Olen viettänyt viikonloppua Merikarvialla siskoni perheen luona. Hän asuu taloa, joka on 1900-luvun alusta ja täytyy sanoa, että sellaista henkeä, mikä on vanhassa talossa ei saavuta mikään uusi talo, oli se sitten vaikka kuinka hieno ja suurella rahalla tehty. Uusvanha on aina keinotekoista, vanha taas vanhaa ja aitoa.
Vanhassa talossa on hienoja yksityiskohtia. Niissä riittää kuvaamista ja ihailemista. Tulimme pihatakoisiin varustettuna moottorisahalla ja haravoilla. Sade vain teki tepposen, mutta saimme me jotakin aikaiseksikin, ainakin iso risukasa tuli poltetuksi!
Kevät on, lähellä merta ja 50 km pohjoisemmassa, myöhässä Poriin verrattuna. Piharakennuksenkin edustalla olevassa pensaassakaan ei ole vielä kuin hiukan lehtiä.
Elsa on vastustamaton.
Tämä ulkolamppu on ollut omassa lapsuudenkodissani, mutta se on nykyään siskoni kuistilla, minne se hyvin sopiikin.
Olli ja Valko ovat veljeksiä.
Puppe huilaa.
Myös sisko virkkaa isoäidin neliöitä.
7 kommenttia:
Oikeissa vanhoissa taloissa on se jokin.
Siitäpä tulikin mieleeni, jotta haaveilen joskus asuvani isossa kartanossa tiluksien keskellä....ei maksa mittään :).
Oli kiva kuulla uutisia Merikarvialta ja nähdä kissat ja koiratkin. Yritin tänään soittaa A:lle mutta en tavoittanut. Tuo vanha ulkolamppu on kaunis ja tuttu!
En voinut olla kommentoimatta, on niin kaunis talo! Siskosi on varmasti onnellinen asuessaan noin tunnelmallisessa kodissa. Ihana, Ihana!
Ihana talo!
Siskosi on onnentyttö :-)
Nuo puukoristeleikkaukset ovat minusta juuri se, mikä tekee vanhasta niin ylivoimaisen. Ennen yksityiskohtiin panostettiin, ja niitä tekivät ihan tietyt mestarit työkseen.
Hauskaa, että siskosi säilyttää ruutuja kirjahyllyssä :)
Ihania, tunnelmallisia kuvia kauniista vanhasta talosta! :)
Käsityönopettja, siinä talossa ne on varmaan pakko säilyttää juuri tuossa paikassa koska siellä vilistää kissoja, koiria ja poikia... ;)
Lähetä kommentti