sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kauhea pikku peto

 Saanko esitellä:  Miu Miu Nekku Neilikka, kissamme, ikää aika lailla tasan yksi vuosi. Kissamme Merikarvian Kasalasta, Pohjois- Satakuntalaisesta maalaistalosta.  Seuraaviin kuviin sitten voisikin jo liittää varoituksen : ei herkkähermoisille!
 Minulla on ollut ennen Nekkua kolme kissaa ja sisäkissoja nekin. Yksikään ei ole ollut yhtä petomainen kuin tämä. Meillä on monta kissan raapimistelinettä, mutta ne eivät häntä innosta. Olohuoneen ovenpielessä olevasta raapimislevystä kissa ottaa vauhtia ja
                                             kiipeää seinää pitkin kattoon.
 Eteisessä on minun 90-luvulla maalamani akvarelli, yksi lempiraapimispaikka on siinä taulun vieressä. Näyttääpä nyt sitten kovin kauniilta ja taiteelliselta!
No, ehkäpä kissa halusi antaa oman taiteellisen panoksensa, joka menee aina (seinän) ytimeen saakka!
 Toinen lempparipaikka on makuuhuoneen oven pielesssä. Aamulla saan harjata lattialta tapetinkappaleita. Syynä se, että haluaisimme nukkua aamuyötä, emmekä halua, että kissa loikkii päällämme ja kirjahyllyjen päällä ja kiipeilee verhoja pitkin... Hän kun niin haluaisi huoneeseemme.
                                         Tässä tekniikkanäyte.
No, turha antaa neuvojakaan, ellei sitten ole joku muu kuin kissan lukitseminen saunaan yöksi tai talon kyllästäminen kissan karkoitteella tai etikalla. Olen vähän sitä mieltä, että ken leikkiin lähtee se leikin kestäköön. Voisin olettaa silti, että kissa vanhetessaan rauhoittuu ja nukkuu yönsä. I hope so! Uusia tapeteita odotellessa.... heippa!

23 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Juuh, olen NIIN samaa mieltä. Kissat on kissoja ja kissan täytyy tehdä se, mitä kissan täytyy tehdä :)
Meillä Cindy rrrakastaa nahkaa ja on jo raadellut lukuisien kenkien lisäksi myös ruokapöydän tuolit, jotka innoissani ostin ennen Cindyn taloon tuloa..

Sirpa kirjoitti...

Aikamoinen vauhtiveikko tuo Nekku! :) Meillä Boris terottaa kyntensä lähinnä eteisen mattoon,joskus yrittää myös sohvaan jne... Raapimispuu ei kelpaa lainkaan...

Mammutti kirjoitti...

Kissat on kissoja! Meillä toinen tekee selvää sohvakalustosta, mutta toiselle kelpaa vain olkkarin matto kynsien teroitukseen. Meillä elellään nykyään "kissojen henkilökuntana" ja kestetään tappiot, kuin...

Sari kirjoitti...

Ihan kivaa taidetta! Meillä Neiti Koira ei ole VIELÄ aiheuttanut fyysistä tuhoa, mutta edellinen koirani hyppi aina ovella kun summeri/ovikello soi ja sen myötä ovenkarmista rapisivat maalit....

Saila kirjoitti...

Ou nou! Musti oli pienenä myös ihan hirveä tapettituholainen. Enää se ei raavi, paitsi tuhoaa pahvilaatikoita niin että silppu lentää korkeassa kaaressa. Onneksi se ei enää raavi seiniä. Kyllä sitä kiellettiin ja toruttiin, niin varmaan tekin teette.
Viljo-kissani ensimmäinen omistaja lukitsi sen öiksi kylpyhuoneeseen kun kissanpentu häiriköi. Sitten Viljo tuotiinkin hoitoon miesystävälleni "väliaikaisesti", ja meillehän se jäi, onneksi, sillä se oli ihana kissa. Viljo oli hurjan läheisriippuvainen ja seurallinen ja mietinkin joskus, että sillä oli ehkä lapsuuden traumoja yksinäisistä öistä kylppärissä. Rassukka! Minustakaan saunaan tms. lukitseminen ei ole oikein. Kissa on kissa ja pennut riiviöitä.
Mutta niin ihania sellaisia!

Mamma N kirjoitti...

