tiistai 19. huhtikuuta 2011

Tunnustus ja kissakuvia

Sain Sailalta  tunnustuksen. Kiitos vaan! Tehtävänä on etsiä 3-5 julkaisematonta kuvaa ja kertoa niistä. Päätin ottaa kissakuvia, koska niitä on konella vaikka kuinka paljon.
                      
Tässä kuvassa kissamme Miiru Margareetta, joka eli 15-vuotiaaksi. Miiru oli tosi kiva ja persoonallinen kissa, joka vietti ensimmäiset vuotensa ulkokissana. Kun silloinen toinen kissamme Mörri kuoli tapaturmaisesti, Miirusta tuli valjaissa ulkoileva sisäkissa. Minä oikeastaan ihan todella kunnolla tutustuin Miiruun vasta silloin, kun lapset muuttivat kotoa pois ja aloimme kahdestaan elää tässä talossa. Pentuaikanaan Miiru oli enemmän lasten kaveri kun minun, hän oli usein leikeissäkin mukana. Yksi leikki oli kissakoulu. 
Miiru oli ihana sylikisssa ja hänen viimeisenä kesänään ulkoilimme paljon yhdessä. Minä kiersin pihaa tuolin ja kirjan kanssa ja Miiru pysähtyi milloin mihinkin ja minä laskin tuolin maahan ja aloin lukea. Välillä kävelimme pitkin perunapellon vakoja,se oli Miirusta kivaa, minulla oli vaikeuksia pysyä pystyssä! Miiru oli vihainen, sähisevä ja sylkevä, kun  toin sisälle. Kerran näimme pihassa monta meriharakkaa, jotka huusivat piik piik ja se taisi olla Miirun viimeisen kesän jännittävimpiä kokemuksia. Joulun aikaan 2009 hän lopetti syömisen ja juomisen ja kielestä löytyi kasvain. Onneksi siskoni on eläinlääkäri ja  Miiru sai nukahtaa kotona. Se oli meille kaikille ihan kauhea suru ja itkun paikka. Jollakin tavalla hänen kärsimyksensä tuntui kauhealta kun emme olleet tajunneet mitään ja varmaan kissaparalla oli ollut kipujakin jo vaikka kuinka kauan.

Kun Miiru kuoli päätin olla ilman kissaa. Jo kuukauden päästä huomasin, että koti ei ole koti ilman kissaa, joka odottaa minua kotiin. Aloin katsella helmikuun alussa kissoja. Rosvo löytyi netistä. Hän oli Raumalla nuoren opiskelijan kolmas kissa. Rosvo oli otettu sinne, koska joku tyttö ei ollut tykännyt Rosvosta, koska Rosvo oli seurannut liikaa tyttöä. Kauhea alku siis Rosvolla. Rosvo oli meinattu viedä lopetettavaksi. Kuitenkin tämä toinen nuori tyttö oli ottanut Rosvon. Kaksi vanhempaa kissaa eivät tulleet toimeen uteliaan ja vilkkaan Rosvon kanssa ja Rosvo pistettiin myyntiin korkeaan 10€:n hintaan (!!). Rosvo oli kuvassa tosi söpö ja lähdimme J:n kanssa Raumalle, missä sain kissan kantokassiini, mutta maksoin siitä tuplahinnan. Kissa näytti ihan miirumaiselta, nenä vain oli pikimusta. Vieläkin harmittaa miksen maksanut kymmenkertaista sumaa, kun Rosvo osoittautui heti aivan ihanaksi vilkkaaksi ja leikkisäksi ihmisrakkaaksi kissaksi. Nimeä vaan vähän kummastelin ja päätin, että Rosvosta tulee Rosamunda. Muutaman päivän päästä totesin, että Rosvo mikä Rosvo! Rosvo on rosvonnut kerran kokonaisen porsaan sisäfileen ja massuttanut sitä lattialla, kun jätin sen lämpenemään kun vieraita olivat grillaamassa. Kerran hän pisteli kokonaisen grillimakkaran ja hän on kyllä aina varsinainen rosvoaja kun tilaisuus tulee. Hän voi tassullaan ottaa pitsan kuorrutukset uunipelliltä ja pistää suoraan tassusta suuhunsa!

