

Mehustus on haastavaa hommaa ja olen sitä saanut elämässäni aikalailla harrastaa. Huippuvuotena keitin 17 mehumaijallista mehua. Mehuja keitettiin äitini, minun, edesmenneen anoppini ja raskaana olevan tai raskaasti työllistetyn pikkusiskoni puskista niin, että mamma poimi milloin missäkin pihassa ja minä keitin kahdella mehumaijalla myös irtolevyä apuna käyttäen. Kaksi mehumaijaa kun ei mahtunut samalle hellalle. Mamman jalka oli leikattu, eikä hän voinut keittää silloin, mutta poimimisessa hän oli haka. Lapseni vieläkin muistavat kauhulla tätä mehustusurakkaa. Mehustus vei veronsa ja se tapahtui yleensä just samoihin aikoihin kun työt alkoivat. Täällä kotona huhtoi kireä äiti huutaen kuumien mehujen keskellä: ÄLKÄÄ tulko tänne, täällä on kuumaa ja vaarallista!! Koko huusholli haisi mehulta ja joka paikassa torjuntayrityksistä huolimatta oli tahmeaa ja mehuista... Mammakin oli joskus niin sekaisin puskissa äheltäessään, että meni kerran vahingossa naapurin talon avoimesta ovesta sisään ja aikansa kuljeskeli ja ihmetteli miten täällä on kaikki huonekalut vaihtuneet? Selvitykseksi pitää sanoa,että omani ja naapurin talot ovat samanmalliset ja samanlaiset ulkoapäin eikä silloin ollut aitaa välissä..
 No, nyt pääsen helpolla. Ei ole janoisia lapsia juomassa mehua. Mehua ei paljoa tarvita. Nyt on mehut pullotettuna  siisteissä pulloissa. Ehkä vaan näissä muutamissa pulloissa on se psykologinen "turva".
"Tulkoon vaan silmitön talvi, jäätyköön maa,rakkauden riepuun me  kietoudutaan" laulaa Miljoonasade. Sitä se on se syksy: varustautumista. Mehua, hilloa, villasukkia, etikkakurkkuja, vihreitä tomaatteja , lapasia, kaulahuiveja, torkkupeittoja.... Se taitaa olla meillä suomalaisilla ihan geenistössä... Tämän huomaa näissä blogeissakin, varustaudutaan.... Minäkin jo suunnittelen sukkien kutomista ja sain eilen kutsun Sukkasadon Heinälatoon, vaikka sukkia on vaikka kuinka ja paljon piirongin laatikossa.
             Kaiken keskellä  kuu on ilahduttanut meitä valollaan.Se on kaunis...

29 kommenttia:

Kardemumma kirjoitti...

Huoh, minun pitäisi tuohon ryhtyä kanssa. Marjat on vielä puskissa, mutta kerätä pitäisi. Meillä kanssa mehun tarve vähentynyt roimasti. Mutta olla pitää. viime vuonan teki hieman kipeää, kun jätin osan marjoista poimimatta. Taisivat linnut olla iloisia saaliista.

Paula kirjoitti...

Hauska muistelupostaus mehustuksesta. Mulla tää on aina ollut pienimuotoisempaa harrastusta. Nyt tuotiin Koskelta omenia, raparpereja ja karviaisia niin, että tulee kolme maijallista. Tänä kesänä, kun hikoiltiin Koskella urakalla, mehulle oli käyttöä, kaikki kului. Talvisin emme mekään sitä juuri tarvitse paitsi turvavarusteluna talvea vasten kellariin, ykkösturvana se mustaviinimarjamehu. Nytkin sitä on muutama pullo lääkkeeksi. Hienoja muistoja nuo ajat mamman marjanpoiminnasta, vaikka silloin varmaan joskus oli hermot kireellä. Varmaan Annan pojat kans sen muistaa.

Askartelin itte kirjoitti...

Huh, eilen sain mehustettua punaherukat, onneksi on vain 1 pensas. Itse en minäkään juo, mutta mies juo ja ottaa töihin mukaan. Itse laitan pakastimeen mehut :). Kaunis kuva kuusta.

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Auli olet mahtava! Jag skrattade då din mommo hamnade i fel hus...
Jag har nog allergi mot allt bärplockande för det var alltid ett måste som barn...Min mamma saftar fortfarande massor... Så Famos eller Mommos saft har nog en speciell klang hos mina och mina syskonbarn.
Ha nu en bra skolstat !
Kraam
Sanne

Pami kirjoitti...

Minä melkein tein päätöksen, etten mehusta tänä syksynä yhtään mehuja, kun kellarissa on vieläkin viime vuoden mehuja juomatta. Onneksi on hyvä kellari, niin pari vuotta säilyyvät oikein hyvin. Meilläkään ei mehuja juo kuin tytär ja vieraat!

Nipi kirjoitti...

Tähän aikaan syksystä olen aina hiljaa onnellinen siitä, että äitini mehustaa, minä vain haen talven mittaan pulloja kotiin sitä mukaa kuin niitä meillä juodaan :) Toki nuo omat puskat pitäisi vielä kerätä, kunhan joutaisi..

