sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuoden 2011 arviota

 Näin vuodenvaihteessa aina tilitetään. Tilitetään vuoden poliittisia saavutuksia, on Venlaa ja Emmaa ja urheilusaavutusten arviota. Minäkin ajattelin tilittää vuoden "saavutuksia". Laskeskelin, että olen tehnyt vuoden aikana lähemmäs sata käsityötä. Mietin mitkä olisivat omasta mielestäni hienoimmat, rakkaimmat ja haastavimmat työt ja esittelen ne tässä. 

Ensimmäisenä lintulapaset, jotka tein tammikuussa lähes vuosi sitten. Ne ovat  tyttären käytössä. Malli oli upea, mutta haastava, koska oli niin epäsymmetrinen.Jos joku on kiinnostunut mallista niin siihen pääsee käsiksi tästä postauksesta!

 Konttineulehuivi oli minun ensimmäiseni. Se on itselläni ahkerassa käytössä ja sitä usein kehutaan, viimeksi siskontytär  valmistujaisjuhlissaan. Toista samalla mallilla en ole vielä tehnyt, varmaan joskus senkin aika tulee..
 Olen virkannut kaksi tilkkupeittoa ja molempiin olen tosi tyytyväinen. Toinen on villaisen lämmin, toinen puuvillasekoitelankaa.
Eniten jokapäiväiseen arkeen liittyvä työni on kalenterin kannet, jotka tein euron kirpputorilöydöstä, kanavatyöstä, jonka joku tuntematon oli joskus tehnyt ja joka oli jäänyt sellaisekseen.  Kalenterista saan aina iloa, kun otan sen käteeni. Se on myös sellainen työ, minkä oppilaani ovat monasti huomioineet, vaikkei ehkä moinen kalenteri kuulu nuorten tyttöjen maailmaan, enemmänkin facebook-päivitykset! Kalenterikannen kankaat sain sisutusliikkeen näytekangaskansiosta ja kankaat eivät ole vieläkään loppu, vaikka niistä on töissäkin muutama oppilas tehnyt tilkkutöitä! Toivon, että nämä kannet kestävät sen viisi ja puoli vuotta, jotka minun pitäisi vielä tehdä töitä. Samoin kuin terveyteni, toivottavsti. Kalenterin kannen kuvaa katsoessa ajattelen, että siinä minä seilaan kohti tulevia päiviä ja vuosia!

Mitä siis nyt? Odotan innolla uutta vuotta ja uusia haasteita. Käsitöitä teen, mutta mitä, en tiedä vielä. En ole kova lupauksen tekijä, enkä halua liikaa suunnitella. Jollakin tavalla ajattelen, että työssäni saan suunnitella tekemisiä etukäteen ihan tarpeeksi!
Olen kuitenkin onnellinen siitä, että olen saanut muutetuksi elintapojani terveellisimmiksi ja tiputtanut puolessa vuodessa painoa mukavasti ja tästä meinaan jatkaa samaan tapaan, edelleen ilman varsinaista laihdutuskuuria. Toivon silti , että ärsyttävä luupiikki katoaa oikean jalan kantapäästä, se kun tuottaa jatkuvaa ärsytystä, vaikken sen takia ole sairaslomalla ollut kuin kolme päivää kortisonipiikin jälkeen (mikä ei auttanut yhtikäs mitään...). Tässä siis minun pikkutoiveitani, ei mahdottomia lainkaan... 

                          Toteutuvia toiveita ja lupauksia muillekin!

16 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Terveyttä ja kivuttomia päiviä uudelle vuodelle!
Moni noista käsitöistä tulikin jo tutuksi vuoden mittaan blogistasi, varsinkin tuo konttihuivi liukuvärjätystä langasta on upeudessaan vertaansa vailla. Olet ollut erittäin aikaansaava!
Lupausten tekeminen on siitä tyhmää, että sitten niistä asioista, jotka muuten voisivat olla innostavia, tuleekin pakkopullaa, merkillinen henkinen voima on vannomisella! Tuo painonpudotus on valtavan hieno saavutus, toivottavasti sillä on edes jotakin positiivista vaikutusta luupiikkiin myös.