Viime kesänä tyttäreni Ulla löysi itselleen kissan itselleen Merikarvian Kasalasta, karjatilta. Ullan kummitäti, siskoni Anna, oli nähnyt kivoja kissanpoikia maatilalla, kun oli ollut hoitamassa siellä karjaa. Kissanpentu haettiin Poriin ja se muutti syksyllä Helsinkiin ja reissasi Porin ja Helsingin väliä. Sen nimeksi annettiin Miu Miu, joka on sittemmnin muuttunut Nekuksi. Koko nimi on Miu Miu Nekku Neilikka.Helsingissä joutui kissa olemaan paljon yksinään pienessä opiskelija-asunnossa opiskelun ja ilta-töiden takia.  Loppujen lopuksi siinä kävi niin, että kissa jäikin tänne Poriin Rosvon seuraksi. Täällä kissoilla on toisistaan seuraa ja tilaa ottaa vähän etäisyyttäkin toisiinsa. Minä siis ryhdyin tavallaan sijais-huoltajaksi... ja erittäin onnelliseksi sellaisiksi. Tyttärelleni Nekulla on aina  suuri sija sydämessään ja tyttären muuttaessa kesällä Poriin Nekku menee välillä hoitoon hänen luokseen. Silti Rosvo ja Nekku ovat bestikset; ei heitä voi lopullisesti enää erottaa! Tässä nämä, olen aina niin vuolassanainen, toivottavasti edes joku jaksoi lukea kissojeni tarinan...

Vaatii aina pohtimista kenelle tätä tunnustusta jatkaa ja minä jatkan nyt SaralleSirpalle ja Pirjolle , joiden blogeja luen. Kaikki nämä blogit ovat ainutlaatuisia ja hienoja!



13 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Kiitos Auli! Tätä mä oon vähän pelännytkin :) Ihana juttu,mut kerrohan,kuinka tuo tunnustus-kuva saadaan omaan postaukseen :) T.ei-niin-nörtti :)

Pirjo kirjoitti...

Kiva kirjoitus! Kyllä kissat helposti valtaavat sydämen, varsinkin kun niihin tutustuu.

Kissat osaavat peittää kipunsa viimeiseen saakka, joten älä sure. Varmasti Miiru eli hyvän elämän siihen saakka, kuin sen elämänlanka riitti.

Saila kirjoitti...

Olipa ihanaa kissatarinaa, ei ollut yhtään pitkä vaan tuotahan olisi lukenut vielä monta tuntia! Koti tuntui varmaan tyhjältä ilman kissaa. Ei sellaiseen kotiin ole kiva tulla, olet ihan oikeassa.

Pirjo kirjoitti...

Itsekin rakastan kissoja, mutta nyt tuntuu vielä siltä, että Kisun kuolemasta on niin vähän aikaa, että täytyy toipua ja lisäksi en ehkä juuri tällä hetkellä halua sitä suurta vastuuta, joka lemmikin pitämisessä on.. Kun ei itsekään ole ihan kunnossa.. Mutta kiitos kovasti tunnustuksen jakamisesta ja tervetuloa katselemaan minun "salaperäisiä" kuviani ;)

anja kirjoitti...

Hieno tarina kissoistasi. Persoonia ovat jokainen.

Sara kirjoitti...

Haikeus iski kun luin kissoistasi. Se on aina kova paikka kun lemmikki poistuu taivaallisiin joukkoihin.
Kiitos tunnustuksesta, alanpa keräillä kuvia :)

KristiinaS kirjoitti...

Kyllä kissatarinat jaksaa lukea, vaikka pidemmänkin. Ihana tuo viimeinen kuva, oikein "räkäinen" nauru katilla;)

Neferi kirjoitti...

Kissakuvat ovat aina mukavia katsella :)

Päivi kirjoitti...

Kiitos Auli Virveriikka ihanasta pääsiäistervehdyksestä, jonka posti tänään toi! Mitään muuta pääsiäistä ei mulle taida tullakaan, paitsi tietysti vähän herkkuja.

Auli kirjoitti...

Ole hyvä vaan, Päivi Marjatta!

Mari kirjoitti...

Kiitos, kun jaoit mukavat ja haikeat kissatarinat. Tiedän sen menetyksen tunteen ja vaikka se oudolta alkuun tuntuukin, niin parasta lääkettä on alkaa uudelle kissalle nöyräksi palvelijaksi :) Ei nämä sydänkäpyset ikinä unohdu, elämä jatkuu muistoissa.

mustakissa kirjoitti...

Kauniita kisuja. Miiru muistuttaa kovin Rosvoa tai päin vastoin. 15 vuotta on kunniakas ikä kissalle ja sen menettäminen jättää varmasti ison tyhjyyden kotiin. Kissat ovat sellaisia persooniam jotka täyttävät kodin täysin ja jos niiden olemassa oloon tottuu, ilman on tyhjä olo.
Ihanat kuvat kerrassaan:D

Aava kirjoitti...

Oli pakko tulla kurkistamaan, löytyykö täältä kissoja, kun olit niin ihaillut meidän Mörköä. :) Ja löytyihän täältä kokonaista kolme kappaletta. Pakko lukea vielä vähän lisää.