Risusydämen Marja kirjoitti...

Teillä on ollutkin oikein mehustusmarkkinat silloin joskus :DD
"huusholli HAISI mehulta", eikös se mehu sentään tuoksu ;)))... ei vaan, sanotaan täällä Raumallakin, että haisee hyvältä, vaikka kuinka ihanalta tuoksuisi...
Tulin juuri mansikkamaalta, saalis 20 litraa; joten mehun keittoon alan tästä itsekin.
Keittelen syksyn ja talven aikana n. 150 pullollista mehua. Ei meillä sentään noin janoisia olla, teen mehuja myös myyntiin. Monet haluavat ostaa muutaman pullon mansikkamehua, kun itsellä ei ole mansikoita kasvamassa ja olisihan se aika arvokasta ostaa mansikoita mehunkeittoa varten....
Antoisaa työpäivää sinulle!

Auli kirjoitti...

Marja, joo, Porissa haisee hyvältä ja käsketään kylään, tämän murteen "hienouksia"....

Koo kirjoitti...

Hauska postaus! =)
Mulla tuli oma lapsuus mieleen, kun meillä oli joka vuotinen omenoiden mehustus/hillotus-projekti. Ensin haisi sisällä, joka paikka monta päivää omenalle ja sen jälkeen pihalla alkoi viimeiset maahan jääneet ja kompostiin heitetyt omenat haisemaan hieman käyneelle...
Oma talo kun rakennettiin, niin tein heti selväksi, ettei meille tule ensimmäistäkään omenapuuta, sen sijaan pari kirsikkaa tuli istutettua. =)

Taika kirjoitti...

Meilläkin menee paljon mehua.. Viikonloppuna pitäsi mennä mökille marjat pomimaan. me ollaan ratkastu tätä asiaa vähän sillain että pakastetaan muovipusiin marjoja niin talven aikana saa sieltä sitten mehustaa. Ei tarte kaikkia kerralla mehustella. On se semmoinen urakka aina että..
Ihanaa tiistai päivää.

Pirjo kirjoitti...

Meidän äitikin on varmasti keitellyt mehuja, ainakin meillä oli vanha mehumaija, mutta itselleni ei ole jäänyt siitä erityisiä muistoja. Olisi kyllä kätevää jos voisi tehdä mehut omista pensaista, olisi varmasti paljon terveellisempää kuin kaupan mehut.
Mukavaa tiistaita!

raitasukka kirjoitti...

Kuulostipa tutulta tuo mehuhärdelli, meilläkin äiti oli aina kiukkuinen mehunkeiton aikaan... Keittiö oli silloin ihan kiellettyä aluetta, useimmiten äiti keittikin mehua myöhään illalla/yöllä.

Neferi kirjoitti...

No, onneksi on mehumaija :). Meikäläisen pelastus. kun tykätään syödä mehukiisseliä aamupuuron kanssa.

Miniälle sujautetaan välillä puteli mukaan ja menee muuten hyvin vähän mehuina.

sinisukka kirjoitti...

No johan olikin mehustusta sulla aikoinaan !! Onhan se aina aika urakka, mutta mikään ei voita omaa mehua ja sekamehumäskistä tehtyä vispipuuroa!!

ellu kirjoitti...

Aah, minä niin tykkään viinimarjamehusta. Ihan tuli samanlainen tuoksu nenään kuin mehustettaessa, vaikka pariin vuoteen en ole mehustanut.
Itse muistan lapsuuden mehustuksista kuuman keittiön (puuhella), tyhjien pullojen rivistön
sekä äidin varoitukset kuumasta mehusankosta.
Se on vissiin meillä tosiaankin geeneissä tuo talveen varustautuminen, sillä itsekin sitä talven malleja katselee. Jospa tässä kuitenkin vielä olisi edessä ihana pitkä syksy.=D))

Elina kirjoitti...

Miten tutulta tuo kaikki kuulostaakaan:) Itsellä ei marjapuskia ole, ehkä sen takia mielelläni vanhempien luona keittelen mehua ja häärin marjapensaissa. Ja niinhän se on, syksyyn pitää varustautua ja mehunkeitto ja silöntäpuuhat ovat siihen oikein omiaan.

Hilkka kirjoitti...

Oi mikä ihana mehumäärä:) Kiva lukea juttuasi, just oli noin meilläkin ennen kotona, äiti on jo nyt 96v ja elämä alkaa olla ehtoopuolella. Marjojen keruussa olin kyllä haka, enää onneksi ei ole pensaita kun asun kaupungissa. Aika kovaa se mehujen keitto kuitenkin oli:)
Kiva kun poikkesit blogissani, huomsinkin että olet kummityttöni kanssa samalla alalla joten mukavia opetushetkiä syksyn alkuun:))

Daisy kirjoitti...

Hauska postaus:) Itsekin olen joskus mehuja keittänyt, en kuitenkaan noin tehokkaasti.
Lämmin mustaviinimarjamehu on jotenkin parasta , mitä voi flunssaiselle tarjota. Pitää nykyisin tosin ostaa kaupan hyllystä :)

Villasukka kirjoitti...

