lauantai 24. maaliskuuta 2012

Ilon aiheita

 Tuntuu, että viime viikko oli tosi kiireinen. Nyt sitten ilahduttaakin se, että tänä viikonloppuna ei ole mitään kummempaa ohjelmaa! Ihan vaan kotona olemista ja hiukan kevään laittamista ja ikkunan pesua.
 Erityisesti mieltäni ilahduttaa se, että tein tällä viikolla takkakaupat. Tulikiven Aada-uuni asennetaan toukokuun puolivälissä talooni. Tämä on hyökkäys sähkölaskuja vastaan ja valmistautumista muutamien vuosien kuluttua koittaviin eläkepäiviin. Suuri kiitos kuuluu rakkaalle miesystävälle, joka jaksaa aina auttaa minua tässä arjessa ja kannustaa minua siinä, että selviän kyllä! Ilman häntä en ehkä olisi uskaltanut ryhtyä takkaprojektiin.
Blogiystäväni  myös ilahdutti minua yllätyspostilla. Kiitos  Lila ! Pian jo kerätään valkovuokkoja.
Eniten ilahduttaa ruohikon leviäminen pihalla. Veikkaan, että viikon päästä ovat lumet häipyneet.
Meilläpäin kytätään veden korkeutta tähän aikaan vuodesta. Miehet kulkevat pitkin ojan vieriä lapioiden kanssa. Kun asun lähellä merta niin paljon vettä kulkee tästä ohi. Tämäkin näyttää nyt hyvältä, tontin rajalla kulkevan pelto-ojan pinta ei ole vielä lähelläkään pientä siltaa.

                                              Ilon aiheita teillekin!

11 kommenttia:

sinisukka kirjoitti...

Hih, vähän samanlaisissa mietteissä :D joskin minä mokoma ihailen tänään näitä viimeisiä (???) lumisateita!!

Takka - ahhh! Sinä onnellinen!!! Arvaa vaan kuka haaveilee myös... :D

Sirpa kirjoitti...

Takka kuulostaa ihanalta! Ja pianhan se toukokuu jo onkin :)

Sirpa kirjoitti...

Takka kuulostaa ihanalta! Ja pianhan se toukokuu jo onkin :)

Aikku kirjoitti...

Sitä samaa täällä Oulussakin - tosin nurmikko ei ole näkyvissä vielä vähään aikaan. Aamulla satoi vähän luntakin, mutta onneksi nyt ollaan plussan puolella.

Takka on hyvä hankinta. Meillä on leivinuuni, enkä vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta. Sen lämpö on niin lempeää.

KahviKaneli kirjoitti...

Onneks' olkoon takasta! Siitä tulee varmasti iloa sydäntalvella ja muulloinkin.
PS. Tuletko pesemään meidänkin ikkunat?

mustakissa kirjoitti...

Oikein ihanaa viikonloppua sinulle Auli!
Takka on oikein kaunis, ja varmasti lämmittää varpaita ensi talvena mukavasti;)

Saila kirjoitti...

Ihania nuo paljastuvat maapläntit! Ransun kanssa valjastelimme kaupungissa viikolla ja se oikein asettui sulaan kohtaan nauttimaan maasta tassujen alla, selvästi.
Nyt kun tulimme kotiin ei täällä olekaan lunta enää laisinkaan, vain pienet valkoiset pläntit jossakin metsän varjossa, mutta pihallani on lunta enää muutaman neliömetrin verran. Ihan mahtavaa kun ei ole tullut takatalvea, tällainen kevät on kovasti mieleen!

Paula kirjoitti...

Jännä, et ole minulle koskaan edes puhunut takasta, mutta tuollainen on vallan ihana ajatus ja varmasti hyvä hankinta. Onnea takkaprojektille. Ja ikkunanpesulle.
(En yhtään pysty kuvittelemaan, mihin se takka teille tulee.)

Maikki kirjoitti...

Monta samaa ilonaihetta täälläkin, niitä pitää elämässä löytyä! Ihanaa sunnuntaita!

Paula Kristiina kirjoitti...

Ihania ilon aiheita! Täytyisi muistaa itse kunkin, että noita ilon aiheita löytyy vaikka kuinka kun vaan ne hoksaa:) Ihana tuo takka♥

Marjut kirjoitti...

Takka on hyvä hankinta:)