sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Rento

 Tässä Rosvo rentoilee. En koskaan ennen ole voinut ottaa noin läheltä kuvia.Edes salama ei haitannut nukkumista.

Tässä se salamavalo varmaan hiukan häikäisi silmiä!
Kulmahammas näkyy söpösti!


Neferi lähetti haasteen. Kiitos haasteesta. Tässä vastaukset!

1.Mitä vastasit kysymykseen pienenä,mikä sinusta tulee isona?

Olen kuulemma vastannut, että minusta tulee kioskinmyyjä (syynä varmaan himoitsemani nallekarkit!) ja , että menen naimisiin rosvon kanssa.No, kumpaakaan en ehdi enää, sentään kissani on Rosvo!

2.Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareita?

Aku Ankka

3.Lempileikkejäsi?

Muistan , että aina hiihdimme pitkin Vähäraumaa teitä ja peltoja pitkin paikasta toiseen. Erikoisena leikkinä muisten sen, että Marjan kanssa syötimme päiväkausia Fairy-pulloja hiekkalaatikolla ja kuvittelimme, että ne olivat vauvoja. Teimme niille erilaisia sörsseleitä. Samoin muistan, että ns. super-pallot olivat eläimiä ja hoidimme niitä ja pompottelimme ja komensimme kun ne olivat vallattomia.

4.Parhaat synttärit ja miksi?

Muistan synttäreiltäni lähinnä täytekakut, joissa oli kermavaahtoa ja ranskalaisia pastilleja. Siihen aikaan ne olivat ylellistä herkkua!

5.Mistä urheilusta pidit/harrastit?

En pitänyt mistään koulu-urheilusta, mutta muistan, että vapaa-aikana oli kiva hiihtää ja erityisesti muistan, että isän kanssa hiihdimme pitkin Suntin ojaa Isosuon majalle.Teini-ikäisenä jotenkin muistan olleeni innostunut jääkiekosta. Se oli sitä Vellu Ketolan aikaa.

6.Ensimmäinen musiikki-idolisi?

Ei selvää muistikuvaa. Enemmän muistan, että yksi sisko tykkäsi Beatleseista ja toinen Kirkasta.

7.Paras joululahjasi/muu lahja jonka olet saanut?

Varmaan nukkekoti! Muistan myös ison vauvanuken, jonka sain mutta lahjan iloa sumensi se, että olin sen nähnyt penkoessani äidin joululahjapiiloja....

8.Mitä olisit halunnut tehdä, jota et ole vielä tehnyt?

Ei ole mitään tuollaista mielessä. Toisaalta otan vastaan kaiken mitä vastaan tulee!

Haastan Paulan jos hän haluaa vastata kysymyksiin.

7 kommenttia:

Zzz kirjoitti...

Hieno kissa :).

Leikkaa ja liimaa toimii aina...ei noita haasteita taida oikein muuten saadakaan omalle sivulle.

Auli kirjoitti...

Ai jaa... Käsitin, että siinä oli sellainen joku juttu mistä sai hakea sen linkin..Hmm.. eli on mulla vielä opettelemista!

Paula kirjoitti...

Nää Rosvo-kuvat o taas kivoi. Määki sano joka päivä Ruskaa Rauha Rentolaks ja Rento Rauhalaks.

Paula kirjoitti...

Täytyy viäl lisät, et näis nukkuvis lähikuvis Rosvo o yht silkkii ja samettii!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanasti tulee Rosvon vaaleanpunainen kuono esille.

Ulla

kaisu marjatta kirjoitti...

taiten otettuja kisu kuvia. minulla oli enimmillään 3 kissaa, kun lapset raahasivat maailmalta. Yksi 23vuotias elää vielä, tyttären kotona, kaksi muuta yhtä iäkästä lopetettiin kun oli vähän kuin pakko, olisivat kuolleet käsiin.

olet monipuolinen ihminen.. Mitä ihmettä sinusta tulee isona? Olet jo nyt uskomaton pakkaus! Luovuus elää töissäsi, hauskoja ideita. Wau!

Auli kirjoitti...

Kiitos vaan! Olen otettu kommentistasi. Kieltämättä joskus tuntuu, että miten ihmeessä ehdin tehdä kaiken mitä haluan! Meidän edellinen kissa Miiru oli 17-vuotias kun siitä jouduttiin luopumaan, kun raukka ei voinut syödä eikä juoda kun oli kasvain suussa.