Löysin pari viikkoa sitten vanhan päiväkirjan/muistokirjan riekaleen. Siinä on muutama sivu jäljellä. Erityisen ajankohtaiselta tuntui sivu, jonka kulmaan olen liimannut pajunkissan saatesanoina teksti "Tämä on muisto päivältä 7.4.1968, tämä olkoon minulla vielä niin kauan kuin elän". No, jos se on säilynyt jossakin paperikasoissa 43 vuotta niin eiköhän se säily jatkossakin, aina hamaan hautaan asti! Tai ei nyt kai sentään sinne....
7.4.1968
Anna ja Äiti ja isä nukkuvat. Isä maalasi tänään vintin portaat. Me lähdettiin kävelemään hautausmaalle. Kun me tultiin tikkulan työ minä sanoin: "Mennään tonne joen rantaan." Me mentiin ja siellä oli hauskaa. Me otettiin sieltä paljon pajunkissoja ja lepän urpuja.
Seuraavalle sivulle olen kirjoittanut runon , jossa ei tunnu näiden vuosikymmenten jälkeen olevan päätä eikä häntää!
Jo saapuu kevät.......
Jo saapuu kevät ja purot
liplattaa ja solisee.
Jo puhkee kukat nuppuhun
ja nurmen nukat vihertyy.
Lankee vanki jään,
pien varsi kukkasen,
jonk´ vanginneensa luull´(Mikä runoilmaus!!)
Tuo peite jään särkyvän.
Se päänsä heikosti
nostaa ja siihen se jää,
perääntyy peite jään,
melkein häpeissään.
Yks kaks yksi kaveri on kirjoittanut minulle ylläolevan elämänohjeen!
Tunnen suurta surua naapurin koiran, Jaken ampumisesta. Kummallista, etten muista koko koiraa.
Murehdin oppikouluun pyrkimistä:
Minua pelottaa se jossen pääse oppikouluun. Minulla ei ole erityisemmin halua harjoitella laskuja oppaasta. Mutta lupaan sinulle rakas päiväkirja yritän kirjoittaa siihen hyvillä mielin.
Aika liikuttavia ajatuksia, 11-vuotiaana. Pieniä murheita, silloiset murheet. Sitäpaitsi pääsin oppikouluun, sitäkin suotta murehdin. Silloinkin tosin jaksoin harjoitella vasta ihan loppusuoralla niitä laskuja. Ihan samanlainen olen vieläkin; vasta lopussa, pakosta, venyn suorituksiin...
18 kommenttia:
Vanhoja päiväkirjoja on välillä mukava selailla. Pienenä ne murheet olivat hieman erilaisia kuin nykyään. Tuo runo on kyllä liikuttavan ihana ;)
Olipas tätä postausta mukava lukea. Jotenkin niin ihanaa, että sinulla on säilynyt tuolta asti omia kirjoituksiasi :)
Tuo kevätrunohan on vallan mainio :)
Hieno runo ! Käsialasi on myöskin kaunista. Tuo oppikouluun pyrkiminen oli kyllä jännittävää. Minua pelotti ainekirjoitus ja muistan saaneeni preppausta kaverilta, jonka sisko oli jo oppikoulussa. Kirjoitin sitten "luonnonkuvausta" alkuun ja se tepsi :D
Minä pääsin juuri ja juuri oppikouluun, nimi luettiin ihan viimeisten joukossa :).
Näitä muistikirjoja harrastettiin, mutta ovat kaikki yhtä päiväkirjaa lukuun ottamatta kadonneet/hävitetty lukuisissa muutoissa.
Ihana postaus, niin täynnä nostalgiaa! :) Minulla ei ole enää päiväkirjoja tallessa, mutta yksi "muistikirja" on, siis sellainen johon liimattiin muisteja eli kiiltokuvia ja toiset sitten kirjoittivat siihen värssyjä ja elämänohjeita. Pitääpä etsiskellä se joskus ja esitellä muillekin.
Oi-voi kuinka suloinen tuo runosi ja runokielesi ja muukin juttu. Pienen hennon kukkasen ja murtuvan jään kovasta dramattisesta taistosta olet ottanut kaiken irti, ja tämän tsuumauksen avulla olet kuvannut kevään ja kesän voittoa talvesta.
Ihanaa, että edes muutama sivu päiväkirjaa on säästynyt. Nuo jos mitkä on kivoja pikku aarteita :)
Ihania muistoja tuollaiset nostalgia-pläjäykset! Harmittaa,kun ei edes Teini-kalenteria ole jäänyt muistoksi.. Päiväkirjaa en koskaan jaksanut kirjoittaa,niitä olisi nyt kiva lukea...
Minulla on muutama muukin päiväkirja jäljellä. Yksi kirja on lapsilleni ollut oikein hupilukemistoa. Muutaman päiväkirjan olen kyllä tuhonnut. Jollakin tavalla liian tuore päiväkirja on kauhea lukea. Nämä lapsuuden päiväkirjat jollakin tavalla kestää! Opiskeluaikana pidin päiväkirjaa, sen kyllä poltin!
Riemastuttava juttu. Tuli hyvä mieli löydöstäsi ja pajunkissasta.
On niin tutunnäköistä ja -oloista, ihan kuin omasta muistokirjastani. Taidetaan olla melko samanikäisiä ;)
Hieno, pieni muisto. En minäkään halua lukea tuoreehkoja päiväkirjoja, mutta tuone varhaisnuoruuden teos on kyllä aika liikuttava.
Aivan ihana löytö lapsuuden ajoilta, niin se aika rientää:)
Ps. Kiitos kommentista ja tervetuloa uudelleen!
Ihania muistoja tuollaiset ihanuudet.
Kevät on saanut runosuonen pulppuamaan :) Jotenkin niin koskettavia nuo muistot. Minun lapsuusajan muistokirjassa on samanlaisia kiiltokuvia kuin nuo sinun ja minäkin kirjoitin pienenä ja vähän isompanakin päiväkirjaa. Ne myöhemmät kirjat tekis mieli kyllä hävittää.
Olipa kiva postaus, muistot on aarteita ♥
Minullakin jossain vanhoja kiiltokuvakirjoja ja päiväkirjoja.
Ihania kirjoituksia, hiukan suruakin, mutta aika kultaa muistot.
Leppoisaa iltaa ja kiitos,että saimme hiukan kurkistaa päiväkirjaasi ;D
Tuli mieleeni oma muistivihkoni, jossa oli siniset kannet. Vaikka en ole ikinä sinisestä tykännyt. Sitä ei missään ole, luulen että joku jätti palauttamatta aikoinaan. Silloin 60-luvulla kun ei kaikilla ollut varaa ostaa omaa. Ei varmaan meilläkään, mutta äiti aina joskus yllätti.
Vau, ei minulta olisi 11-vuotiaana irronnut tuollaista runoa (itse asiassa ei vieläkään).
Lähetä kommentti