perjantai 8. huhtikuuta 2011

Ensimmäinen kevätaamu

 Voiko olla enempää maailmaasyleilevämpi olo kuin minulla nyt. Tänään oli ensimmäinen kevätaamu. Olen siivonnut, pessyt ikkunat ulkoa, vienyt ensimmäisen kerran pyykit ulos. Pyykkien ulos kuivumaan pistäminen on niitä harvoja kotihommia joista todella pidän. Ulkona on niin ihanaa!
Kun on paljon sammalta nurmella se vihertää hienosti heti lumien sulattua. Minusta sammal on hienoa. Olen taistellut aikani sitä vastaan. Nyt vaan ihailen sitä. 2000 neliön tonttiin riittää kyllä sammaltakin ja ruohonleikkausta... Linnut ovat liikkeellä, mutta joutsenet liian nopeita. Ne eivät ehtineet kuviin.

 Tontin toisella sivulla on oja, joka varmaan meiltä parin kilometrin päästä laskee mereen. Sen virtausta seurataan ahkerasti. Viime vuonna se oli ääriään myöten täynnä. Sellainen tuottaa ongelmia. Vedet nousevat ojasta sala-ojaputkiin. Kahdekasan vuotta sitten jouduin lainaamaan tehokkaan pumpun, jottemme olisi hukkuneet veteen. Viime viikolla J käveli lapion kanssa pelto-ojan vartta ja avasi pahimmat lumiesteet ojasta. Nyt se oja virtaa ihanasti. Nämä ovat sellaisia ongelmia, joihin törmää jos asuu haja-asutusalueella, entisellä meren pohjalla,  missä ei ole hulevesiviemäreitä.

Ihailkaa veden virtausta. Se on niin kevättä!

19 kommenttia:

anja kirjoitti...

Vau, teillä näkyy jo kevät. Meillä vielä lunta ja eilen satoi räntää lisää. Mutta sulamassa on ja kohti kevättä mennään. Vielä ei näy nurmikkoa pihalla ja onnenpensaan on lumi länännyt täysin, katkonut latvoja. Saa nähdä, kukkiiko edes.
Tuo alin kuva on todella hieno.

sinisukka kirjoitti...

Ooo mitä kuvia! Pyykeistä tuleekin raikkaita noin! Mulla vaan siitepölyallergia kieltää sen... siis ei ainakaan alus- eikä liinavaatteita voi viedä ulos...mutta muuten kuivatan kaiken pihalla! Minä sain joutsenpariskunnan kuvaan :D

Neferi kirjoitti...

Just, ulkonaolo voittaa aina sisällä kykkimisen. Meilläkin jo sammal vihertää :).

Pyykkiteline vaihtaa tänä keväänä paikkaa, joten on tyytyminen terassilla kuivattamiseen vielä hetken aikaa.

Pami kirjoitti...

Minä yritän levittää sammalta :-). Minusta se on aivan ihanaa.

Minä en vie kuin lakanat ulos kuivumaan. Meillä on niin paljon puita pyykkitelineen ympärillä, että harvoin lakanatkaan ovat enää puhtaat, kun tuon ne sisälle. No, kovalla tuulella ne kuivuu niin nopeasti, että kun aamulla pesen ne, niin illalla saa "silitetyt" lakanat sänkyyn.

Irma kirjoitti...

Ihanan keväisiä kuvia! Meillä on sama tilanne sammaleen kanssa ja minäkin tykkään siitä, aina vihreää ja pehmeää ;)
Kauniita käsitöitä olet tehnyt! Kätevä kori matonkuteesta ja vallan upea se virkattu tilkkupeitto! On siinä ollut iso homma yhdistellä palaset!
Oikein mukavaa viikonloppua!

Paula kirjoitti...

En ole huomannutkaan, että teillä näkyy noin ihanaa sammalta. Kauniin vihreää. Ja kuinka paljon lumi onkaan jo sulanut.

Sufferiina kirjoitti...

Parastan minun mielestä on se, että voi istua jo kuistilla neulomassa ilman että sormet jäätyy :) kaunis muuten tuo aiemmassa postauksessa vilahtava isoäidinneliö-peitto!

Mari kirjoitti...

Kivoja kevät-kuvia, melkein kuulee lintujen lirkutuksen. Veden solina on ihanan kuuloista, toivottavasti ei tosiaan solise sisään asti :)

Sirpa kirjoitti...

Ihanan keväisiä kuvia! Kun mä katson ikkunasta ulos,näkyy vaan lunta ja hiekkaa.. Sellaista se on täällä etelässä :)

Risusydämen Marja kirjoitti...

Ihanan tyypillinen kevät, täällä sataa juuri nyt räntää taivaan täydeltä!!
Meilläkin on tosi kaunis, pehmeä ja vihreä maanpinta koivujen alla. Sammal on niin kaunista...ja koivuisella pihalla ei edes nurmikko kasva; monta vuotta yritin, mutta sitten päätin, että sammal onkin kaunista ;))
Kuivumassa olevissa pyyhkeissäsi on samanlaiset pitsit reunoissa, mitä joskus nuorena virkkasin itsekin, ainakin tuo kiemuramalli on tuttu...
Kivaa viikonloppua sinulle!

KristiinaS kirjoitti...

OOooo, puron solina on kaunis ääni. Syksyllä sain sitä talteen kameran videolle pätkän, on sitä kuunneltu pitkin talvea.
Lapsena purot oli tosi kivoja paikkoja. Onneks on jo niin vanha, että voi taas leikkiä puroilla ja tehdä purolle puron.

Neili kirjoitti...

Kohta minäkin saan pyykit ulos, kunhan ensin lumi hupenee. Ihana kevät!

TainanNukkekaappi kirjoitti...

Ooh, mitä tunnelmaa, melkein voi haistaa pyykin ja kuulla puron solinaa:) Meillä ei vielä pääse edes pyykkitelineelle, eikä puroja ole lähimaillakaan, sen sijaan kuraa ja harmautta riittäääää.

Auli kirjoitti...

Marja, tämä kiemuramalli on vanha. Olen uudistanut joskus vanhoja sekavärisiä pyyheliinoja värjäämällä ne pesukoneessa yhtenäisen väriseksi. Tämä oli siinä sinisessä koneessa.

Sari kirjoitti...

Oi kuinka ihanan keväisiä kuvia! Niin vihreäää...

Daisy kirjoitti...

Pyykin kuivatus ulkona on kevään ja kesän ihana juttu :)

Sara kirjoitti...

Oi, kuinka keväistä siellä on! Nauti auringosta, sammaleesta, veden virtaamisesta ja puhtaista ikkunoista sekä pyykistä! Elämää parhaimmillaan :)

Pirjo kirjoitti...

Kevät on ihanaa aikaa... Ja sammal on kaunista! =)

Marsu kirjoitti...

Hyvänen aika kuinka teillä on lumet jo lähteneet! Ihan hassua katsella tuollaista, kun meillä on vielä piha ihan täysin lumen peitossa! :)

Unelmoin jo siitä, että lumet sulaisi joskus ja pääsisi laittamaan kaneja pihalle, koirat saisi syödä luita nurmella.. KESÄ!