keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Raparperimehua- ja piirakkaa






Eilen oli puhetta raparperista ja sen mahtavasta sadosta. Kerroin, että minulla on hyvä mehuresepti ja tässä se nyt tulee.

Raparperimehu

2l vettä
0.5l raparperiä
kanelitanko
1cm pala tuoretta inkivääriä

Keitetään mössöksi.

Lisätään 1.5dl sokeria.

Siivilöidään ja sitten jäähdytetään, pullotetaan.  Väri on hennon vaaleanpunainen.
Hyvin jäähdytettynä aivan ihana kesähelteiden janojuoma. Olen myös joskus tarjonnut tämän tervetulomaljana ja kaikki ovat tykänneet.

Mutta... ei tässä vielä kaikki kun nyt rupesin pitämään ruokablogia.

Lempiraparperipiirakkani. 
Tämä sopii minulle, joka tykkään tosi paljon pullataikinapohjista piirakoissa.

Tiinan raparperipiirakka (Tiina on naapurini, jolta olen muuten saanut mehureseptinkin)

Pohja: 
2,5dl maitoa
25g hiivaa
2tl kardemummaa
1.5dl sokeria
1tl suolaa
5,5 dl jauhoja
50 g voita (öljyä, margariinia..)

Sekoita löysäksi. Ei tarvitse edes kohottaa.
Painele käsin leivinpaperille. Tässä minut tuntien tuplasatsi.

Tee muruseos
100g voita
1.5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2dl jauhoja.
Nypi nämä muruseokseksi.

Levitä taikinan päälle 1.5l ohuita raparperiviipaleita ja sen päälle muruseos.

Paista uunissa 225 lämmössä n. 20 min- 30min. Kannattaa katsella välillä ja olla varovainen, koska taikina on aika ohut  ja voi palaa helposti.



Kun reunat alkaa hiukan ruskistua ja muruseos myös on piirakka valmis.
Mitä sitten tekisin? Näitä on vielä vaan näin kauheasti ,vaikka tein tänään kumpaakin sorttia tuplasti!




23 kommenttia:

Paula kirjoitti...

He-he! Me tuotiin Särältä raparperia ja tein niistä piirakkaa, mehua ja hyytelöä. Postaus kuvineen on jo melkein valmiina, ei vielä julkaistu. Ajattelin ensin julkaista sen tänään mutta sitten teinkin postauksen Ruskasta ja siirsin raparperit huomiseen. No mitäs tästä, varsin ajankohtainen aihe.

Sirpa kirjoitti...

Kiitos resepteistä! Nyt puuttuu enää ne raparperit :) Täällä kivikylässä kun niitä ei kasva...

Auli kirjoitti...

Sirpa, voi kun saisin ajatuksen voimalla täältä siirrettyä sitä raparperia!

Marjut kirjoitti...

Kiitos resepteistä:) Täytyy piirakkaa soveltaa, koska raparperiä ei ole tähän hätään saatavilla.

Tintti kirjoitti...

Raparperihilloketta! Tämä on oikein hyvää vaniljajäätelön kera.

http://www.yhteishyva-ruoka.fi/reseptit/lisukeruuat_q_/fi_FI/raparperihilloke/

Ihanaa, kun pääsit kokeilemaan tuota saippuan tekoa. On mulllakin haavelistalla.

Rva Pioni kirjoitti...

Ja eikun tekemään... Kaunista mehua ja messevää piirasta. Käykö nämäkin puuhat siihen sun haasteesees? Aina vaan jaksan ahkeruuttasi ihmetellä. (Minä kun istun katveessa, selaan ja leikon yhä niitä vanhoja lehtiä:)

Paula Kristiina kirjoitti...

No nyt kyllä on ihan pakko soittaa Poriin päin että otappas sieltä tulessasi raparperia. Sen verran oli herkullisen näköstä. Ja muistan että mummu teki raparperi juomaa lapsille ja tykätiin.
Tietysti myös piirakkaa.

Pinni kirjoitti...

Ihanan näköistä mehua. Taidankin kokeilla tuota ohjetta. Meilläkin nimittäin kasvaa tuota raparperiä vaikka kuinka ja paljon. Ei sitä piirakkaa aina jaksa..

