maanantai 10. lokakuuta 2011

Valmiita ja keskeneräisiä

 Tälläisenä syksyisenä päivänä tälläisten helppojen sukkien neulominen on kivaa. Kun on hämärää, eikä oikein näy kunnolla. Nämä sukat ovat Regiaa ja valmistuivat Sukkasatoon viidensinä sukkinani.
 Novitan perjantaina saamastani Sukkalehdestä olin tosi iloisesti yllättänyt. Kerrankin vaihtelevia sukkaohjeita, erilaisia kantapäitä, kirjoneuleita, pitsiä ja muita. Näitä nappisukkia jo aloittelin. Kotona sattui olemaan hiukan vajaa keräkin just sopivaa väriä. Työkaverini Paula kertoi jo jossakin blogissa nähneensä tälläiset valmiit sukat!
Mielestäni lehti on kyllä hintansa väärti ja samoin Novita-lehtikin oli hienosti uudistunut, ikäänkuin vaalentunut ja keventynyt. Siinäkin oli kolme kivaa sukkaa.

Pinkit palmikkosukat on myös tekeillä. Siinä vaan palmikoita on niin tiuhassa, että vähän väliä saa tihrustaa, että mites se nyt menikään. Tämän mallin kehitin ihan omasta päästä eikä se nyt kummonenkaan älynväläys ole. Kun nyt nämä kaksi sukkaparia saan valmiiksi lokakuun loppuun niin sukkasatoni olkoon valmis! Kaikki muu on sitten ekstraa!

19 kommenttia:

Daisy kirjoitti...

Onpas hauskat nuo nappisukat :)
Ja nuo siniset on niin kauniin rauhoittavat.
Hämäryys tosiaan saa käsityön tekemisen haastavaksi. Langan pitää ainakin olla mielellään vaaleaa.

sirkkis kirjoitti...

Nuo nappisukat ovat tosi hauskat ja erilaiset.

Suvikummun Marja kirjoitti...

Iloisesti minäkin yllätyin Novitan sukkalehdestä....
Kiva kun on erilaisia juttuja, KOSKAAN en ole tehnyt muuta kuin tavallisen kantapään, pitäisköhän repäistä ja kokeilla sitä tiimalasikantapäätä joku kerta...
Sadetta pidellään täälläkin ;)

Jaana kirjoitti...

Minustakin Sukkalehti oli hyvä ja monet sukat sieltä tulee neulottuakin. Ostin myös kirjan jossa neuvotaan neulomaan kaksi sukkaa yhtä aikaa varpaista varteen, joten monenlaisia sukkia on tulossa. (joulun jälkeen)

mustakissa kirjoitti...

Kivat noi nappisukat!
Totta että aina tulee tehtyä mieluummin hämärässä kuin kirkkaassa valossa. Musta lanka on siis aivan kamalaa kutoa...

Paula kirjoitti...

Ompas kivat nua nappisukat!

Eija kirjoitti...

Nuo nappisukat on ihanat! Minäkin yllätyin positiivisesti Novitan uudesta raikkaasta ilmeestä.

Pinni kirjoitti...

Sinä aloitit nuo ensin. :) Lehti on kyllä ihana ja ainakin vielä tuntuu pysyvän hyin kasassa. Itse pidän kanssa siitä, että on monta erilaista kantapäätä ja kärkikavennusta. Ja kunnon kuvat, mistä näkee, millaiset ne oikeasti on.

Sara kirjoitti...

Oikeassa olet, Novita on uudistunut ja vieläpä onnistuneesti! Tosin vielä on varaa parantaa..
Kauniit sävyt noissa sinisukissa. Nappissukat saavat meikäläisen nyt hypäämään saappaisiin ja suuntaamaan Ärrälle lehden hakuun. Kiitti vinkistä!

Lankakeiju kirjoitti...

Minäkin yllätyin sukkalehdestä. En todellakaan odottanut, että siinä olisi erilaisia kantapäitä ja jopa varpaista aloitettuja sukkia. Melkein kaikki mallit tekisi mieli toteuttaa.

Tiina kirjoitti...

Alkaa kyllä pahasti vaikuttaa siltä, että mun täytyy tutustua tuohon Novitan sukkalehteen vähän lähemmin. Nappisukat näyttää tosi kivoilta!

Paula Kristiina kirjoitti...

Nätiti siniset sukat! Ja noi nappisukatkin ovat hienot, ihastuin itsekkin niihin ensimmäisenä. Tässäkin varmaan pieni perässä.....:D Uudistus Novitassa on hieno ja sukkalehti mukava yllätys:D On tosiaan erittäin synkää ja pimeää mutta kai siihenkin totuu. Kynttilöitä vaan palamaan tunnelmaa luomaan:D

Marjut kirjoitti...

Minä tykkäsin myös sukkalehdestä, mutta varsinaisesta lehdestä en oikein sopivia malleja löytänyt.

Marru kirjoitti...

Pakko yhtyä edellisiin, nappisukat näyttävät ihanilta ja erilaisilta.
Harmi, kun en luota omaan kutomiseen niin paljoa, että aloittais tekemään sukkia. Pitkävartiset olisi ihanat!
Taidan pysyä vaan virkkauksen puolella :)

Tiia kirjoitti...

Mäkin huomasin että oli tapahtunu ns nuorennus lehdelle, oli ihania nuorten aikuisten neuleita, kerrankin :)

Zzz kirjoitti...

Sukkien neulominen onkin oikeastaan hämärähyssyhommaa...

Jenni kirjoitti...

Kauniit nappisukat. Minulle ei moinen sukkalehti ole tuttu, heti kiinnostuin, täytyypä tutustua!

Aarnilintu kirjoitti...

Minusta tuo sukkalehti oli myös ihan mahtava ja varsinkin ne kaikki yhteen paikkaan kerätyt kantapäiden ja kavennustapojen ohjeet. Kuulun myös niihin, jotka aina tekee sen saman perusvahvistetun kantapään sukkaan kuin sukkaan, mutta tuosta saa varmasti kipinää laajentaa omaakin repertuaaria. Nappisukat olivat ihan ehdoton suosikki, sellaiset pitää kyllä tämän talven aikana saada jalkaan.

Päivi kirjoitti...

Metsästin tuota lehteä tänään ympäri stadia. Aino oli nähnyt lehden jossain ja kertoi sukista. Viidennestä kaupasta vasta löysin.