Paula kirjoitti...

Nuo lintuvanttuut on minusta edelleen tosihienot, samoin muut konttineule ja peitot. Ja kalenteri taas on ihan liikuttava. Hyvää seilausta kohti tulevia päiviäsi ja vuosiasi!

Daisy kirjoitti...

En muistanutkaan noita lintulapasia. Ovat hienot. Muut näyttivät tutuilta. Sinulla onkin ollut hieno vuosi. Toivon terveyttä ja jaksamista eteenkin päin.

Ilona H kirjoitti...

Kyllä olen kade että joku osaa tehdä noin hienoja töitä. Näin voi jättää jälkensä tulevillekin sukupolville. Minullakin on mummun tekemiä pyyhkeitä ym. sillä hän oli käsityöihminen. Ja nuo kalenterinkannet ovat hienot, aivan loistava idea!

Pia kirjoitti...

Upeita käden jälkiä ja silmien iloa! Hyvää alkanutta vuotta!

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Gott Nytt År till dej ! Vad massor du hunnit göra!
Kraam
Sanne

anja kirjoitti...

Voi miten ihanat lintulapaset! Ja vielä monta muuta upeaa käsityötä olet tehnyt. Sinulla on ollut hieno ja tuloksekas vuosi. Tarmokas olet kun painoakin on pudotettu. Toivottelen sinulle kaikkea hyvää tulevalle vuodelle, terveyttä ja työn iloa.

Sirpa kirjoitti...

On kyllä kauniita töitä! Mukavaa uutta vuotta!

mustakissa kirjoitti...

Oikein Mahtavaa vuotta 2012 sinulle Auli ja toivon että kalenterisi kantaa sinut nuo vuodet eteenpäin, se on hieno.
Kiitos tästä vuodesta, olet innostanut minua enemmän kuin voit kuvitellakaan, niin töissä kuin kotioloissakin ;D

-maria- kirjoitti...

Kauniita käsitöitä olet tehnyt, näiden nyt esillä olleiden lisäksi olen ollut näkeväni täällä muitakin hienoja töitä ;-)

Toivottavasti vuodestasi tulee hyvä, ja terveyttä toivotan kyllä vielä paljon pidemmäksikin ajaksi kuin viideksi ja puoleksi vuodeksi!

Jaana kirjoitti...

Mukavoo vuotta 2012

Päivi kirjoitti...

Hienoja töitä - ja keskenäään loppujen lopuksi erilaisia. Oli kiva taas vierailla luonasi, kiitos sinulle ja terkut J:lle.

Paula Kristiina kirjoitti...

Olet tehnyt niin kauniita töitä ettei niistä voi kauneinta valita! Ja minulle antanut niin paljon ideoita ja neuvoja,kiitos sinulle siitä:D Huomenna taas jatketaan ja toivotaan että meillä on yhtä mukavaa kuin viime vuonna,halaus sinulle<3!

Tintti kirjoitti...

Upeta töitä olet tehnyt! Tänä vuonna lisää :-)

Aarnilintu kirjoitti...

Aivan ihana tuo konttihuivi! Taisin liittyä blogisi lukijaksi juuri niihin aikoihin, kun tuo oli ensiesittelyssä. Hyvin olen viihtynyt ja aion viihtyä tänäkin vuonna, joten oikein hyvää alkanutta vuotta!

Rouva Kameleontti kirjoitti...

Henkeäsalpaavalla vauhdilla ja tomeruudella kätesi siellä tekevät kauniita juttuja. Tämä on ihana blogi. Kiitos kun jaat meille.(Minulla miltei kaikki samat vanhat ovat kesken, tänne palaan aina ihastuksissani haaveilemaan).