sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Apua!

 Tiedätte varmaan tunteen mikä valtaa mielen kun luulee, että pankkikortti menee hukkaan. Ja tuskan hien, mikä nousee pintaan kun epätoivoisesti penkoo paikkoja ja etsii. Ja sitten kun sen löytää, sen helpotuksen ja jälkikauhistuksen hien...
 Viikko sitten lauantaina pikaisesti katsoessani lomapakkoon klo 13 keskellä kaupunkia en löytänyt pankki/visakorttia. Pengoin pengoin... apua...APUA...A P U A ! Laukkuni oli sekaisin ja täynnä kaiken maailman tavaraa virkkuukoukuista ja lankakeristä lähtien.  Oli kova kiire lähteä syntymäpäiville 50 km: n päähän. Sitten huomasin, ettei minulla on kännykkääkään, sen kyllä tajusin jääneen lataukseen keittiöön.
Kauheaa höökää tyttären luokse soittamaan ja kuolettamaan korttia.

Viikko ilman korttia on ollut haasteellinen. Kävin kyllä nostamassa hiukan rahaa, mutta silti. Kun on tottunut siihen, että on pankkikortti turvaamassa selustaa. Tilipäivänä ei silti tullut törsättyä.  Siis jotakin hyvää tässä katastrofissa.
Pitäis varmaan tehdä jokun muutos tämä laukkukulttuurin suhteen ja siivota se laukku!
( se kuoletettu kortti löytyi kuitenkin loppujen lopuksi sieltä laukun pohjalta...) 

15 kommenttia:

Sude kirjoitti...

Haha, hyvin tuttu tunne :) Sen voi kokea esim. kun tytär keskellä katua yhtäkkiä sanoo, että missä sun käsilaukkus on. Kun se sitten lopulta löytyy supermarketista puserorekin alta koskemattomana, niin se on jo suuri ihme. Eikä se ollut edes ainut kerta kun laukkuni jonnekin unohdan :)

Kardemumma kirjoitti...

Ja laukut sen kun suurenee vain - enemmän kamaa mukana ja kaikki sekaisin. Minulla on melkoinen arsenaali Marimekon kukkaroita pitämässä järjestystä laukussani. Tavarat löytyy. Ja rakastan kaikkia pikkupussukoita yli kaiken. Hyvä syy ostella uusia.

Saila kirjoitti...

Voihan köök, ikävä tilanne! Mulla kerran nuorena putosi lompakko muovikassista kun siihen tuli reikä, enpä ole sen jälkeen laittanut lompakkoa muovikassiin.
Onneksi se löytyi, piti vaan matkustaa kahdella bussilla takaisin ja palata samoja jalanjälkiä, sehän oli metsäpolun varrella.

Peppi kirjoitti...

Siis juuri se hetki, kun huomaan rahapussin/kortin kadonneen on ihan kauhea. Menen ihan sekaisin ja pengon ja myllään joka paikan hirveässä adrenaliinissa.
Täällä myös olisi käsilaukun siivous tarpeellinen. Marimekon olkalaukku ei ole se kaikista ideaalilaukku tämmöisen epäjärjestyksen ihmiselle. Sieltä löytyy askartelutarvikkeista lähtien kaikkea...

sinisukka kirjoitti...

Oi kauheeta mikä tunne!! Mikä kumma siinä onkin, että yleensä etsimänsä tavara löytyy juuri sieltä mistä alunperin alkaa etsiä :),siinä vaan hätääntyy ja paniikki iskee! Onneksi ei sattunut vahinkoa!

Rentouttavaa sunnuntain jatkoa!

Tintti kirjoitti...

Inha tunne joo.
Mä olen kerran unohtanut pankkikorttini lankakaupan lukijalaitteeseen. Onneksi kävin viereisessä kaupassa ostoksilla, eikä mennyt kauaa, kun muistin mihin se oli jäänyt.

Suurempi sydänpysähdys oli lähellä, kun kerran unohdin käsilaukkuni Siilitien metroaseman penkille aamuruuhkassa. Mulla oli sen sata muuta nyssykkää mukana ja sinne se jäi. Eikun parin metroaseman päästä takaisin hakemaan. Ei ollut enää siinä penkilä ja meinasi iskeä paniikki. Onneksi hoksasin käydä kysymässä siitä metroaseman kioskilta. Tuntui ihan ikuisuudelta ennen kuin myyjätyttö vastasi kysymykseeni "Kyllä täällä tällainen punainen on.". Joku uýstävällinen naishenkilö oli sen sinne kiikuttanut ja olen hänelle ikuisesti kiitollinen. Enkä tainnut edes tösitä myöhästyä.

Pia kirjoitti...

Tunteeseesi oli helppo mennä, tuli hiki jo lukiessa. Ja on se kumma, että se puhelinkin unohtuu muualle siinä samassa hötkeessä... Kiva, kun kuitenkin ratkesi ilman vahinkoa.

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Niin tuttu tunne...se, että kukkaro ei ole matkassa johtuu joskus myös siitä, että on vaihtanut kassia ja kukkaro jäi toiseen. Olen sanonut, että puolet elämästäni menee tavaroiden etsimiseen; kännykkä, avaimet...

Ingi kirjoitti...

Huh-huh, loppu hyvin, kaikki hyvin! Ja kiitos kommentista, älä ota kiireen paineita sukkien neulomisesta, kivaa on mukavaa odottaa!

amuk kirjoitti...

Onneksi kortti löytyi, eikä sillä oltu päästy tekemään pahojaan :) Tuli siis vietettyä säästeliäs viikko...

Ilona H kirjoitti...

Yleensä siitä hätääntymisestä johtuu, ettei kortti löydy. Ja varsinkin kun on kaupan kassalla sadan euron ruokalastin kanssa ja perässä kilometrin pituinen jono... Mutta loppu hyvin kaikki hyvin sulla siis!

mummeli kirjoitti...

Minulla on sellainen "varma" paikka rahapussissani kotille. ja joskus vain se ei olekkaan siellä, niin heti nousee tuskan hiki, missä se on. Vain kerran oli senverran väärässä paikassa että olin jo kuolettamassa sitä kun huomasin minne olin pistänyt, Isännän korttia aikoinaan sai etsiä usein. Se on karmaiseva tunne.

Aikku kirjoitti...

Olipas onni onnettomuudessa, että kortti kuitenkin löytyi eikä ollut joutunut vääriin käsiin.

Talvella kerran tulin joogasta ja huomasin olevani ilman avaimia. Vara-avain oli monen mutkan takana ja sitten kun pääsin sisälle, löysin avaimet omasta laukusta. Näin siinä käy, kun on sama pää kesät, talvet.

Päivi kirjoitti...

Toi on kyllä kauhun hetki - ikävä kyllä minullekin tuttu...

Aarnilintu kirjoitti...

Voi että, minulle on käynyt kanssa kerran tuo kortin katoaminen ja tunne on kamala. Vielä hankalampi on tulla toimeen ilman korttia, kun on niin tottunut maksamaan sillä, ettei koskaan mitään käteistä kukkarossa juuri edes ole.