perjantai 7. tammikuuta 2011

Kissaihmisiä


Monet ihmiset tuntevat minut niinsanottuna kissaihmisenä. Eikä tämä blogi varmaan yhtään muuta käsitystä! Siis ihmisenä, joka pitää kissoista enemmän kuin koirista tai ainakin ihmisenä, jolla on kotieläimenä mieluummin kissa kuin koira.Tämän huomasimme lapsieni kanssa saamistani joulukorteista. Aika monet olivat valinneet kortin, jossa oli kissa.


Kissoja on moneen lähtöön. Niin näissä kuvissa kuin elämässäni. Lapsuudenkodissani on ollut Miku, Arvo, Alina ja viimeisenä Jaska siinä vaiheessa, kun en enää asunut kotona. Minulla on ollut ensimmäisenä omana kissana Mörri, jonka otimme jo ennen lapsia ja joka oli vähän pelottavakin kissa. Hän piti miehestäni enemmän kuin minusta. Minua hän usein vaaniskeli selkäni takana ja kun katsoin häntä, hän oli muina miehinä niinkuin ei olisi minua vaaninutkaan. Tänne "maalle" muutettuamme otimme naapurista Miirun, joka olikin sitten jo vanha kissa kaksi vuotta sitten, kun hänet piti yllättäen päästää pois vaivoistaan. Miiru oli kissa ,jolla oli listattuna lempinimiä useampi kymmen! Niin rakas hän oli lapsillenikin.Ja nyt on sitten jo pian kaksi vuotta kissanani ollut Rosvo ja tällä hetkellä täällä tosin tilapäisesti asustelee Nekku.

             

Suvussa on ollut paljon muitakin kissoja. Siskollani Paulalla niitä on ollut monta ja tällä hetkellä Ruska-kissa. Annalla on ollut neljä kissaa, nyt vain kaksi, Olli ja Valko.Laskeskelin, että kissoja on yhteensä 17! 
Alakuvassa keskimmäisenä siskoni Olli Merikarvialta tonttulakki päässä. Puhekuplassa lukee "Mitä pahaa mä olen tehnyt?" Jännä juttu, että en tuntenut lainkaan kissaa. Tosin vähän ihmettelin kortin outoa tekstiä, mutten tajunnut yhteyttä siskooni, jolta kortti oli tullut. Totuus valkeni minulle vasta joulun jälkeen. No, eipä ollut ensimmäinen vitsi, jolle nauroin väärässä kohdassa!

Googlasin sanan "kissaihminen" ja löysin tälläisen kauhuelokuvan. Tässä elokuvassa kissaihminen on varmaan aika kauhea ja pelottava. Ei lainkaan tälläinen kiltti keski-ikäinen niinkuin minä!

Seuraavan tekstin löysin Ilta-Sanomien sivulta.
Amerikkalainen uutiskanava CNN kertoo tutkimuksesta, jossa arvioitiin kissa - ja koiraihmisten persoonallisuuksien ominaisuuksia.
Teksasin yliopiston tekemässä tutkimusessa arvioitiin 4500 henkilön persoonallisia taipumuksia viidellä alueella: avoimuudella, huolellisuudella, ulospäin suuntautuneisuudella, sopeutuvaisuudella sekä neuroottisuudella. Aiempien tutkimusten mukaan nämä viisi aluetta käsittävät yleisimmät luonteenpiirteet.
Testihenkilöiltä kysyttiin, pitävätkö he itseään enemmän koira - vai kissaihmisinä.
Riippumatta siitä, mitä eläimiä henkilöt omistivat, "koiraihmisinä" itseään pitävät henkilöt olivat sosiaalisempia ja seurallisempia, kun taas "kissaihmiset" olivat neuroottisempia, mutta luovempia, elämänkatsomuksellisimpia ja vähemmän perinteitä noudattavia, kuin koiriin mieltyneet.
Koira janoaa seuraa, kissa elää omaa elämäänsä
Koirista pitävät osoittautuivat selvästi useammin ulospäin suuntautuneiksi, sopeutuvaisiksi sekä huolellisiksi. Kissaihmiset saivat enemmän pisteitä neuroottisuudestaan, mutta olivat avoimempia koiraihmisiin verrattuna. Tulokset pysyivät samoina testihenkilöiden sukupuolesta riippumatta.
- Tässä on tiettyä logiikkaa. Koirat ovat tunnetusti seurallisia ja pitävät omistajansa seurasta, kun taas kissat tekevät enemmän mitä haluavat, tutkija Sam Gosling kertoo CNN:lle.
Tulokset voivat helpottaa ihmisiä sopivan lemmikin valinnassa.
- Pitääksesi kissoista, sinun täytyy pystyä pitämään tai rakastamaan asioita niiden itsensä vuoksi. Kissoilla on oma elämänsä, eivätkä ne ole välttämättä riippuvaisia ihmisistä. Koira tavallaan elää ihmistä varten, eläinkääkäri David Bessler kommentoi tutkimusta.
Aiempien tutkimusten mukaan ihmiset mieltyvät eläimiin, jotka muistuttavat heitä itseään.

