Akvarelleja

Edellisen postauksen kommenteissa Pia kyseli, olenko enemmänkin maalaillut  kun esittelin sen papukaija-kannun. Koulussa olin aina parempi kuvaamataidossa kuin käsitöissä. Käsitöissä korkein numeroni (forever) oli 8, (ensimmäisellä luokalla 6, tämän hetken käsityönopettajasta tuntuu aika masentavalta...) kuvaamataidossa se oli aina 10.

90-luvun lopulla maalasin akvarelleja. Minulle on tyypillinen luonteenpiirre mahdoton innostuminen johonkin asiaan... tämä oli sitä siis sitä maalausaikaa... Sitten se lopahti. 2000-luvulla tuskin olen tarttunut pensseliin. Pitäisi mennä johonkin maalausryhmään, että saisin itsestäni jotakin irti.  Silti arvostan näitä maalauksiani, jollakin tavalla hellän ymmärtävästi, vaikka tätä taulua katsoessani aina tulee mieleen se, että miten ihmeessä osasin maalata porkkanan, joka näyttää todellakin nahistuneelta (malli oli kuitenkin ihan tuore). Sipuli kuitenkin onnistui hyvin ja kannun maalaukset. Kannukaan ei ihan täydellisesti onnistunut, tosin tässä sivusta otetussa kuvassa se näyttää vieläkin kummallisemmalta...

Lyijykynällä piirtämisessä olen ehkä kuitenkin vahvimmillani, vaikka tämä kuva on kaikin puolin kuvausteknillisesti surkea.

     Äitini oli tosi hyvä piirtämään. Se on niitä asioita mikä tulee hänestä tosi selvästi mieleen: hyvä piirtämään ja hyvä käsitöissä. Itse nuorena aina ajattelin, että olin huono käsitöissä. Nyt kyllä koen olevani vahvimmillani käsitöissä.

Eilen muuten koulussa oli jännä tapaus. Olen monasti sanonut, että pitää osata arvostaa itseään. Yksi tyttö kehui toisen työtä, johon tämä vähättelemään...no ei tää ny ole mikää... Kehuva tyttö katsoi minua ja sanoi: omaa työtä pitää arvostaa! Se oli siis mennyt perille!