tiistai 7. kesäkuuta 2011

Upea lomapäivä saippuapajassa

Tänään helteisenä päivänä lähdimme Satakunnan tekstiiliopettajien porukalla Huittisiin tutustumaan Saippuapajaan Huittisiin. Paja sijaitsee vanhassa Korvenkylän kansakoulussa, jota asustaa Liisa Koskinen miehensä kanssa. Meitä oli monta kokkia,
mutta saimme perusteellisen opastuksen ja onnistuimme kaikki omissa sekoituksissamme!
Hajusteita ja värejä oli monia ja käytimme luonnon eteerisiä öljyjä ja värejä, joista jokainen sai valita haluamansa.
                                       Saippuantekeminen on grammapeliä!
 Lipeän kanssa varsinkin olimme tosi tarkkoja. Emme siis käyttäneet mitään valmispakkauksia vaan saippua tehtiin ihan alusta saakka. Minulle aikakin oli uusi asia, että suurin osa saippuan raaka-aineista on ihan tavallisen ruokakaupan aineita: oliivi- ja rypsiöljyä, kookosrasvaa jne..
Tässä saippuapajan tuotteita.
Tässä omat seoksemme jähmettymässä. Saimme jokainen mukaamme maitotölkillisen saippuamassaa, joka huomenna leikataan palasiksi. Muutaman viikon päästä saippua on valmista käytettäväksi. Omani tuoksu on Lemon grass ja väri kellanvalkoraitainen.
Muutenkin pihapiiri ja pariskunnan ekologinen elämänasenne teki vaikutuksen.  Kuulemma saippuan erinomaisuuden yksi syy on erinomainen kaivovesi.

19 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Ohoo, te ette menneetkään vain vierailulle vaan itse tehtailemaan saippuaa. Lemon grass kuulostaa ihanan raikkaalta ja vielä kellanvalkoraitaista.

Kardemumma kirjoitti...

Todella upea lomapäivä! Saippuantekeminen kyllä kiehtoisi. Oli teillä lämmin päivä.

Päivi kirjoitti...

MK fanitta palasaippuaa. Saippuan käyttö onkin ekologisempaa kuin pullosaippuan käyttö. Teillä riittää nyt sitten koko kesäksi saunasaippoot.

Auli kirjoitti...

Päivi, samoin J. Hänellä on aina palasaippuaa ja minä yleensä aina tuon sitä hänelle tuliaisiksi kun käyn jossakin. Nämä saippuantekijät tulee muuten Jazz-kadulle myymään saippuaoitaan. Ostin sieltä kahta, joista minttusuolasaippuan meinaan heti ottaa tänään käyttöön.

Daisy kirjoitti...

Onpa ollut kiva päivä :)
Minun äiti teki "omakeittosaippuaa". Se ei ollut ihan noin ihanaisen näköistä, vaan enemmän mäntysuovan oloista. En kyllä muista juurikaan siitä, mutta teurastamiseen se liittyi... Ja lipeä on pelottavaa, hui :)

Rva Pioni kirjoitti...

Jään odottamaan kuvaa valmiista palasta. Harmi ettei täällä voi lähettää tuoksunäytettä.

Peppi kirjoitti...

Oisinpa ollu mukana, kaikki tuommonen uuden kivan oppiminen kiinnostaa! Tosin tarkat mittaukset ei ehkä ole miun heiniä...

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Låter skoj att göra en sådan utfärd ! Dessutom få med sej väldoftande tvålar !
Kraam
Sanne

Zzz kirjoitti...

Tuollaiselle reissulle pitäisikin päästä mukaan....mukava päivä kaikesta päätellen :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa ollut upea päivä ja ihana paikka

tiinaniit kirjoitti...

Vau, mahtava tapa viettää lomapäivä! :)

Paula Kristiina kirjoitti...

Sulla on ollut mukava lomapäivä.Ihana pihapiiri. Minäkin tykkään käyttää mökkisaunassa palasaippuaa. Tuntuu ettei suihkushampoot lähde iholta ollenkaan meidän kaivovedellä. Ihmettelit että mulla on nettiyhteys mökillä. Joo kannettava mukana ja mokkula, vähän hitaampi joka toiminnoilla mutta nythän on loma eikä mihinkään kiirettä:) Taas tulossa aurinkoinen hellepäivä, jees!

Pirjo kirjoitti...

Kuulostipa kivalle päivälle! Minäkin haluaisin päästä tekemään itse saippuaa... Nuo kuvissa olevat ovat niin kauniita! :)

Marjut kirjoitti...

Kuulostaa tosi kivalta. Kaikki tuollainen uuden oppiminen kiinnostaa.

Nova Melina kirjoitti...

Voi että miten ihanan kuuloinen päivä! Mäkin menisin mielelläni tonne kokeilee saippuan valmistusta. Sä voit sitten ylpeenä pestä käsiä omatekoisella saippualla. :)

Pirena kirjoitti...

Tuo taito se minultakin vielä puuttuu vaikka äitini aikoinaan joskus siantappopäivän jälkeen keittelikin saippuaa. Niissä ei ollut mitään hyvää hajua mutta lopputulos oli varmaan sama.

Anonyymi kirjoitti...

Terve!
Olipa hieno esittely!!!!!!! Mun on aika kuppanen, jos käyt katsomassa. Myös saippua näyttää muulta kuin saippualta..... Mieheni sanoi, et se näyttää ihan homejuustolta. Ja näin on! Pikkasen vihreää ja keltaista siellä täällä, ja vot! tein homejuustosaippuaa!!!!!!!!!!!!!
Katri

Auli kirjoitti...

Katri, munkaan saippua ei ole maailman kauneinta. Se näyttää vähän mäntysaippualta joka on kirjavaa. Mutta tuoksuu kyllä hyvältä! Joo, meen kattomaan sinne Ts.blogiin.

Liisa T. kirjoitti...

Vau, hieno päivä ja kiehtovaa puuhaa! :) Mun on kyllä ihan pakko hankkia noita saippuantekovälineitä. Luulen, et ostan ihan valmista saippuamassaa, sillä lipeän kanssa läträäminen kotikeittiössä ja 4-v. pojan läsnäolo talossa ei kuulosta hyvältä yhdistelmältä.... :)