Tässä miettimistä!

9 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

Minäkin olen kissaihmisiä - kyllä koiristakin pidän, mutta en ehkä haluaisi sellaista omaan kotiini. Nyt meillä on vain yksi kissa, kun sen kaverille jouduimme ennen joulua sanomaan hyvästit (oli sairas ja jo 16½-vuotias). Lapsuudenkodissani ei kissoja ollut (äitini ei ikinä olisi sellaista suostunut ottamaan), mutta sitten omilleni muutettuani ja palkkatyöhön päästyäni (maksaahan noiden eläinten pito!) kissoja alkoi talouteen ilmestyä. Yhteensä kolme niitä on ollut, rakkaita jokainen (ja omia persoonallisuuksiaan!).

Mielenkiintoinen tuo tutkimus - miksei siinä jokin totuuden siemenkin voisi olla, ei minua ainakaan suunnattomasta säntillisyydestä ja huolellisuudesta voi syyttää, enempi on sellaista luovaa luovimista tämä elämäni! ;-)

Paula Eskola kirjoitti...

Minäkin olen aika intohimoinen kissaihminen, mutta ei minulla mitään koiriakaan vastaan ole. Lisäksi olen aika järjestyksen ihminen. Jos lapsuudenkodissani olisi ollut koiria, saattaisi minulla olla koirakin. Monilla joilla on kissoja, on myös koiria, kyllä ne käsikädessäkin kulkee. Lisäksi tuo luovuuden ja säntillisyyden asettaminen toistensa vastakohdiksi on vähän stereotyyppistä. Kyllä luovatkin ihmiset voivat olla systemaattisia, säntillisiä ja siistejä järjestyksen ihmisiä. Luovuus on sitäkin että saa kaaoksen järjestykseen ja pystyy jäsentämään siitä jotakin eli luomaan järjestystä. Lisäksi jos vertaa koiria ja kissoja, niin koirat näyttävät enemmän suttupytyiltä ja höseltäjiltä, kun taas kissat ovat hillittyjä, siistejä ja systemaattisia tapaeläimiä (jotka ovat itse omaksuneet tapansa, vaikkei ole opetettu). Eräs (mies)työtoverini on sanonut, että kissoilla ja koirilla on sama ero kuin naisilla ja miehillä. Muuten, se Kissanaisen matkassa -tv-ohjelma tulee uusintana huomenaamuna. Mielenkiintoinen teksti, kun kirvoitti heti kommentointia.

Paula Eskola kirjoitti...

Vielä toinenkin kommentti, minäkin sain kissaluvuksi 17. Mutta sitten oli vielä ihan ensimmäinen kissa, mustavalkoinen Mikki, joka on siis perheemme 18. kissa. Se ilmeisesti ei ollut laskuissasi mukana, kun se on elänyt paljon ennen syntymääsi ja oli lyhytikäinen. Se oli nuori kolli, joka hukkui Jussilan autotallin peittämättömänä olleeseen likakaivoon. Mikä järkytys ja suru, kuvittelen muistavani sen, vaikka olen silloin ollut vasta 3-vuotias. Kuvittelin lapsena, että Mikki ui likakaivossa ja miukui apua niin kauan kuin jaksoi, mutta kukaan ei kuullut eikä auttanut. Miten sellaista voi tapahtua?

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki eläimet varsinkin pentuina ovat aivan vastustamattomia, ovat ne sitten kissoja, koiria tai vaikka pikku possuja.
Ns. kissaihmiset ja koiraihmiset eroavat mielestäni myös yhdessä käytännön asiassa. Kissat ovat omistajan kannalta itsellisiä, osaavat hoitaa potta-asiat ja tarvittaessa ruokailunkin ilman ihmistä. Koira sen sijaan vaatii ihan erilaisen sitoutumisen lemmikin perushoitoon, ulkoiluttamiseen ja koulutukseen. Kissahan ei koulutettavaksi edes varsinaisesti suostu.
Kissaihmiset saattavat siis ehkä hivenen olla taipuvaisempia mukavuudenhaluun ja kenties vastaavasti koiraihmiset voivat omata taipumuksen suorittamiseen?
- Päivi

Paula Eskola kirjoitti...