Taina kirjoitti...

Terve, tulinpa piipahtamaan, kun näemmä samoissa blogeissa pyöritään:) Kivat ohjeet, tuota mehua vois kokeilla. Piirakkaa olenkin tehnyt tuohon tapaan, mutta muropohjalla, joten tätäkin vois vaihteeksi koettaa. Juu ja siltikin on raparperiä. Annoin jo kukkiakin välillä ja komeat oli:D Niin ja tervetuloa vastavierailulle!

Pirjo kirjoitti...

Tännekin voi virtuaalisesti sitä raparperiä lähettää :) Tuollainen mehu on varmasti tällaisena hellepäivänä hyvää!

pikkudidi kirjoitti...

Alkoipa tehdä mieli tuota mehua! Resepti täytyykin ottaa talteen, kiitos siitä. :) Täytyy myös kokeilla, miltä maistuu jos lasilliseen lisää 2cl raparperilikööriä.

Sara kirjoitti...

Naminam! Vesi herahti kielelle, lähetä tännekin sitä virtuaaliraparperia :-)

Daisy kirjoitti...

Nyt mehu maistuu, kun helle hemmottelee.
Piirakkaohjetta täytyy joakus kokeilla; se on sitten "virveriikan raparperipiirakka".

Nova Melina kirjoitti...

Kivaa, kiitos resepteistä! Mä oonkin miettinyt, että mitä tekisin kaikilla raparpereilla mitä meidän palstalla kasvaa. Nyt kun mehunkin ohje on tässä suorastaan tyrkyllä mun nokan edessä, niin taidanpa jo tänään hakea niitä varsia sieltä. Ja uudet leivonnaisohjeet on aina myös tervetulleita. :)

Zzz kirjoitti...

Vaikuttavat tosi hyviltä ohjeilta, kiitoksia :).

Matleena kirjoitti...

Raparperi on hyvää, piirakkaa, soppaa, kiisseliä, hilloa... Joskus olen tehnyt mehuakin, mutta ohjetta ei enää ole löytynyt, mutta nytpä nappaan tuon sinun ohjeesi, kiitos! :)

tiinaniit kirjoitti...

Mehu menee kyllä testilistalle, kiitti ohjeista! :)

Päivi kirjoitti...

Kuinka kauan mehu pullotettuna säilyy jääkaapissa?

anja kirjoitti...

Kokeilin tänään reseptilläsi raparperimehua ja voi miten hyvää!!! Kannatti keitellä. Ne siivilöidyt raparperipalat kumosin kulhoon, lisäsin sokeria ja sain hyvää lettuhilloa! Siis kaikki talteen. Kiitos mehureseptistä. Minulla on isoja raparperinvarsia ja keittelen mehua myös niistä. Ja kuohuvaa siitä saa kun lisää vaikka karpalovichyä tilkan laimennukseksi. Nam.

Auli kirjoitti...

Päivi, ei tämä mehu varmaan nyt kauhean kauan säily, mutta tietysti jos sen haluaa pullottaa ihan mehumaijatyyliin kuumiin pulloihin niin kai sitten. Itse olen tehnyt tätä korkeintaan neljä litraa kerrallaan kun en viitsi hakea mehumaijaa ja tämä just mahtuu viiden litran kattilaan.
Anja, kiva kuulla ensimmäisestä kokeilusta. Se on hyvää mehua ja tänään täällä meillä oli kaksi pikkupoikaa ja tykkäsivät siitä. Se ei ole liian makeaa vaan raikasta.

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Mums ser så gott ut !
Kraam
Sanne

mummeli kirjoitti...

Kun tuota raparperiä on nyt pilvin pimein, pitää ainakin tuota piirakkaa kokeilla, mehua teinkin jo maijallisen ja hyvää on. Sitä mehuahan Kultarannassakin vierailijoille tarjotaan. Onneksi löysi anjan kautta tänne blogiisi.

pikkudidi kirjoitti...

Kiitos vielä ohjeesta, tein tuota mehua eilen. Tuli hyvää! Ainut vaan että tajusin vasta kun mössö oli kiehunut, että meillä ei ole tarpeeksi tiheää siivilää. No onneksi kahvinkeitin ja suodatinpussit pelastivat. :)