lauantai 3. maaliskuuta 2012

Akvarelleja

Edellisen postauksen kommenteissa Pia kyseli, olenko enemmänkin maalaillut  kun esittelin sen papukaija-kannun. Koulussa olin aina parempi kuvaamataidossa kuin käsitöissä. Käsitöissä korkein numeroni (forever) oli 8, (ensimmäisellä luokalla 6, tämän hetken käsityönopettajasta tuntuu aika masentavalta...) kuvaamataidossa se oli aina 10.
90-luvun lopulla maalasin akvarelleja. Minulle on tyypillinen luonteenpiirre mahdoton innostuminen johonkin asiaan... tämä oli sitä siis sitä maalausaikaa... Sitten se lopahti. 2000-luvulla tuskin olen tarttunut pensseliin. Pitäisi mennä johonkin maalausryhmään, että saisin itsestäni jotakin irti.  Silti arvostan näitä maalauksiani, jollakin tavalla hellän ymmärtävästi, vaikka tätä taulua katsoessani aina tulee mieleen se, että miten ihmeessä osasin maalata porkkanan, joka näyttää todellakin nahistuneelta (malli oli kuitenkin ihan tuore). Sipuli kuitenkin onnistui hyvin ja kannun maalaukset. Kannukaan ei ihan täydellisesti onnistunut, tosin tässä sivusta otetussa kuvassa se näyttää vieläkin kummallisemmalta...
Lyijykynällä piirtämisessä olen ehkä kuitenkin vahvimmillani, vaikka tämä kuva on kaikin puolin kuvausteknillisesti surkea.
     Äitini oli tosi hyvä piirtämään. Se on niitä asioita mikä tulee hänestä tosi selvästi mieleen: hyvä piirtämään ja hyvä käsitöissä. Itse nuorena aina ajattelin, että olin huono käsitöissä. Nyt kyllä koen olevani vahvimmillani käsitöissä.

Eilen muuten koulussa oli jännä tapaus. Olen monasti sanonut, että pitää osata arvostaa itseään. Yksi tyttö kehui toisen työtä, johon tämä vähättelemään...no ei tää ny ole mikää... Kehuva tyttö katsoi minua ja sanoi: omaa työtä pitää arvostaa! Se oli siis mennyt perille!

9 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Oi, että ihania akvarelleja, olet kyllä taitava:)Siinähän on minun kasipullo maalattu;)Mukavaa viikonloppua.

Saila kirjoitti...

Olipa ihana juttu tuo tytön kommentti :-)
Upea lyijäripiirros, ja ihanaa että nuo ovat kaikki tallella, usein tulee heitettyä pois, varmaan juuri siksi ettei omia töitä osaa arvostaa...

Ingi kirjoitti...

Olet hyvä maalamaankin! Töissä on tunnelmaa, myös papukaijakannu on kiva!

sirkkis kirjoitti...

Ihania kaikki mutta pidin tuosta hiilipiiroksesta eniten.

Aikku kirjoitti...

Olet hyvä piirtämään ja maalaamaan. Itse en piirrä enkä maalaa, vaikka kuvis oli koulussa kasista kymppiin. Kaikki taidot ruostuvat, kun niitä ei käytä. Kaikkeen ei vain aika riitä.

Så Vitt Jag Vet kirjoitti...

Härligt det som flickan sa ! Just de guldkornen gör att lärarjobbet är så ljuvligt... Kommer ihåg under vår utbildning hur bra ni alla kunde teckna men det kunde inte jag.. Det var en pina för mej, men bara jag fick tyg nål och tråd i handen så gick det bra.
Önskar dej en skön söndag !
Kraam
Sanne

anja kirjoitti...

Taitava olet! Erityisesti nuo piirrokset, vaikka kyllä papukaijakannutyösi on myös hieno.
Älä vaan heitä niitä pois!

Eija kirjoitti...

Sinulla se on maalamisen ja piirtämisenkin taito hyppysissä! Vau!

mustakissa kirjoitti...

Todellakin sinulla on taito hyppysissä!