keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Valmiita

 Viime aikoina on neuleprojektini lievästi sanoen rönsyilleet. Tarkoittaa sitä, että on monta kesken ja yks kaks voi monta tulla valmiiksikin. Kirjoneuleiden lisäksi pitää olla aina jotakin helppoa työtä, jota voi tehdä silloinkin kun ei jaksa laskea silmukoita ja seurata ruutupiirrosta. Minulla on ollut tätä Puro-lankaa jo usen vuoden ajan, enkä oikein ole keksinyt mitä siitä tekisin. Tein siitä lapaset tyttärelle, joka valitti, että se nukkaantuu ihan kauheasti.Eli ei hyvä lapaslanka, minkä nyt saattoi arvatakin, koska siinä ei ole oikeastaan lainkaan kierrettä.  Novitan uudessa lehdessä oli patenttihuivimalli, jossa oli myös virkkausta. Sain siihen huiviin kulumaan neljä kerää ja vieläkin on kaksi jäljellä. Eli teen kai sitten siitä pipon tai baskerin. Itse olin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka on se aika kirjava. Ihanan pehmeä kaulassa kun sen kietoo parin kertaan  kaulan ympäri. Tässä huivi on kietoutunut keinun yläkaiteen ympäriille.





Tässä perussukat HjerteGarnin Bamboo sukkalangasta. Nämä olen aloittanut noin vuosi sitten! Sukat ovat toiset bambuiset sukkalangat, jotka olen neulonut. Tämä oli taas sellainen tyypillinen raitalanka, josta ei osannut yhtään kuvitella millainen se on neulottuna. Pidän kyllä enemmän sellaisista raitalangoista, joissa raidat ovat tiuhemmat eivätkä nåin voimakkaat. Muuten nämä sukat ovat ihanan pehmeät, melkein silkkisen tuntuiset. Taidanpa ottaa ne omikseni, vaikka yösukiksi.

7 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

Minä juuri neuloskelen hitaaseen tahtiin sukkia, jotka olen aloittanut maalis-huhtikuussa :)

Kivat värit molemmissa neuleissa!

Vika kirjoitti...

Bambulanka on kyllä aivan mahtavan tuntuista ihoa vasten. En yhtään tykkää neuloa sitä, mutta lopputulos kyllä maksaa vaivan!

Zzz kirjoitti...

Tykkään kanssa bambulangoista ja sukissa ne ovat kivan tuntuisia.

Purohuivi on varmasti lämmin ja kivan värinenkin :)

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Du har riktigt stickinspiration med stora mått....
Halsduken blev fin med virkad kant....
Ha det bra...
Kraam
Sanne

Auli kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista! Sanne, todellakin neulomis-inspiraatio on kyllä saanut pahasti vallan! Ei paljon muuta viitsisi täällä kotona tehdä. Onneksi perjantaina on lyhyt päivä, että ehtii siivota!

KristiinaS kirjoitti...

Kirjoneulekirjalinkillä tulin tänne, hupsista vaan. Sullahan on paljon kauniita kirjoneuleita, ja muitakin neuleita. JA Söpö kissa:)

Auli kirjoitti...

Kristiina S, kävin jo vierailulla blogissasi! Kiitos kehuista ja on mulla tosiaan söpö kissa.