Juuri näin varmaan onkin.

Siinä Kissanaisen matkassa -ohjelmassa yhdessä kohtaa sanottiin, että kissoille voi opettaa kutakuinkin samat jutut kuin koirille. Vain sillä erotuksella, että koirat oppivat ollakseen mieliksi omistajilleen, kun taas kissat oppivat vain jos niitä itseä huvittaa ja jos oppiminen miellyttää niitä itseä. Tämä olisi yksi syy siihen, miksi kissoja ei kouluteta, kun niitä ei osata motivoida.

Anonyymi kirjoitti...

Otan minäkin osaa tähän keskusteluun. Paljon eläintenomistajien kanssa tekemisissä olevana, olen vähän samoilla linjoilla kuin Paula. Usein kissojen omistajilla on myös koira ja päinvastoin. Minäkään en jakaisi ihmisiä kissa- ja koiraihmisiin vaan molemmat ovat mielestäni eläinrakkaita, ja osaavat arvostaa lemmikkejä ja nauttia niistä.

Minulla on myös paljon asiakkaita, jotka sanovat, että ovat olleet aina "kissaihmisiä", mutta kun esim. parisuhteen myötä perheeseen on tullut koira, ovatkin huomanneet olevansa myös "koiraihmisiä" ja päinvastoin. Luulihan J:kin, ettei pidä erityisesti kissoista, mutta asia olikin aivan toisin.

Lisäksi tämä eläinrakkaus-ominaisuus ihmisissä on selvästi sillä tavalla periytyvä, että jos perheessä on lemmikkejä niin todennäköisemmin myös seuraava sukupolvi haluaa elää lemmikkien kanssa. Mulla on paljon asiakas-perheitä, joiden lemmikkejä hoidan ainakin kolmessa polvessa isovanhemmista lastenlapsiin.

Anna

Auli kirjoitti...

Kiva kun noin pitkästi jaksoitte kommentoida. Minä ainakin allekirjoitan sen, että minulla on kyllä tietty laskuus ja mukavuuden halu yksi, mikä saa minusta koiran hoidon tuntumaan vaikealta. Ulkoiluttaminen mm. Tuntuu, että koira usein vaatii jotakin. Aamulla ennen töihin lähtöä kävelyttämistä... Samoin kasvattaminen. Tuntuu siltä, että minun olisi vaikea ainakaan sellaista koiraa pitää, joka vaatisi kauhean jämptiä kasvattamista. Silti, en tiedä kuinka yleisesti koirat ovat niin kovin kasvatettujakaan. Riippuu varmaan rodustakin sellaisen tarve. Toinen asia on tottumus. Kun ei ole asunut koskaan koiran kanssa kaikki siihen liittyvä tuntuu oudolta. Jo sellainen, että iso koira olisi koko ajan paikalla! Sellaiset koirat tuntuvat kivoilta joihin on tutustunut. Oikeastaan minulla on vähän koiratuttuja, mutta ne ovat kyllä ihan mukavia kaikki. Vaikkapa pikku-Elsa, johon oikeastaan olen vasta tutustumassa!

töppöskä kirjoitti...

Nyt jäi ihan kylään tänne blogiisi.

Meillä kissa tuli taloon vasta neljä vuotta sitten.
Ja olen ihmetellyt että miten olemmme tulleet toimeen ilman kissaa niin monta vuotta.
Niin paljoan iloa ja kivoja hetkiä tuonut. Välillä niin söpö, valillä niin oman arvonsa tunteva. Hyppää korkealle jalkooihin jos on kokenut vääryyttä.
Yhteen kissaan on jäänyt, toistaiseksi. Olishan niitä kodittomia vaan eihän sitä kaikkea mahantäydeltä.

Anu kirjoitti...

Löysinpä tieni tänne...:) Minä olen aina, pienestä lapsesta asti, ollut ennen kaikkea eläinihminen, mutta kissoihin olen oikeastaan ihastunut toden teolla vasta nyt aikuisena. Kissat on valloittavia eläimiä. Niiden salaperäistä maailmaa vaan pitää osata katsoa. Kissan kehräys on eräs maailman ihanimmista äänistä. <3