Mustaviinimarjamehu on parasta kipeänä - tosin omani haen kaupasta, kun ei tuo ainoa musta puska tuota paljoa mitään.

Kiitos muuten kauniista sanoistasi! Bongasin eilen viime talvisen (?) juttusi Tekstiiliopettajalehdestä.

Susanna kirjoitti...

Kireä äiti on tuttua juu lapsuudesta. Meillä eivät herukat mehuksi omalla pihalla päätyneet, vaan erään nykyisen mamman naposteltaviksi milloin välipalana, milloin iltapalana...

Peppi kirjoitti...

Itsekin keräilin tänään omat puskat. Mehumaijaa en omaa, joten mummolaan pitää joskus viedä. Mutta niin tuli tuosta tekstistäsi kyllä mehustustuoksut mieleen.
Monesti töissä ollaan puhuttu, että jos koulu alkais vasta syyskuun alusta, niin ehtis tehdä suurimman osan säilöntäpuuhista. Nyt kaikki tapahtuu samassa rytinässä. Ja äidit voi tosiaan olla joskus hiukka kireinä...

Paula Kristiina kirjoitti...

Sulla on hyvin pullat uunissa, niin kuin sanotaan! Mulla vielä marjat puskissa, sukat kutomati, kurkut tekee anoppi, puolukat ja sienet vielä mettässä. No, näillä mennään ,eiköhän se siitä:D :D :D Kuutamo mullakin näkyy!:D

Auli kirjoitti...

Hauskaa, että arkinen ja kaikille tuttu asia kirvoittaa näin paljon kommentteja ja, että niin monilla on tästä aiheesta omakohtaisia, nostalgisia muistoja, hyviä ja vähemmän hyviä, vieläpä samaan aikaan kumpiakin!
Villasukka, ei kestä! Olen vaan lukenut blogisasi niin kauan ja siinä on minua kiinnostavia asioita, eikä vähiten kissat ;)

Hepsi kirjoitti...

Minulla juuri tuolla Mehu-Maija porpottaa viimeisiään. Selvisin tänä vuonna yhdellä maijallisella, mutta muistan minäkin nuo hurjat vuodet. Ja tosiaan se useimmiten sattuu juuri samaan aikaan, kun koulu/työ alkaa.

Maikki kirjoitti...

Ihana mehupostaus!!!

Anonyymi kirjoitti...

Edelleen tökkii minulla tämä kommentointi. Kirjoitin pitkän kommentin ja se hävisi taas. En ymmärrä! Mutta kiva mehupostaus: niin tuttua! Olet ollut tosi ahkerana koko kesän, jaksanut päivittää blogiakin.

Oikein kivaa koulun alkua, minä aloittelen vasta ylihuomenna.

T.tuike

anja kirjoitti...

Kiva postaus! Minäkin liruttelin pari mehumaijallista mustaherukoista täällä kotona, mutta mökkimaisemassa on reilut parikymmentä puskaa vielä poimimatta. Siellä mehustelen isommalla maijalla puuhellalla ja arvaat, että keittiössä riittää lämmintä.
Ei meilläkään paljon mehua mene, mitä nyt lapset ja lapsenlapset flunssa-aikaan sitä hakevat, mutta minusta on kiva antaa mehupullo tuliaisiksi kylään mennessä kun tietää, että harvassa kaupunkiasunnossa mehumaija porisee.
Pakastan jäähtyneet ja sokeroidut mehut muovipulloihin ja hyvin ovat kauppansa tehneet!
Saa nähdä, vieläkö seuraava sukupolvi kerää herukat vai tulevatko aasialaiset keräämään ja Marli keittämään mehut kaupanhyllylle.

Päivi kirjoitti...

Voi voi, kyllä mamma meidänkin marjapensaissa kykki. Kun tulin töistä oli marjoja ämpärikaupalla poimittuna ja mun työn täyttämät illat jatkuivat yömyöhään. Joskus sanoin mammalle, että pidän välillä vapaata enkä jaksa joka ilta seisoa marjahöyryissä. Mun pensaat olivat hyvin tuottoisia ja lapset lopulta kurkkua myöten täynnä viinimarjamehua. Nyt he kysyvät, että miksen enää keitä sitä hyvää mehua. Sorry vaan lapset, mut mulla ei ole enää niitä marjapensaita... Mustaherukkamehu on kyllä hyvää.

Multasormi kirjoitti...

Uuh. Olen heikkona suklaaseen, ja näin tuon huovutussuklaalevyn. Tuli vesi kielelle. Yritän hillitä makeanhimoa nyt ja olen jonkin sortin lakossa. Vaarallista tämä surffailu blogeissa ;).
Ikinä en ole jaksanut alottaa mehustusrumbaa pulloihin. Laitan pakastimeen. Pääsee paljon helpommalla, kun ei tarvi desinfeerata pulloja.
Mukavaa elokuun loppua!