Ohjeitahan ei pitänyt antaa, mutta suosittelen kestävämpää tapettimateriaalia ;) Joku semmoinen sisaltyyppinen :)

Auli kirjoitti...

joo, Naukulan Mamma, tälläinen neuvo otetaan vastaan. Itse asiaassa olohuoneessa on semmoinen tapetti mitä kissa ei raavi, se on vanhaa kangastapettia joka on maalattu ja se on niin kova, ettei kissa sitä raavi. Tuntuu just tää kuitutapetti olevan mieleen kun siitä "irtoo" niin hyvin... No, tapetoidaan sit kun jaksetaan ja sit kun kissa on vähän rauhoittunut nuoruuden kohnoudestaan

Daisy kirjoitti...

Hui :)

Paula Kristiina kirjoitti...

Aika hurjan näköistä, muutta just niin että kyllä kissan täytyy saada olla kissa. Meidän edellinen koira Milla repi eteisen lattiasta korkki muovimatton irti ja samalla tapettia sekä pureskeli piirongin jalat ihan kauheaksi. Tämän se teki ykin kotona ollessaan. Joku viisas sanoi että sillä oli eroahdistus. Rauhoittu sitten aikanaan.

Pirjo kirjoitti...

Aikamoista menoa teillä!! Kaikki seinät vain kaakelista, niin eiköhän kiipeilyt lopu kuin seinään, hah! :)

sinisukka kirjoitti...

Jestas mikä kaveri!! Vähän lyö yli tuo luomisen into :D

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Din akvarellmåling är härlig ! Din dotters stolar blev alldeles underbart charmiga!
Sista veckan innan sommarlov inleds...
Ha det bra !
Kraam
Sanne

Zzz kirjoitti...

No johan :)

Lila kirjoitti...

Aikamoinen peto:)

Pirena kirjoitti...

Niinpä niin, kissat on vaan niin ihania, että pakko kestää nuo tapettien repimiset. Meillä pääsevät uloskin, mutta jostain vain ilmestyy noita tapetinsuikaleita tämän tästä. Tapetoidaan kanssa sitten joskus kun kisut rauhoittuu.

Päivi kirjoitti...

Voi ei, tosi kivoja noi kissat ;)

pikkudidi kirjoitti...

Oijoi! :D En valita enää yhtään että marsut nakertelevat lattialle jääneitä tavaroita.

Paula kirjoitti...

Huh, et tiennytkään, että Miu Miu Nekku Neilikasta on kehittynyt tuollainen tuholainen ja peto. Kyllähän minullakin oli aikoinaan entisen asuntoni olohuoneessa kolmien kissanpentujen jälkeen aivan karmeat tapetit, joita oli paikka paikoin paikattu moneen kertaan. Olen ihan unohtanutkin tuon tapetinrepimisen. Ruska on näköjään hirveän "kiltti" kissa kun ei ole ainakaan vielä keksinyt ryhtyä repimään tapettia. Ruska repii Vilma-tätin tuolia... Terkkuja Nekulle ja Rosvolle. (Niillehän voisi vaihtaa nimiä...)

Auli kirjoitti...

Rosvo on sellainen kiltti. Ei ole kysiään teroitellut sanottavsti minnekään. Mutta Nekku sen sijaan..

Marika kirjoitti...

Ai kamala! Minulta meinasi silmät muljahtaa ulos kuopistaa kun katselin noita taidonnäytteitä! :D

Meidän perheessä se on mies, joka on se kissaihminen. Kun hän ensimmäisen kissan meille toi ja tämä alkoi raapia seiniä, minä olin aivan kauhuissani. Toinen kissa teki samaa ja nyt kaikki kolme raapivat sänkyämme kilpaa. Voi kääk, olen toisinaan niin hermoraunio! :D

Mutta nämä kuvat lohduttivat kummasti! Hihih.. :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Voi mahdotonta. Saako kissat noin paljon kamalaa aikaan - varsinkin tuo taiteellinen seinä

Tuula kirjoitti...

meillä on vuoden ikäinen Upi Viljami samassa taloudessa ja olen tyytyväinen siitä, että huushollissa on hirsiseinät:) siinähän kaveri rauhassa vetää spurttejaan, seinissä ei näy. mutta en suosittele meillä yläkertaan mennessä kauheasti tukea kaiteesta ottamaan, voi tulla muutama tikku käsiin... mutta siitä huolimatta en kyllä suostuisi ilman tuota kissaa olemaan:D tyttärenpoika lohdutti:"kuule mummo, kyllä se Upi Viljami varmaan 20-vuotiaana rauhoittuu..."

Auli kirjoitti...

Tuula, kittos vertaistuesta, ehkä mekin odottelemme sitten tulevia vuosikymmeniä ;) Jos tämäkin rauhoittuu kaksikymppisenä..