Rajoja rikkomassa

Lyhtykurssi oli hieno. Koin rikkoneeni rajojani. Itse en ole koskaan ollut mikään puutyöekspertti. Kouluaikana minulla ei ollut teknistä töitä, enhän käynyt peruskoulua, vaan silloin oli vielä oppikoulusysteemi. Lähipiirissäni on ollut aina mies, joka on mielellään tehnyt puuhommat. Siksi minä olen selvinnyt aika helpolla, vaikka osaan kyllä porakonetta sentään käyttää.

Tässä oma lyhtyni viittä vaille valmiina. Kuusi välipuuta olen aihioista veistellyt ja pohja ja kansikappaleen kaikki erikokoiset reiät porannut, sekä viistonnut levyjen kulmat. Taivutin myös metallia ja tein metallitankoon (kynttilän pidikkeeseen) kierteet. Kurssilla lyhty tehtiin perinteiseti, kaikki veistettiin, ei käytetty santapaperia, lyhdyn piti kai tulla vähän alkeellisen näköiseksi.

 Opettajan minälleni kurssi teki tosi hyvää. Huomasin sen, miten vaikea voi itselle olla joku asia, vaikka jollekin toiselle se on kuin leikkiä. Kun opettaja näytti miten veistellään, näytti siltä kuin hän olisi juustoa veistellyt. Itselle se taas oli vaikeaa ja puun syyt veivät terävää veistä helposti väärään suuntaan. Taas kerran tajusin miten vaikea voi olla joku työskentely sille, joka ei vielä osaa vaikka se itselle on vaikka kuinka helppoa!

Kurssilla oli hyvä henki, kaikki tarvitsivat jossakin vaiheessa toisten apua, työvaiheet olivat sen verran haastavia. Olimme eri-ikäisiä, kaikkia varmaan yhdisti kiinnostus kansanperinteeseen. 

Säästän herkimpiä ihmisiä rakkokuvilta siltä vaiheelta kun niitä puhallettiin ja venytettiin. Tässä kuvassa lyhty vasemmalla on ihan uusi,oikeanpuoleinen on  kuivunut ja sen väri on tasoittunut. Nuo verisuonet häviävät kuivuessaan  ja lyhty muuttuu hyvin pergamenttimaiseksi. Tätä tekniikkaa  on kauan käytetty ja tapa on todettu hyväksi tehdä ohuita läpikuultavia kalvoja ja näitä tämän kaltaisia töitä on ympäri maailmaa. Näin on tehty lyhtyjä ja ikkunoita silloin kun lasi on ollut liian kallista. Rakon käsittely ei tuntunut mitenkään ällöttävältä ja kuulemma hajukin oli tosi lievää verrattuna nahkan parkitsemiseen, kertoivat ne, jotka olivat nahan kanssa työskennelleet.

Itse olen saanut tyttäreltäni Turkista tuliaiseksi lyhdyn, joka on ilmeisesti samalla periaatteella tehty, sen tosin tajusin vasta tämän kurssin yhteydessä.