maanantai 14. heinäkuuta 2014

Remppaa


14.7 on minulle merkityksellinen päivä. Silloin nimittäin tasan kolmekymmnetä vuotta sitten sain ensimmäisen lapseni. Tänään olen herkistellyt hiukan asian kanssa. Tässä tämä kyseinen tytär lähes nelivuotiaana on puuhakkaana isänsä ja pappansa apuna maalaamassa leikkimökkiä. Tästä kuvasta on siis 26 vuotta, niin se aika vaan on hurahtanut.


Viikko sitten karsin korallikanukkaa mökin takana. Se oli riehaantunut kasvamaan ihan kiinni mökkiin ja loppujen lopuksi mies veti moottorisahalla sileäksi metrin verran pusikkoa mökin takana. Siinä sitten huomasimme, että perustukset olivat huvenneet olemattomaiksi ja mökki seisoi melkein maassa lahoamassa.  Mökki on ollut vuosikaudet romuvarastona, eikä sitä ole oikein huomattukaan katsoa tarkalla silmällä.


Nyt sitten katsottiin ja koputeltiin (en minä tosin koputellut, koska en ole mikään asiantuntija missään rakennushommissa, jos pelkkä näköhavainto ei riitä) No sitten todettiin, että kuisti on laho,


ja kattolaudoista osa kaipaa uusimista.  Ja loppujen lopuksi koko katon bitumikate.


No, siinä sitten riittää puuhaa. Onneksi mies tykkää tehdä hommia, ja minä mielelläni olen hengessä mukana ja keitän kahvia pyynnöstä.


Tänään sitten jo ostettiin kuistin laudat ja katon kate.


Sisustushommat ovat minun mieleeni ja niitä pystyn paremmn tekemään. Mökin muovimatto sai kyytiä ja odotan innolla sitä, että saan alkaa maalata lattiaa. Suunnitelmissa on maalta selkeä vinoruudullinen turkoosi-harmaa salmiakkiruudutus lattiaan.  Myös seinät saavat päivityksen . 80-luvun vaaleanpunainen seinä katonrajan ruusuboordeineen on aikansa elänyt. 
Ylihuomenna tulevat sisko ja miehensä jazz-kyläilemään. Sisko on suunnitellut ammatikseen taloja vuosikaudet ja luulen, että saan hänestä hyvän makutuomarin värikarttaa tutkimaan.

Odotan jo hetkeä, kun saan julkaista ennen ja jälkeen kuvat!




7 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Vau, ruutulattia! Sellaiset on kivoja. Mukavan kokoinen projekti. Olipa hyvä, että mökin kunto tuli nyt tarkistettua.
Hyvää syntymäpäivää "pikkuiselle" maalaritytölle ;-)

Paula kirjoitti...

Kiva nähdä ne ennen ja jälkeen -kuvat. Voi pientä Ullaa maalaamassa taloa.

mummeli kirjoitti...

kaunis leikkimökki, kyllä kanattaa kunnostaa. Onnea maalaritytölle!

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Jännää !

nina kirjoitti...

Täällä jännityksellä odottelen lopputulosta :) Mukavia ja aurinkoisia päiviä sinulle :)

Sini Helmi kirjoitti...

Yksi ihanemmista remontti- päivityksistä ikinä ;)

Mukavia kesäpäiviä!!!

PS: Lauantaina olis neuletapaaminen Ice Cream Housessa klo 10. Tervetuloa mukaan, jos maltat jättää remontin hetkeksi!

Saara kirjoitti...

Meidänkin leikkimökki vanhempien kotona on jokseenkin 30-vuotias ja remontin tarpeessa, kun nyt perheestä löytyy jo lapsenlapsi ja pian toinenkin. Ihan samoja havaintoja sielläkin on tehty, kuistia pitäisi laittaa, uusia katto ja maalata sieltä ja täältä. Kivoilta kuulostaa sinun suunnitelmat! :)