lauantai 23. kesäkuuta 2012

Urakkaa


Juhannus meni mukavasti kivassa seurassa läheisten ihmisten kanssa. Vietin juhannusaaton miehen ja hyvän ystävän seurassa. Ihan kotona vaan. Tänään sain valmiiksi urakan KYH-alkujen kanssa, joista tuli t o d e l l a sukkavoittoinen. Viime vuonna sentään tein muutaman tiskirätin, nyt ei ole mitään sen kaltaista, kun halusin käyttää näitä sukkalankoja pois.  Olen aloittanut kesäkuun alusta yhteensä 22 sukat, joista yhdet olen saanut valmiiksi. Kuvassa kolme viimeisintä, joita aloittelin eilen Juhannusjunan seurassa kunnes uni pisti hyppäämään junan kyydistä jossakin Kokkolan ja Kemin välillä... Ihan kiva idea ohjelma oli, hiukan olin pettynyt siihen, ettei ohjelmassa enempää kerrottu junan ihmisten "tarinoita"... Sitä olisin odottanut enemmän.

Tässä lista aloittamistani töistä ja lista siitä, mitä nyt alan neuloa. Näistä on hyvä ottaa kulloisenkiin tilaisuuteen sopivaa, helpompaa tai vaikeampaa. Edessäni on pari yökylä-vierailua ja yksi mökkivierailu, sinne sitten pakataan neulomukset mukaan. En edes viitsi laskea sitä, miten minun pitäisi edetä sukkien kanssa, että ne saisin heinäkuun loppuun valmiiksi, noin tilastollisesti. En meinaa ottaa tätä nyt niin, että saisin nämä tehdyksi. Sen näkee sitten! Onnea kuitenkin muille KYH-porukassa oleville! 

Tästä se lähtee! 
( Ps. En ole seonnut (lopullisestikaan) mutta jostakin syystä tämä blogger ei suostu tekemään järkevää numerointia tuohon listaan, enkä jaksa tapella sen kanssa, asia kyllä kai selkiää tuosta allaolevasta, siis ykkösestä alaspäin vaan...)

Ps. Päivitän tätä listaa sitä mukaan kun töitä valmistuu!

1. Sinikirjavat raitalankasukat VALMIIT
   2.Tico tico- Olga-sukat
   3.Raitasukat vanhasta Nalle -raitalangasta
44.Tico tico- raitasukat kahdesta eri väristä
 5.5. Regia raitalankasukat VALMIIT
66. Nallen sekasotkuväriset ruskeat kuviasukat
77. Olga-sukkamuunnokset
88.   Kesävoi sukat
99.     Kesävoisukat Zeldan langasta  VALMIIT
10.   Punakirjavat sukat VALMIIT
11.   Puuvillalanka- jämäsukat
12.  Nappisukat Päiville VALMIIT
13. Vauvan neule VALMIS
14.Kesävoit Zeldan langasta (samanalaiset toiset)
15. Puuvillasekoitesukat Lidlin langasta
16. Sukat Hjerte-sukkalangasta
17.Puuvillasekoite raitasukat
18. Miehen Seitsemän veljestä sukat
19. Vauvan sukat
20. Tumman harmaat nappisukat
21.Fabel-sukat VALMIIT
22. Piirakkasukat Nallesta VALMIIT
23. Piirakkasukat Seitsemästä veljeksestä






Ei kommentteja: